Mun sisälläni syttyi liekki.

Nyt on SAKKI Ry:n syypäivät takana päin. Ei huh, huh viikonloppu. Myönnän, mua jännitti aivan älyttömästi mennä sinne.  Tiesin, että siel olis vastassa taas paljon uusii ihmisii. Pelkäsin, että en kestäis sitä taas, mut jälleen se teki hyvää. Heti ku näin sen porukan, keiden kanssa tulisin sen viikonlopun viettää jännitys laukes. Kaikki oli aivan mahtavia!! Ohjelmassa oli erillaisia työpajoja ja luentoja. Se oli täydellistä. Viikonloppuun siis sisälty väittelyjä, leuntoja, avointa keskustelua kaikesta maan ja taivaan väliltä, ihan liikaa ruokaa, upee ilmapiiri, sain ajatella koko ajan, sekä tuoda esille sen, että miulla on ideoita ja, että haluun auttaa muita ja ajaa nuorten asioita, saunomista, uimista, pienimuotosta biletystä, yhdessä oloa ja vilpitön hyväksyntä kaikilta kaikkia kohtaan. Kaikki oli niin läheisiä keskenään tai no oli pakko olla,me saatii mahutettua 5 hengen porealtaaseen ylitte 17 ihmistä, tunnelma oli melko tiivis.

Opin viikonlopun aikana tosi paljo, ja kasvoin henkisesti. Löysin itestäni uusia puolia ja osasin olla aidosti omaitteni, ilman pelkoa. Osasin ja uskalsin heti olla omaitteni 50:nen täysin tuntemattoman ihmisen edessä. Tunsin oloni heti tervetulleeks ja tasavertaseks. Kaikki ihmiset oli niin ihania ja aitoja. Voisin elää uudestaan milloin vaa ton viikonlopun.

      Aamul venailees dösää Monninkyläs

                                       erittäin korkeelentosta :D

             edustus !

         Miun 'tyytyväinen' ilme Kaunan jälkee :d

       JOU TÄGÄILEES !

yritin hymyillä, mut oltii just lähös himaan ni ei onnistunu :c

(tän vikan kopion törkeesti facesta, sori Mikko)

Oonko mä sekasin ku kaikki on hyvin?

Oih, perjantaina oli ihana bussimatka ku ei tarvinnu olla yksin. Satunen matkasi samal bussilla miun kanssa Kouvolaan ja jatkoi siitä sitten taivaltaan kotia kohti eli Mikkeliin. Kouvolasta miut Kausalaan kyyditsi Jari. Ei kyl käyny missää vaihees mielessäkään, että Jarska tulis Scanialla mua hakemaan mut eipä se mitään. Keräsin hieman katseita kun kipitin reppu seläs ja kannettava kainalossa Kouvolan assan pihassa. Sitten pärähti rekka kadun varteen, kiipesin kyytiin, nostin jalat ylös ja jatkoin dataamista. En oo ollu pitkää aikaa Scanias repsikkana, voi kuinka mukavaa se olikaa piiiiitkästä aikaa. Puhuttii Jarin kanssa sekavia, laulettiin iskelmää ja pidettii kannettavien kokoontumisajot.

Illalla otin suunnaksi Valtosten kartanon. Kävelin katulamppujen valossa, hengitin raikasta pakkasilmaa ja kuuntelin musiikkia. Täydellistäkö? Siinä samalla sai miun rakas snoukkatakkinikin talven ensimmaisen kosketuksen. Kun pääsin perille kartanolle sain lämpimän halauksen aidolta ja alkuperäiseltä Satulta :3 ♥ Vähän aikaa pyörittiin kartanolla ja sitte aloitettiin eskimoretki takaisin Kausalaan päin. Hömöpettiin kaikkea maan ja taivaan väliltä.

Tulin himaan melko aikasin. Ainakin niin aikasin, että sain syöpötellä iltapalaa Ponkun kanssa. Tai siis pikku neiti söi ja mie kuuntelin sen tarinoita. Mistä ihmeestä se lapsi repii ne juttusa? En ymmärrä. Ronjalla täytyy olla yhtä rikas mielikuvitus ku miulla. Kuitenkin pointtini on se, että Ronjan kautta näin heijastuksen itsestäni. Se sama ajatus, mikä heräsi jo Ronjan synnyttyä tuli mieleeni uudestaan. Sille pienelle ihmiselle ei saa tapahtua mitään pahaa. Ronja ei ikinä tuu joutumaan siihen samaan helvettiin mihin porukat miut tunki ku olin pieni. Ei todellakaan, jos se on musta kiinni. Tuskin sitä pelkoo ees on, Jari ei oo samanlainen kusipää ku miun iskä oli. Kuitenkin, joskus se pelottaa. Ihmiset muuttuu, maailma muuttuu. Näin kaikkee ikävää, itkin, huusin, koin tuskaa. Musta tuntuu, että oon ottanu ton kaiken paskan vastaa myös Ronjan puolesta. Yritän parhaani mukaan suojella sitä pientä viatonta kaikelta ikävältä.

^--Kato perkele,

 apinalta irtos oikee hammasmyhy o:

Määränpää tuntematon.

Jännää, jännempää ja sitte tulee se mitä mie elän sisälläni, näin taivutamme adjektiivin 'jännä' vertailumuodoissa. Eilen oli jännä päivä. Sain tyhjennettyy mieleni kokonaan. Pystyin olemaan ajattelematta mitään.

Ihan normaali koulupäivä ja sitte koulun jälkee alkoi mahdoton tehtävä eli Oskulle piti hankkia huppari. Kuinka nirso joku ihminen voi olla... No ei, ei kyl tullu vastaan mitään mikä ois miellyttäny silmää. Ainakaan ihan heti. Tehtävä kuitenkin päättyi onnellisesti, sillä sen jälkeen ku oltii kävelty ympäri Porvoota herra kelpuutti Intersportista pari vaatekappaletta. Mie tietysti missasin bussin ja sain kävellä vähän lisää. Korvaukseski tästä henkisestä- ja fyysisestätuskata perin jäätelön Lidlistä. Hyppäsin bussiin Periksen kohilta. 

Asuntolalle päästyäni lisäsin vaatetusta, pakkasin kameran kameralaukkuun ja vielä kameralaukun reppuu, iskin kypärän päähän ja kiipesin piikin 'takapenkille' istumaa. Eli siis lähettii 'veliseni' kanssa ajelemaan. Meillä tai siis ainakaa miulla ei ollu mitään ideaa mihin oltii menossa. Se ei haitannu yhtää. Sain vaa istuu kyydis ja olla. Upee tunne. Ei kiire mihkää. Pystyin vaa sulkee silmät, nauttimaa ihanasta punertavasta auringonpaisteesta  ja tyhjentämää ajatukseni. Outo olo. Tyhjä, mut hyväl taval. Oudon rento olo. Ihan ku aika ois vaan pysähtyny kokonaa. Ajettii pitkää, mutkasta tietä. Miulla ei ollu mitään ideaa missä oltii. Se oli joku tosi nätti paikka. Vähä saaren tapanen, koko ajan näky vettä molemmin puolil tietä.  Auringonvalo tanssi veden päällä, oli ihan sika lämmin. Se tie vaa loppu ku seinää tai itseasiassa porttiin. Tosiaan meijän edes oli portti ja aitaa. Yleinen tie päättyi ja aidan toisel puolella oli sotilasalue. Jäätii siihen sitte vähäks aikaa ja mie kaivoin kameran repun syövereistä. Hypin siel keskellä mettää kameran kanssa, veliseni, Ossi seuras miun toimintaa ja pelkäst, et joku varastaa Yamahan. Ihan ku joku liikkuis tollases paikas varastelees kevareita..  Lähettii ajelee takasinpäin ja Ossi lupas viel pysähtyy yhes kohtaa ku sanoin, et se näytti mukavalta paikalta ottaa kuvii. Ajettii vähän matkaa ja pysähyttii. Otin muutaman kuvan ja sitte vaan ajettiin. Täydellisyyttä hipo kyl !

Pärräily ei viel loppuny tähä, ajettii viel Pukkilaa tsekkaa hiidenkirnui. Ei mitään ideaa ollu kyl siinäkään. Lisää eräjormailua mettäs. Liukas kallio ja kokoajan tuntu siltä, että pannutan. Selvisin kuitenkii hengis takas Monacoo (=asuntolaan) ja ku miulta kysyttii, että missä olin ollu en voinu ku vastata, että ois ihan kiva itekkii tietää.

Miunlla oli ihan aihekkii mistä kirjottaa, mutta se jäänee myöhemmälle, koska tota tekstiä on jo ihan kivastee cc:

joitakin epätoivosia kuvie eiliseltä :DDD