Mitä ikinä eteeni tuleekaan kestän sen, valoisalla mielellä läpi polkujen pimeiden..

En oo koskaa vihannu maanantaita, toisin ku muut. Miulle maanantai on uusi alku. Uus viikko alkaa ja voi taas tehä asioita toisin oppii virheistään tai ainakii yrittää oppia. Aamu ei alkanu kyl hireen hyvin, ei tosiaan. En vois sanoo, että oisin noussu väärällä jalalla sängyst ylös, sillä tiputtauduin todetakseni sen, että olisin tosiaan hereillä. Raahauduin suihkua kohti, laitoin hoitoaineen ennen shampoota ja shampoon hieroin vartalooni. Vitun hienoa... Anteeksi kielenkäyttöni, mutta se ei tosiaan ollu miun aamu. Meillä olis ollu luokkakuva, mut päätin olla osallistumatta. Hiukset värjäämättä ja leikkaamatta, näytin koomasta heränneeltä, iso finni naamas. Ei kiitos kuvia tällä naamalla, lisäks olo oli kamala, kurkkuun sattu, ja nenä valu pahemmin ku Niagaran putous. Laitoin ryhmänohjaajalle viestin, että tulisin vasta toiselle tunnille kouluun, kun totesin, että olin koulukunnossa. Vielä matkahuolto ja POMO-talo välillä onnistuin failaamaa. Ostin Ärrältä kurkkupastillirasin ja en tietenkää saanu sitä auki. En tiiä miten se on mahollista mut ku mikää ei onnistu ni silloin mikään ei onnistu. Kävelin vähä matkaa, huusin ja melkein itkin ku se saatana muoviräpellys ei lähteny. Vaihoin kadun puolta ja FilmTownin kohalla mua tuli vastaa joku pukumies. Pyysin anteeks ja kysyin voisko se auttaa mua. Mies luuli, et halusin siltä rahaa ja selitti, ettei sillä oo yhtään kolikoita. Nenää niiskuttaen ja ääni kähisten selitin, että en saa sitä kirottuu rasiaa auki, samalla heilutin rasiaa. Mies nauro mulle päin naamaa samal ku se avas sitä rasiaa miulle. Ei se mitenkää pahasti nauranu, mut viel kääntyessää kulmaan taakse se katto olkasa yli ja nauro lisää. En jaksanu ottaa itteeni tommosest, kävelin vaa koulua kohti.

Koulus kaikki meni hyvin. Täydellisesti, mua ei oo kertaakaan ahdistanu koulussa, ainakaa silloin ku Osku on ollu paikalla. En osaa selittää miten tai miksi, mut siitä ihmisestä on tullu turvallinen, sellanen ahdistuksen ja pahan olon karkottaja. Nauroin ja kaikki oli hyvin. Hauskaa niin ku aina, mitään muuta ei voi olettaa ku HOTT A 12 on vauhdissa ! Sellanen perus pärinäpäivä, vaikka meijän ikävä matikanmaikka Hiekka tunkikii keittiö tunneille mukaa :c  Syötii yhes HOTT apinoiden kaa, ei siin ollu kaikkii, mut kaikki parhaat ♥ En oo vielkää tottunu et koulus saa niin hyvää ruokaa, jotaa kebabjuttuu, se jopa maistu ihan kebulta. Ja spotattii viel ruokajonos, et lisäpöydäl oli taas ylimääräsii. Eli ylijääneit herkkui pullii, leivoksii, kakkui, kuppikakkui ja sen sellasii. Maanantaina pöydältä sai poimii mukaasa muummoassa kuppikakkuja ja juustokakkuu. OM NOM NOM NOM NOOOM ! ♥

Koulusta kävelin Janitan ja Oskun kaa keskustaa. Janita meni Rilloo kahville ja Osku jäi viel miun seuraks venaa bösää. Nousin bussii ja samalla ku Osku katos näkyvist, tuli tyhjä olo. Olin varma, ettei se päivä tulis jatkuu enää niin hyvin. Havahduin siihen, et miun puhelin soi. Vastasin ja kuulin vihasen äänen. Tiedän virheeni, myönnän sen ja yritän oppii. Loppu matkan puhuin puhelimes, tai no kuuntelin ku miulle puhuttii. En ollu itkeny pitkää aikaa, mut näin sen kuinka bussikuski katto peilin kautta miten kyyneleet nuoli miun poskii. Yritin selittää, puollustella itteeni puhelimes, mut turhaa. Miulla ei oo mitään lieventävää asianhaaraa mitä voisin käyttää alibina miun paskamaiselle käytökselle. Ei mitään. Ite oon mokannu. En tiiä voinko enää paikkaa tätä kaikkee, mut samoja virheitä tuskin tuun tekee enää. Ainakii toivon nii. Kantapään kautta kai mie vaa opin. Vittu... Jos sallitte ilmaisun. 

Kävelin asuntolalle puhelin korvallani. Istuin rappusille ja kuuntelin nuhtelun loppuu. Istuin viel hetken paikallani. Päätin raahata itteni sisälle, yritin juosta äänettömästi käytävässä. Revin huoneeni oven auki ja tipuin lattialle. Itkin niin helvetisti ku vaa pystyin. Hakkasin kättäni kovaa lattiaavasten. Kuulin ku joku avas oven käytävää, sitte askelia, koputuksen ja sitte makasin jo Satun sylissä ja vaan itkin. Yritin kai selittää jotaa. Satu kuunteli ja autto parhaasa mukaan. Sitte kiipesin sänkyy, tarkotuksena oli nukkuu paha olo pois. Otin kuitenkii kynän ja paperii esille ja kirjotin sokeita ajatuksiani ylös...

 "kaikki oli liian hyvin. onnelisuus ei koskaa kestä kauaa, ainakaa miun kohal. kai onnee ja iloo on maailmas aina rajallinen määrä, se varmaan kiertää ihmiselt ihmiselle. oon kai jotenkii allerginen sille, se juoksee mua karkuu tai sitten sitä ei pysty vangitsemaan häkkilinnuks ja kantamaa mukanaa. tai sitte mie en osaa olla onnellinen. hetkes kaikki hajos palasiks, niist palasist pitäs jaksaa koota jotaa kaunista taas, mut mitä jos oon kyllästyny jo kasaamisee ja kauniisee? tai haluun elämältä enemmän, mitä jos en oikeesti haluu elämää ollenkaa. jos tää kaikki paska alkaa alusta, jos tän tarkotus on hajottaa miut. jos kaiken pitää loppuu kokonaa, jos se oli vaa paskaa sattumaa et juna oli myöhäs. jos en saakkaa miun virheit anteeks ennen ku lakkaan olemasta olemassa. On vaikeeta olla vahva ku seinät kaatuu päälle. anteeks."


Heräsin vähän ennen seittemää illalla. Menin vessaa ja pyyhin mustat kyynelten piirtojäljet pois poskiltani, harjasin hiukset ja kiskoin päälleni ison hupparin, sitten suuntasin olkkarii ihmisten keskelle. Katottii Unborn. HYI !!! Eka en panikoinnu, koska olin niin väsyny henkisesti. Aloin pikkuhiljaa heräämää taas eroo. Pelkäsin, huusin ja rutistin Jeren käden tunnottomaks. Aloin palaamaa tähän maailmaan. 

Yöllä kuitenkii maailma pysähty uudestaa. Siitä kirjotan lisää ku saan ajatuksen selväks.

 

Mä aattelin, et ois tyhmää jos joisin yksin täs kahvii

Miten voin olla näin itsevarma? Tai siis näinkin itsevarma, nää ihmiset on ihan uusii miulle mut oon rohkeesti sitä mitä oon ja oon onnekseni huomannu, ettei kukaa työnnä mua pois. Oon löytäny miun luokalta kaks ihmistä jotka pitää huolta. Ne tietää miun menneisyydestä ainakii jotaa, ne pitää huolta. Niin ne lupas, ja uskon sen. 

Tänää mua tuli vastaa yks ikävä ihminen, sellanen joka ei jätä rauhaa, suoranaine stalkkeri. Sen piti asuu kaukaan Porvoost, mut tänää se tuli vastaa ku oltii menos ostaa Oskulle kenkii vai menos jo kirjakauppaa, kuitenkii... Sydän meinas pysähtyy, kohtasin pahan katseen silmäst silmää. Oisin halunnu vaan juosta mut pysähdyin, onneks tää ihminen tajus jatkaa matkaasa. Jos oisin ollu yksin, se ei tasan olis tajunnu tehä sillee. Luojan kiitos, et miul oli Osku mukaan boddyguardiin, ei tarvinnu pelätä vittä sekunninsadasosaa kauempaa. Siinä on yks tosi turvallinen ihminen, melkein ku isoveli.

Huomenna sitten back to Kausala ! Aatelin, et jos ottas ton yhen hömelön mukaa :333 On se kyl aika urakka ku joutuu kestää mua koko viikonlopun, joten mie ainakii annan Teemulle abloodit sunnuntaina jos se on selvinny viikonlopust hengis :---D kihihihihi ^^

ja viel yks ilonen uutinen, niin ku ton yhen hömlön lisäks... mie lauloin tänää SingStarii ! Jos mua tuntee yhtää tietää kuinka paljo pelkään laulamista, etenkii muiden kuullen. Nyt vaa mulle iskettii mikki kätee ja vedin ihan fiiliksis Elan Anna sen soida seittemän ihmisen kuunnelles. Kädet täris ja taju meinas lähtee, mut tein sen !  Kukaa ei ees nauranu, paitsi sille ku pitelin mikkii vammasesti. Peitin samalla miun suun sillee, ettei kukaa ois 'nähny' ku laulan :--D

ps. taaskaan ei mitään järkevii kuvia, mut eiköhän viikonlopun jäliltä oo jonkuu näköst materiaali tulossa c:

" et sä oo vajaa, sä oot tyhmä!"

Nyt ois sitte toinen viikko kouluu takanapäiten. Tää viikko on ollu aika jännä :---D Kaiken laista on satunnu ja tapahtunu. Ekat itku on itketty Monninkyläs mut onneks ympärillä on upeita ihmisiä,jotka jaksaa pitää huolta, kuunnella ja silittää päätä ku on mieli maassa.  Täl viikol oon tutustunu enemmän miun luokkalaisii ja täytyy myöntää et HOTT A 12 on täynnä upeita ihmisiä, veikkaan et näiden kolmen vuoden aikana ei tuu hiljasii hetkii paljoo eikä pidäkkää tulla. 

Jalat kuolee ja perse huutaa apua, samoin niskat on aika kovilla ollu ton laukun raahaamisen ja moneen muunkii asian takii. Eilinen yö ja täysin vaille unta, just ku olin nukahtamassa pojat tulee kitaran kaa musisoimaan meijän tasoon, sitte loppu yö/aamu meni käytävällä istuessa, kuunnellessa mitä mielenkiintoisimpia kappaleita ja muuten vaan koomatessa.

Olis niin paljo asiaa, mut ei jaksais kirjottaa tai ei oikee osaa pukee ajatuksii sanoiks. Miun piti tehä videopostaus, se olis ollu helpompi sillee, mut Teemulle tuntu kameran pitäminen ja hiljaa oleminen tuottavan kauheita vaikeuksii, joten se vähän jäi.

Sä tiesit kaiken ja mie unohin kuunnella

Eilen oli jännä päivä. Tulin Monnist kotii ja istuin hiljaa sängyllä. Ketää ei ollu kotona, ihan äänetöntä, loputonta. Miun huone oli ku pommin jäliltä, sen verran kiire lähtö tuli Monnii tiistaina. Mua pelotti silloin ihan kamalasti, niin ku oon varmaa sanonukkii. En olis halunnu ees lähtee, must tuntu siltä, että olin tekemäs suurta virhettä. Tajusin kyl heti pureuttuani laukut, että asuntola on oikee paikka mulle. Luulin äitin epäilevän, pelkäävän ja jännittävän samaltaval ku mie, niin se varmaa tekikii. Outo, aikuismainen, luottavainen, en oikee tiiä millanen, mut jännä tunne heräs ku äiti tänää sano miulle, et "mä kyl tiesin, että se asuntolaa muutto olis hyvä juttu". Tiesin sen ite jo aikoi sitte,epäilin vaa aika paljo, mutta se ku äiti sanoo tollee sen kaiken jälkee mitä oon tehny. Se tietää kaiken, ainakii melkein. Vuos sitte kotoonta muutto ei olis ollu ees puheenaiheena. Ja nyt saan kuulla tuollaset ihanat sanat.

Nii viel eilisee iltaa. Pitkäs aikaa sain istuu mauton repsikkana, puhuu sujaa paskaa sekä syvällistä kuraa kera Annin. Oon jotenkii heränny vihdoin eloo, alkanu oikeesti elämää. Tämä tämmönen herääminen johtuu... en oikee tiiä mistä johtuu, kai siihe jotenkii liittyy asuntola ja koulu niin suurimpina vaikuttajina. Kuitenkii, se ihminen josta pelkäsin etääntyneeni liikaa olikii ihan lähellä taas.Olin niin onnelinen, se hyvä palanen vanhaa elämää, masennus aikaa oli tallella. Se miun tukipilari on tallella, miun ensimmainen enkeli on viel mun lähellä. Se tuntuu tosi hyvältä.

tätä postausta siis alottelin lauantaina c:

Nyt on viikonloppu lusittu himas

Viikonlopusta on tulos viel postaustaa, tuol on luonnoksis lujamas pari tekstii, niitä en oo saanu valmiiks ku joku on aina tullu keskeyttää miut ku oon kirjottanu :cc mut tosiaan, istun just autos matkala takasin Monninkylää, ahh ihana tää tunne :33

                                 ^---- ihan vaa siltä varalta, ettei kukaa pääsis
               unohtaa miun pärstää cc;

Pienessä hetkessä teistä tuli miun koko maailma ♥

En osaa sanoo enää yhtään mitää. Kaikki on ihmeen hyvin, oon onnellisempi ku piiitkään aikaan. Hetkessä hyvä olo muuttu viel paremmaks oloks. En käsitä, eikä miun varmaa tarvii, eii pakko ymmärtää kaikkee, se olis tyhmää. Ei voi löytyy näin pajlo samanhenkisiä ihmisiä :DD Nyt on todettu pariin otteeseen, että kahvin juominen noin klo 22 illalla ei oo oikee kannattavaa, mutta sekään ei haittaa koska se on sitäkin lystikkäämpää cc;
ps. ei saa raiskata Ernestiä :cc

Love ya ♥ :3

... ja nyt mie elän miun unelmaa

Tääl mie oon, ollu jo eilisestä asti. Pelkäsin ihan kamalasti, että jäisin yksin. Pahin kauhuskenaario oli, että mua alettas kiusata.. Kaikki meni kuitenkii upeesti. Ei ois voinu mennä paremmin ! Mentii yhes linkulla opistolle aamusella ja käytii viel kaupas Lindan ja Saidan kaa. Kaupan jälkee Sinttu heitti meijät asuntolalle. Kahviteltii Lindan, Saidan ja Samin kaa, Nelliki tuli messii, mut tunnelmaa laski pullan puuttuminen :cc kukaa ei jaksanu kävellä 700 metrii kauppaa ostamaa sitä kirottua pullaa, joten tyydyttiin juomaan pelkkää kahvii ja puhumaa paskaa :DD Täydellisyyttä hipo ku istuttii tupakkapaikalla, muut pössytteli ja mie join kahvii koska oon kunnollinen cc: Huomenna mennää katsastaa HenkkaMaukan avajaistarjoukset koulun jälkee . Nää kaikki ihmiset on aivan mahtavia. Parempaa en voi toivoo, tätä parempaa tuskin on :DDD Yks miinus toki löytyy, nimittäin noi ihanat vaaleenpunast seinät ei oikee iske muhun cc: Tää oli tällänen hehkutuspostaus, mut oon niin onnelinen. En hetkeekään kadu sitä etten mennny Iitin lukioo, täät mie halusin, tän mie sain ja kaikista tärkeitä, tää on just sellasta ku odotin cc: ♥

Jännän äärellä

Tätä on kuunneltu koko kesä ja vähä enemmänkii !

Ajatusten kokoaja (ainakii osittain)

Jännitys. Odotus. Pieni pelko. Suuri helpotus. Huomenna siis Porvoo. En voi uskoo, se on ny menoo. Pääsen pois täältä, vihdoin. Ymmärrän, että miun ei tarvii kuolla, että kaikki ois hyvin. Minkää ei tarvii loppuu, vaikka niin luulin. Halusin kuolla, halusin kaiken loppuvatn, mut mius tuntuu, et se oon tarvinnu koko ajan on ollu uus alku. Aivojeni ajattelukeskus kulkee liian hitaasti käsitelläkseen kaikki jonossa olevat ajatukset, joten tää postaus on taas vähä tämmönen :DD Huomenna mitä todennäköisimmin postausta Porvoosta c:

"kuka oikeest olen, sä kuulet vaan mun äänen.."

Se sama kysymys mitä varmaan aika moni pyörittää sisällää eli 'kuka mie oon?' Siihen kysymykseen ei voi löytää vastausta muualta ku itsestään. Haluisin todella tietää kuka mie oon,luulin jo hetken, että oisin löytäny itteni, mut sitte kaikki hajos. Se olemus ei tuntunu oikeelta, mikää ei oikee tunnu siltä. Oon omaitteni, en pysty lokeroimaa itseäni niin ku luultavast moni tekee ihmisille. Oon vaa tällänen.

Tietäsin varmaan jo kuka oon jos miun lapsuus ei olis ollu sitä mitä oli. Pelkäsin niin paljon, olin huolissani vähä kaikesta eikä iskän epäaikuismainen toiminta luonu hirveen hyvää kuvaa elämästä tai suhtautumisesta itseensä. Tää selitys tuntuu pätevältä, tällästä miulle Päksissäkii selitettii. Tais sitte vaan uskon tohon sen takia, etten alkais syyttää itteeni.

Osaan kyllä kertoo siitä millanen mie oon, mut välillä sekii on vaikeeta, pelkään, että saan jonkuu leiman otsaan. Kuitenkii olen sitä mitä oon eli kohta Porvooseen opiskelemaan muuttava 16 kesäinen tyttö, joka uskaltaa vihdoin elää. Kärsin pahasta YouTube-addiktiosta sekä muutenkii kaikesta tietokoneisiin liittyvästä on tullu aika suuri osa mun elämää (outoa, tiiän :DD). Oon tavallaa herkkä, mut se ei miun mielest tarkota sitä, ettenkö olis vahva. Kirjottaminen on lähellä sydäntä samoin hyvä ruoka ^^ Elämäni tärkeimpiin miehiin kuuluu  Timo Soini siis miun rakas lumilauta, joka pitkän tien päätteeksi sai nimen Timo Soini (aika sekava ja pitkä tarina, joten en jaksa alkaa selittämään c: ) Osaisin kertoa vielä paljon, paljon, paaaaaaaljon enemmänkii itestäni, mutta silti en osaa sanoa sitä, kuka mie oon. Kyllä mie löydän itseni, luulet et aika pian, vastaus saattaa olla jo ihan kulman takana. Tais sitten miun pitää rakentaa ulkonen kuori itsestäni, sisältö on valmis jo. Joka tapauksessa tällänen mie oon, jotkuu hyväksyy miut tälläsenä ja jotkuu ei. En kuitenkaa enää ala muuttumaan sen takia, että joku hyväksys mut. Mulla on hyvä olla tälläsenä, osaan vihdoin hyväksyy omat virheeni.

Tää oli tällänen melko sekava postaus, mutta melko sekavat on ne ajatukset mitä tuol miun pääkopassa just nyt liikkuu, sillä kohta saan uuden elämän. 5 päivää tai no kohta enää 4. Huh, huh o: