maanantai 23. marraskuuta 2015

Eikö ikinä, eikö koskaan mun taakkani kevene.

Luulin päässeni pois myrskyn silmästä, mutta maailma keräsi vain voimiaan vetääkseen mua ihan vitun kovaa uuestaan turpaan. Monen räpiköidyn vuoden jälkeen istuin tänään psykiatrisen poliklinikan odotusaulassa. Kädet täristen, hioten, puutuen odotin kenelle joudun selittämään jälleen kerran tarinaani. Minua tuli hakemaan mukavan oloinen sairaanhoitaja. Hän vei miut huoneeseen missä odotti psykiatri. Pahoittelin ääni väristen, etten kättele koska olen kipeä. 

Psykiatri oli vähän jännä, ilmeisesti virolainen ihan niin ku miun psykiatrini oli Lahenkin polilla. Molemmat kyseli miulta kysymyksiä. Pysyin rauhallisena. Kunnes kysyttiin itsemurha ajatuksista. Kerroin, ettei miulla oo mitään suunnitelmaa millä veisin iteltäni hengen. Tarkensin vielä " se on vaa semmonen lohdullinen ajatus, että koska vaan voisin lopettaa kaiken. Iltasin yleensä pyydän, että jos joku tuola ylhäällä kuulee mua niin tahtoisin olla heräämättä aamulla" Murruin totaalisesti. Itkin pitkästä aikaa sillee, että joku muu kun Esa näki. Hieroin käsiäni yhteen ja sopersin tietäväni, että iskä on mua siellä jossain vastassa. Sanoin, että pääsisin kiipeemään iskän syliin kolmen vuoden jälkeen, että se olisi kaikista paras asia minkä juuri nyt voin kuvitella.

Psykiatri sanoi, etten voi ottaa Mirtatzapinia niin paljo kun nyt otan. Miun tuttu ja turvallinen lääkkeeni lasketaan pikku hiljaa 30 milligrammaan. Samalla alotetaan uusi lääke Sertralin joka pikku hiljaa nostetaan 150 milligrammaan päivässä. Todellisuus oli kamala, eihän miulle oo ennenkään laitettu mitään lääkettä noin paljoa? Luin Sertralinin sivuoireita huuli pyöreenä kotona. Lista oli lähes yhtä pitkä ku raamattu: unettomuutta, painajaisia, ruokahaluttomuutta, huonovointisuutta, oksentelua, uneliasuutta, maniaa, epätodellista oloa, liiallista onnellisuuden tunnetta, itsemurha ajatuksia, sydämen rytmihäiriöitä, pyörtymisiä, paniikkikohtauksia ja ties mitä muuta on luvassa uuden lääkkeen myötä. Sivuoireet tulevat ystäväkseni oletettavasti myös joka kerta kun annosta nostetaan. Se, että alkaako lääke toimimaan ikinä niin kun pitää ei kukaan tiedä. Se siltää samaa ainetta kuin Seronil, joka miulla ei toiminut. En tiedä mitä miun pitäs edes odottaa.

Miksi ihminen edes voi masentua? Miks ei masennus vois vaan kadota, ettei kenekään tarvisi siitä ikinä kärsiä? Mikä helvetti tätä maailmaa vaivaa kun on niin paljon ihmisiä joilla on aivan tajuttoman paha olla. Jos mä voisin, ottaisin kaikkien pahan olon, kantaisin sen kaiken pahan ja hajottavan mukanani hautaan, vaati se sitten itsemurhan taikka sen, että eläisin sen kaiken paskan kanssa vielä vuosituhannen eteenpäin. Teki sen silti, koska tiedän kuinka pahoin voi elämä syödä ihmsitä sisältäpäin jättäen jälkeensä vain tyhjän, tunnottoman ja robottimaisen ihmiskuoren.

Tahtoisin vain nukkahtaa ilman, että joudun heräämään aamulla. Ei millään ole mitään väliä. Ei miulla kai ole enää edes koulupaikkaa. Ei mitään, mitä voisin tältä maailmalta saada tai sille antaa. Oon alkanu miettimään hautajaisiani jo etukäteen, ettei kenekään tarvi arpoa sitten mimmoset mie olisin tahtonu.

Sitten kun aika on tahdon, että hautajaisissani soitetaan Heli Kajon  Jos mä kuolen nuorena sekä Stepan Lastenlaulu. Te rakkaat ihmiseni saatte itkeä jos siltä tuntuu. Koittakaa muistamaan ne hetket kun nauroin typerille jutuille tai mietin, miksi mansikan siemenet on sen ulkopuolella. Naurakaa miun tyhmille jutuilleni ja sille kun en uskaltanut koskaan hankkia ajokorttia. Tahdon, että paras ystäväni Saara pitää muistopuheen koska Saara tuntee miut melkee paremmin kun äiti. Tahdon, että Ronja saa syödä niin paljon karkkia ja herkkuja kun pienen prinsessani mahaan mahtuu. Haluan valkoisen arkun, niin halvan kuin vain löydätte. Tahdon arkkuani kantamaan enoni, veljeni sekä Esan. Kukkasien haluan olevan sinisiä ja vaalenapunaisia. Polttakoon vieraat niin paljon tupakkaa kuin kehkot kestää. Ystäväni ketkä tiesivät kuinka juhlin baarissa, juokaa itsenne konttauskuntoon. Menkää tanssimaan ja tanssikaa niin vajaasti kuin miekin tanssin. Muistakaa ne kerrat kun miut on pitäny kantaa kotiin ja ennen sitä pitänyt pakottaa juomaan jäävettä. Luottakaa siihen, että nään teidät. Ottakaa mukaan taskumatit ja juokaa oksennusrefleksiä uhmaten tequilaa. Minut siunatkoon haudan lepoon sama pappi joka minut on kastanut. Älkää olko liian surullisia. Elämäni oli vaikeaa, mutta nauroin vähintään yhtä paljon kun vuodatin kyyneliä. Rakastan kaikkia lähimmäisiäni ja lupaan lähtöni jälkeenkin olla teidän jokaisen elämässä tasavertaisesti. Te tunnet minut hyvin, olkoon siis hautajaiseni minun näköiset ei liian vakavat todellakaan. Tahdon mummon, äidin ja Kallen tietävän, että kerron iskälle teiltä terveisiä ja halaan iskää teidänkin puolestanne. Saaralle lupaan, että ylhäältä etsin eteesi helpomman reitin. Lupaan tehdä elämästi ylhäältä käsin niin helppoa kuin vain voin.

Ei elämän loppuminen ole aina itsestä kiinni, siksi halusin vähentää muiden pohtimista hautaamiseni suhteen.