tiistai 30. syyskuuta 2014

Tiikerin päiväuni

Mä muistan jokasen aamun lapsuudesta.
Jokasen retken metsässä ja tulikuuman pannuteen.
Muistan kuinka syötii aina puuroo aamupalaks.
Kuinka sun viikset vipatti ku nauroit.
Ku otit mut sylii ja vaihettii nenii.
Jokasen riidan ja jokasen sovinnon.
Muistan sun huopahatun ja pilottilasit.
Puukengät ja vanhan nahkatakin.
Sun kuivat vitsit ja hymyn.
Yks tee, yks tuttu maku ja tuhansii muistoi
Ihan ku vielä eilis aamuna oisit mut herättäny kylmää aamu. 
Kamat pakattuun oltas lähetty metsää tarpoo ja ettii hirven jälkii. 
Mä en unohda ikinä.
En hetkeekään.
Rakkautes on mulle ikuinen ja yhtä lempeä kuin tiikerin päiväuni.

perjantai 26. syyskuuta 2014

Polttavaa kylmyyttä.

Niin monta asiaa, mitkä on tekemättä. Makaan vaan sängyn pohjalla. En jaksa. Oon loppu. Hukassa pääni sisällä, ympärillä vaan humisee. Miun olo helpottaa rakkaat ihmiset, ketkä yrittää pitää minuu pinnalla. Ja hereillä. Nää lääkkeet väsyttää aivan helvetisti. 

Toissapäivänä join aamukahvin kahden aikaan päivällä. Ei, en keittänyt sitä itse, koska en jaksanut. Enkä kaatanut sitä kuppiin itse. Se tuotiin minulle sänkyyn. Sinä maanittelit minut istumaan ja juomaan sen, että heräisin tähän maailmaan. Minä yritin aivan tosissani pysyä hereillä. Meni kaksi minuuttia ja nukahdin syliisi. Taas. Lämpöiseen ja pehmeään. Tuskin mikään olisi voinut tuntua sillä hetkellä paremmalta. Nousit ja kerroit, että sinun on nyt mentävä töihin. Silitit vielä päätäni ja suukotit otsaani. Sitten minä jäin siihen kuuntelemaan kun ulko-ovi painuu perässäsi kiinni.

Eilen minä heräsin aikaisin. Yksin kylmään aamuun. Se oli tuskaa. Yritin hieman meikata ja laittaa hiuksia. Lopulta päätin vain laittaa pipon päähän. Julian kyydittämänä pääsin assalle. Aamutee picnicissä ja sitten hyppäsin junaan. Nukuin kolme tuntia ja löysin itseni kausalasta. Ikinä en oo pelännyt niin paljoo mennä sinne. En tiiä miks.

Astuin tutusta ovesta sisään. Nenässäni tuoksui koti. Eteisessä oli paljon takkeja. Eri kokoisia. Paljon kenkiä. Eri kokoisia. Ronja leikki huoneessaan ja Kalle odotti paperivuoren kanssa keittiönpöydän ääressä. Kalle on ärtynyt. Ihan aiheesta. Tunnelma on kireä ja kylmä. Yritin jutella niitä näitä, mutta oon pettäny Kallen luottamuksen. Sydämeni jättää muutaman lyönnin välistä kun ulko-ovi taas käy. Äiti on saapunut kotii. Tunnelma kirenee entisestään. Moitteita. Aiheesta. Mutta ei huutoa. Ei äänen korottamista. Ja sitten se mistä äidin tunnistaa "mä oon sanonu näille, ettet sä oo ihan kunnossa" Yep. Kukaan ei tunne miua niin oudon hyvin ja huonosti samaan aikaa ku äiti.

Tilanne rauhottu. Miua ei pelottanu enää yhtää. Miun oli helppo olla. Piirtää Ronjan kaa ja höpöttää äitille. Sain taas olla lapsi. Turvassa. Ei kiire mihkää,ei mitään hätää. Äiti teki ruokaa ja syötii kaikki yhessä. Kalle ja Jari isoilta lautasilta, ilman haarukkaa. Ronja nalle-Puh lautaselta, haarukan ja veitsen kanssa, niin ku isot tytöt tekee ja mie äitin kanssa isoista vihreistä kulhoista.

Vähän ajan päästä löysin itteni istumasta autosta. Matkalla haustausmaalle. Kahestaan mutsin kanssa. Pitkästä aikaa. Se tuntu ikuisuudelta se matka. Ku mie kävelin kohti siunauskappelia miun henkee alko ahistamaan. Päässäni kelasin iskän hautajaisii koko ajan. Sitä ihmisten paljoutta ja mustaa vaatemerta. Puristin hautakynttilää kädessäni. Ulkona oli kylmä, mut se kylmyys vaan pakeni. Kaikki äänet hukku ja päässä vaan humis. En itkeny,kyyneleet vaan nuoli miun poski. Tärisin. Pelosta. Ikävästä. Surusta. Olisin vaan halunnu käpertyy maahan ja itkee. Tuntee, että iskä on lähellä. "Marikki, sun pitää jatkaa elämää, mennä eteenpäin", äiti sano ja rupes samalla itkemään. "iskä ei tuu takas, vaikka me tehtäis mitä ja itkettäis kuinka. Se helpottaa ajan kanssa, siitä on vasta viis kuukautta". Sitten mie itkin. Itkin ku hullu. En oo pitkää aikaa saanu itkettyy kunnolla ja nyt se kaikki tuli ulos. Ulkona tuuli ihan kamalasti. Yritin sytyttää kynttilää, varjelin pienenä ja avuttomana palavaa liekkiä, niin ku miun elämä ois kiinni siitä. Kulkin sumussa takasin autolle. Kausalassa vaihoin äitin autosta Oskun ja Ellun kyytii ja matkattiin Lahteen. HYppäsin junaan, nukahdin ja heräsin vasta Jyväskylässä seuraavan kerran puolenyön aikaan.

Julia oli minuu asemalla vastassa, vaikka olin sanonu, että selviin kotiin itekkin. Kuokkalan sillan kohalla meitä tuli vastaan tuttu hahmo."ai sie oot jos siinä",  Nisokii oli lähtyny minuu vastaa. Olin oudolla tavalla liikuttunu. Päästiin kotii ni vähän ajan päästä soi ovikello. Aukasin oven ja yllättäen rappukäytävässä seisoskeli naapurin hymypoika Jesse "kuulet sä ton?" Jesse kysy ja nyökkäs päällään oman kotikolonssa ovee päin. "siel ois makaroonit kiehumassa!". Syöpöteltiin legendaarisesti keskellä yötä makaroonia ja naurettiin. Se oli samalla pitkästä aikaa kamalin ja ihanin päivä.

kirjoitettu 24.9

keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Loputonta, lohdutonta, mutta silti niin pysyvää.

Silitän nukkuvaa selkääsi. Vastaat tyytyväisellä hyminällä. Käännyt minuun päin ja vedät minut nukkumaan kainaloosi. Hiljaa hipsuttelet hiuksiani, vaikka tiedät, että näytän peikkotytöltä sen takia aamulla. Uni alkaa virtaamaan. Väännän ja käännän itseäni puoliunessa. Lopulta löydän hyvän asennon. Selkäni vasten mahaasi, kädet ympärilläni. Minulla ei ole juuri sillä sekunnilla mitään hätää. "kaikki hyvin?", sinä kysyt. Yritän vastata, mutta lääke on jo vaikuttanut niin kauan, etten osaa muodostaa järkeviä sanoja. Nukahdan siihen. Pehmeään ja lämpimään halaukseen.

Heräilen kesken unen. Käännän kylkeä ja potkin peittoja. Sinä etsit minut puoliunisena viereesi. Ja edelleenkään minulla ei ole mitään hätää. Aamulla kello soi. Noin kaksi tuntia ennen kuin sinun pitää lähteä. Päivä alkaa halauksilla, suudelmilla ja läheisyydellä.

Kömmit lämpimien peittojen seasta suihkuun. Sitä ennen saan suukon otsalle. Kuluu noin vartti ja olet sängyn reunalla istumassa metsästäen sukkiasia huoneeni lattialta. Mittailen sinua katseellani. Epäkohtia löytyy nolla kappaletta. Tulet vielä hetkeksi viereeni, sitten sinun on mentävä töihin. Vielä yksi suudenlma, vielä yksi halaus, sitten minä jään jatkamaan unia.

Tämä on unta. Unelmaa. Joka kerta kun herään yksin, olen varma, ettet ole todellinen. Liian hyvä ollakseen totta. Mutta tämä on jotain. Ei liian vakavaa, ei liian ahdistavaa tai pelottavaa. Tämä kaikki vain on, tässä ja nyt. Ei mitään sen enempää tai ihmeellisempää. Tämä on jotain, mitä juuri nyt tarvitsen.

tiistai 9. syyskuuta 2014

Hope.

Eilen illalla Jesse tuli taas ihan normaalisti syömää meille. Yllättäen. Ja vaati saada riisimurokarkkeja, no pakkohan niitä oli sitte alkaa tekemään. Sain karkit pakkaseen ja tiskattua. Luikin omaa huoneeseeni ja virittelin telkkarin seinää tarkotuksena kattoo Näin Unta Elämästä niminen dokumentti, joka käsittelee itsemurhaa.

Istuin sängylle ja halasin tyynyä. Sitte Jesse tuli miun huoneesee. "älä kato tämmöstä, sulle tulee vaa paha mieli, älä itketä ittees", Jesse sano ja samalla istu mun vieree. Vastasin, että haluun kattoo sen dokumentin. Jesse hymyili miulle ja sano "sitte myö katotaa tää siun kaa, JK! Tuu tänne!" Ja sitte Jesse ja Julia katto sitä miun kanssa. Ne välillä vilkas minuu itkenkö, mut en mie itkeny. Niko laitto viestin, että on alhaalla. Kävin avaa oven ja kömmin uuestaa sänkyy. 

Siinä myö oltii kaikki neljä yhessä kasassa kattomassa nyyhkydokumenttii. Luulen, että se jotenkii autto porukkaa ymmärtämää minuu taas paremmin. Se oli pieni juttu, mut se autta minuu tajuumaan, etten todellakaan oo yksin. Kaikki oli siinä ihan lähellä niin ku ne aina on. Nää tyypit ei anna miun ees lähtee yksin hakemaa tupakkaa jos miul on paha päivä. Mie en tarvii mitää enempää ku nää sekopäät naurattamaa minuu ja luomaa idioottimaisii ideoit miun kaa :D


JA!

Kävin tänää ottamassa miun ekan leiman. Siihe on kiteytettynä monen vuoden tuska. Hoitojaksot, kaikki diagnoosit. Unettomat yöt, miljoonat kyyneleet, sadat viillot ja ennen kaikkea loputon toivo, mikä on tuonu miut tähä pisteesee missä oon. Vaikka edelleen tappelen samojen asioiden kanssa päivittäin ni oon onnellinen, että kestin vähä lisää kipua tajutakseni, kuinka vahva oikeesti oon.


keskiviikko 3. syyskuuta 2014

Vieläkin.

Puolenvuoden sisällä koko miun pieni elämä on kääntyny ihan ylösalasin. Oon aivan eri ihminen kutän vuoden alussa. Kaikki on muuttunu. Paitsi se olo mikä miul on sisällä ja se, että pidän edelleen veistä miun yöpöydän laatikossa. Masennus rotta ei mee pois. Se nyki minuu hiuksis, tökki kylkeen ja kitis. Otin sen syliin. Nyt se on istumas miun olkapäällä 24/7. Se ainut asia, mikä on tuttu ja turvallinen.

Kaiken pitäs olla hyvin. Ei miul oo mitää hätää. Mut se ei mee sillee. Ku se rotta yliotteen ei osaa olla omaittesä. Miun elämässä on paljo hyvää. En kiellä sitä. Oon kiitollinen ihmisille ketä miul tääl on ja niille ketkä tukee kauempaaki. Ilman niitä mie en selviäis. Mut perkele. Siinä vaiheessa ku jään yksin miun ajatusten kanssa helvetti on irti.

Pystyn nauramaa tyhmille jutuille Jessen ja Julian kanssa sillee, että poskii ja mahaa sattuu. Ja muutenkii olee pirtee, sen takii tuntuu niin hölmöltä puhuu asioista jotka pelottaa ja ahistaa.

Ehkä mie pääsen täst olosta joskus eroo, sillee kokonaa. Haluun sitä melkee enemmän ku mitään muuta. Mut se ei oo niin helppoo. Oon tapellu masennus rotan kanssa koht viis, melkee kuus vuotta. Tää alkais pikku hiljaa riittää. Mut miun voimat on loppu, en jaksa kiivetä täält kuopas ylös. Ehkä kohta. Jossain vaiheessa. Nyt haluun vaan olla ja oottaa mitä huominen tuo. Selviytyy huomisest hengissä ja pelätä kuollakseni perjantaita.

Mä en haluu kuolla tänä yönä

Pelkään panna silmät kiinni jos ne eivät aukeekkaan
Aamulla kuin aina ennen jäisin siihen makaamaan
Enkä voisi kättä nostaa saati pysty sanomaan

Mä en haluu kuolla tänä yönä
Mä en haluu kuolla tänä yönä

Olen kesken en siis lainkaan valmis täältä poistumaan
Juuri kun on meno käynyt elämältä maistumaan
Mulla olis yksi toive, yksi pieni pyyntö vaan

Mä en haluu kuolla tänä yönä
Mä en haluu kuolla tänä yönä

Lupaan lukea raamatun ja raitistun
Jos saan aikaa se varmasti onnistuu
Muttei tänä yönä
Jääkööm taakseni syntinen entinen
Pystyn muuttumaan vielä mä tiedän sen
Muttei tänä yönä

Annathan siis katsoo vielä miltä näyttää huominen
Niin mä teen mun parhaani et oisin hyvä ihminen
Tiedän ettдäkuulet tämän pyyntöni mun rukouksen

Mä en haluu kuolla tänä yönä