Oon onnellinen. Odotan koulun loppumista, myös sen takia, et mun lääkitys puretaan kesätöiden jälkeen. Tavallaan sekin pelottaa. Lääkkeet oli mulle pelastusrengas. Uskoin, et ne pitää mut pinnalla ja kasassa, mut ne rajotti mun elämää tosi paljo. Ja niinä päivänä ku olin onnellinen ja ilonen ja kaikki oli hyvin, jouduin silti illalla viimestää taas heräämää siihe todellisuuteen, et nielin taas mielialapillerini. Pelottaa, et tuunko selviimää ilman lääkkeitä. Tuleeko jokasesta päivästä taas taistelu. Noh, onhan mulla kesä aikaa, tai siis mun aivoilla aikaa totutella siihen, et välittäjäaineita ei tuukkaan niin paljoo.
Nyt voin myös ylpeänä sanoa, että olen saanut jotain aikaan. Päättötyö kirjani on valmis. Se ei ole mikään pitkä kirja, mutta asiat on sanottu suoraa, eikä lukijna tarvitse miettiä mitä sanoillani tarkoitan. Tässä pienen pieni pätkä kirjastani:
" Ennen masennus oli ruma karvainen rotta, jolla oli ohjauskeskus pääni
sisällä. Sillä oli vipuja ja nappuloita, millä se ohjaili minua. Se
halusi saavuttaa jotain minun kauttani, sillä masennus itsessään ei ole
mitään. Sen pitää hallita jotain aineellista. Minä laitoin
masennus-rottani häkkiin ja heitin sen Itämereen. Masentakoon siellä
sitten vaikka lohia tai hylkeitä."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti