Toisaalta on pelottavaa sulkeltaa pahaan oloon, vaikka tiedän, että pääsen pinnale enkä huku siihen. Olen vahva... Tai no, en oikein tiedä, mutta jos hoen sitä tarpeeksi kauan itselleni niin ehkä jonain päivänä uskon siihen, ainakin haluaisin. Joskus en vaikea ymmärtää, että olen vielä tässä. Se ei tunnu oikealta, mutta tulen oppimaan, että se on oikein. Se on oikein, koska se tuntuu hyvältä.
Uskon siihen, että nämä siivet mua kannattelee.
Rakensin ne itse pelosta, pahasta olosta ja vihasta.
Vahvoja tunteita, siksi siivet tulee kestämään.
Muokkasin kaikki ne pahat tunteet hyviksi, nyt minä ohjaan niitä,eivätkä ne minua.
Tarvitsen siivet ettei minun tarvitsisi kävellä.
Se on ehkä merkki laiskuudesta, mutta en osaa elää jalat maassa.
En sen takia, että haluisin olla enkeli.
Ei ole aikani vielä.
Sitäpaitsi enkelit ovat kauniita, minä en osaa olla.
Osaan vain olla tälläinen kuin olen.
En jaksa opetella olemaan mitenkään muuten.
Minulla on siivet.
Sellaiset, jotka saa kun tarpeeksi uskoo.
Sellaiset, jotka saa kun tarpeeksi toivoo.
Sellaiset, jotka saa kun tarpeeksi itkee.
Niitä kukaan ei koskaan voi minulta viedä pois.
Joku päivä heräät huomaamaa, et ei tää oo aina niin paskaa. On tää välillä ihan hauskaaki :) Sie selviit viel kaikesta!
VastaaPoistaAnni: ei tää onneks enää tunntu yhtä kamalalt ku ennen. Päivä kerrallaa ja pikku hiljaa mie täält nousen cc: Ja tiiän sen nyt itekkii et selviin, koska joskun ennenmuinoin 'joku'ihana ihminen opetti mulle, et aina löytyy jostain se pieni voimavara joka auttaa jaksamaa cc:
VastaaPoistaOn se tyyppi varmaa aika ihana ;)
VastaaPoista