perjantai 19. elokuuta 2016

Suru teki lähtöään.

Ajatukseni elämästä olivat hyvin erillaisia vuosia sitten. En tahtonut, enkä jaksanut yrittää. Pelkäsin epäonnistumista kuin kuolemantuomiota. En nähnyt tulevaisuudessani mitään, minkä takia olisin edes yrittänyt parantua. Hengittäminenkin oli vaikeaa. Olin varma, etten näkisi sitä päivää kun täytän 15 vuotta. Pääni oli täynnä synkkiä ajatuksia ja tahdoin vain lakata olemasta olemassa.

Vielä vuosi sitten miulla hirveä olla. En jaksanut käydä kaupassa. Pelkäsin ihmisiä. Ei ollut koulupaikkaa, eikä töitä. Olin täysin vailla määränpäätä tai suunnitelmaa elämäni suunnan suhteen.

Eilen päättyi ensimmäinen työssäoppimiseni. Top-jaksoa edeltävänä perjantaina miulla ei ollut edes työpaikkaa mihin mennä oppimaan. Sitten puhelin soi ja ryhmäläiseni ilmoitti, että oli löytänyt miulla top-paikan. Aloitin jaksoni pelkoa täynnä. Olin yksin tiskin takana ihmisvilinän keskellä. Meinasin heti alkuunsa luovuttaa, mutta miun pomo ei antanut siihen lupaa. Hän tsemppasi ja antoi ohjeita millä jaksaa. Kymmenen viikon aikana kasvoi kiinni top-paikkaani ja viimeisetkin ihmispelon rippeet irtosivat minusta. Sain kehuja asiakkailta ja mielettömästi voimaa sekä uusia näkökulmia elämästä.



Työavaimet ovat edelleen minulla ja duunivaatteet odottavat pesua. Menen huomenna takaisin tiskin taakse palkallisena. Saan nauttia ihanien asiakkaiden seurasta jatksossa niin monena lauantaina kuin vain tahdon ja jaksan. Luulin, etten jaksaisi olla töissä, mutta mie jaksoin. Opin rakastamaan asiakaspalvelua jälleen, kiitos asiakkaiden jotka antoivat heti palautetta miun tekemisestä.

Opin paljon elämästä pomoltani, joka jaksoi kannustaa ja auttaa vilpittömästi. Hän auttoi enemmän minua kuin kukaan psykologi tai vastaava ja aivan omasta tahdostaan sekä halustaan. Elämä on ihmeellisempää ja monimuotoisempaa kuin olen ikinä osannut edes kuvitella. Olen kertonut virheistäni pomolleni, mutta kertaakaan hän ei ole tuominnut, vaan opettanut näkemään ne positiiviset asiat jokaisesta töppöyksestäni.






Minulla on koulupaikka ja ihana ryhmä, sekä työ mitä rakastan. Esakin sai töitä. Elämä on järjestyksessä, enää meijän ei tarvii stressata rahasta. Vapaa-aikaa ei enää ole kuin rippeet siitä mitä oli ennen, mutta nykyään voin hyvillä mielin ja ansaitusti löhötä, kun siihen on aikaa.


Olen oppinut olemaan onnellinen ja kiitollinen pienistäkin asioista. Negatiivinen suhtautuminen elämään ja pikkuruisiin asioihin on poistunut minusta kokonaan. Arki on tehnyt paluun ja elämäni on kokonaisempaa ja normaalimpaa kuin ikinä ennen.




Elämä on ottanut miulta paljon pois, mutta nyt se alkaa antaa ottamaansa takaisin hieman eri muodoissa. En ole enää katkera mistää ikävästä, minkä läpi olen SAANUT mennä läpi. Ajatusmaailmani on kokenut totaalisen muodonmuutoksen. Enää en valitse masennusta, tästä edespäin minä valitsen onnellisuuden sekä kiitollisuuden, koska ne tekevät ihmiselle pelkää hyvää!