tiistai 18. helmikuuta 2014

Elämää, ei sen enempää.

Kaikki on enemmän vituillaa ku koskaan, mutta oon onnelinen. Oon terve, kuinka hyvältä se tuntuukaan kuulla äitin suusta moneen kertaan ne sanat "lapsi rakas, tota on normaali elämä. Sä et oo ollu noin terve viimesee kolmee vuotee". Totta se on. En pala loppuun töissä, siellä on hauskempaa ku oisin ikinä voinu kuvitella. Paras TO-paikka ikinä. Rentoo, mut samalla opin. Miulla on pitkästä aikaa monta ihanaa ihmistä ympärillä, en vaa emää työnnä kaikkii pois ja pelaa varman päälle ihmissuhteissa. Pääsen töistä, mut en enää mee vaa kotii nukkumaa tai jumittaa facebookkii. Nään ihmisiä ja oon sosiaalinen ja oon ihan älyttömän ylpee itestäni! Enkä feikkaa mitään ihmisten edessä tai panikoi. Herranjumala mie elän! Tai no koko aika oon eläny, mut nyt tää tyttö elää täysii. Kaikkien hukattujen vuosien jälkee. Tiiän, että miun maailma on koko ajan vaakalaudalla kiikkumassa ja romahtaa yhteen puhelinsoittoon, mutta itkun aika on vast hautajaisissa.

ja kaiken lisäks miun ja Henrin vuosipäivä lähenee hurjaa vauhtia. Tosin joudun sen päivän olee kullasta erossa, koska vitun armeija. Mut vuos, huh, huh! Se on pitkä aika miulle ainakii. Vuoden sisällä miun elämää on taas tullu loistavii ihmisii lisää. Oon ystävystyny semmosten ihmisten kanssa joita katoin viime vuonna vitun pitkää. Ja sellasii tyyppejä, että ei oikee ees tajuu missä vaiheessa on alkanu niille juttelee ja laittaa viestii. Mutta vaikka miun ympärillä on toinen toistaa mahtavampii karvakorvii ni Henkka on edellee numero yksi. Se on jaksanu tsemppaa mua koht vuoden, oikeestaa enemmänkii. Kuunnellu monet itkut ja huudot, silti se on miun vierellä vielkii, monen pahan sanan jälkee. 

Oon niin onnellinen, että voisi itkee. Vaikka huominen ei oo koskaa varma... Mut elän jokasen päivän niin ku se ois viimenen täst lähtien. En hukkaataa tätä sekavaa, mut ah, niin vapaata aikaa, eli nuoruutta :)

Iloinen Marziaano kiittää ja kuittaa!