sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Suuri pieni unelmani.

Monen vuoden ajan sisälläni kasvanut hieman hölmö haaveeni muuttuu todellisuudeksi parin viikon päästä. Saan elämääni pikkuisen piikkipalleron Fredin aka Reino Von Luciferin. Pikkuherra oli aikamoinen yllätysvauva. Keskiviikkona sain viestin kasvattajalta, että hänellä on kolme vaapata siilivauvaa. Mukaan lukien min ihanainen Fredini, jonka kuvia oon tiiraillu jo pitemmän aikaa. Torstaina sitten lähettiin Esan kanssa ajamaan kohti Helsinkiä kattomaan tätä pientä suurta ihmettäni.

Sain pikkuisen syliini ja turvallisuuden tunnetta ylläpiti Fredin tuttu fleecepeitto omineen ja tuttuineen hajuineen. Ei mennyt kuin joku vartti ku peitto tippu pois, pieni matoimuri oli nimittäin aika eläväinen eikä arkaillu yhtään. Meistä tuli heti kaverit, eikä Fredi menny kertaakaan palloks. Oikein tyytyväisenä vipelteli miun niskassa ja reissun päätteeksi pikkunen simahti miun syliin. Olin maailman onnellisin ja muutaman kyyneleenkin tirautin vaikka yritin olla tunteilematta. Hymy ei meinannu hyytyä millään. Eikä se ihan pelkästään johtunu piikkipallerostani.

Oon tässä jo pienen hetken ettiny itelleni uutta kotia, mutta yksiöt on aivan helvetin kalliita. Tätä samaa asiaa ongelmoin autossa ku oltiin Helsinkiin ajelemassa Esan kanssa. Esa oli hetken hiljaa ja sitte aukas suunsa "oon tässä vähä miettiny... Mie ainaki jaksaisin kattoo siua ja siun perseilyy 24/7, se ei olis mikää ongelma. Päinvastoin. " Keskustelu eteni ja hymy miun naamallani leveni. Illalla kun päästiin kotiin asti sain onnellisena käpertyä miun rakkaimman ihmisen kainaloon ja yhessä selattiin vapaita asuntoja sekä kirjoteltii muutamat hakemukset. Kaikki on menny hirveen nopeesti, mutta miua ei pelota mikään. Miun ei tarvi seisoo tääl yksin ongelmien keskellä. Voin luottaa, että Esa on siinä vieressä ja auttaa, aina, ehdotta.