tiistai 19. toukokuuta 2015

Se nainen, joka hymyili kun minä ensimmäisen kerran itkin.

Tänä äitienpäivänä en päässy äityliä halamaan joten tyydyin onnitteluun puhelun muodossa. Rupesin miettimää mitä kaikkee äiti on joutunu miun takiani kestämään. En oo ollu mikään maailman helpoin lapsi enkä myöskään mikään helppo nuori.

Äiti on öisin tarkistanu, että oon sängyssäni nukkumassa enkä lähteny vaikkapa juoksemaa junaradalle. Äiti on istunu hoitoneuvotteluissa. Vahtinu, että syön lääkkeeni kiltisti. Joutunu todistamaan ja paikkaamaan miun runneltuja käsiä ja jalkoja. Milloin mitäkii kohtaa miun kropasta mihi oon tehny merkkejä olemassaolosta. Miun äiti on hiton vahva nainen. Kertakaan äiti ei itkeny hoittareissa. Eikä muutenkaan menny paniikkiin missään tilanteessa. 

Me ollaa äitin kaa erillaisia siinä suhteessa, että äiti on järki-ihminen ja mie oon tunneihminen. Meillä ei ehkä ihan aina oo natsannu ajatusmaailmat yhteen. On räiskyny ja paukkunu. Mie oon pöllöilly oikein urakalla ja tehny typerästi. Silti äiti on äiti. Se ei oo mihkää kadonnu missään vaiheessa. Oon yrittäny työntää itteeni pois äitin siipien suojasta ihan vaan koska en oo halunnu, että äitin tarvis enää yhtään enempää kattoo miun tyhmäilyy ja elämän suossa rämpimistä. Mutta hölmöilyistäni huolimatta äiti kuuntelee miua ku oon hukassa ja takoo järkee miun päähän.

Otetaan aina välillä äipän kanssa yhteen. Voimakastahtoisia ku molemmat ollaan. Mutta osataan tarpeen tullen myös asettuu toistemme rooleihin ja miettiä, miltä toisesta tuntuu. En oikein osais kuvitella millanen mie oisin jos miun äiti ei ois just miun äiti. Koska paremppaa äippää mie en vois kuvitella, haluta tai saada. Äiti oli miun ja Kallen tukena ku iskä kuoli, vaikka se oli äitillekki hitoksee kova paikka.

On meillä äitin kanssa välillä ihan hauskaakin, ku ei sotakirveiden kanssa heiluta. Saa nähdä miten yhteishenki pysyy kasassa perjantaina kun pääsen äitykkää auttamaa työmaalle, koska olen näköjää periny mammalta tapani juhlia. Äitin vahvinta lajia ei taida olla vieläkään firmanjuhla. Voi mikä party animal! :D

tiistai 5. toukokuuta 2015

Paan peliin tän paskaisen sydämen.

En oo hyvä ihminen, juokse pois vielä kun voit. Oon tehny paljon pahaa ja rikkonu montaa ihmistä vastaan. En taho satuttaa siua ikinä, joten juokse. Niin mie siua käsken ja uhmaten painat pääsi miun syliin, hipsutan siun hiuksen kiharoja ja nukahdat. Olen hetken vain siinä. Hengitän, silitän hiuksiasi ja tuijotan siua, todetakseni, ettet lähtenytkään mihinkään. Tasaisesti tuhisten nukut puoliks miun sylissä puristaen miun kädestä hymyillen. En osaa muuta ku itkee. Laskelmoin mahdollisuutta päässäni sille, että voiko tämä hetki, tämä onnellisuus, voidaanko me olla totta. 

Ennen ku sie urvelo tupsahit miun elämää olin halkeemassa moneen eri suuntaan. Ettimällä etin. Mutta sitte tuli aika rauhottuu, lopettaa se älytön kiire. Pari ihmistä on ihmetelly miten "kelpuutan" siut itelleni. Ja mie oon miettiny miten mie kelpaan siulle. Mutta vastaus ainaki miun kohalla on se, että riität miulle just noin. Omine vikoines, typerineen juttuines ja nörttimäisineen höpinöines. Kaikissa ihmisissä on vikoja ja myös se niinsanottu "rumapuoli", mutta rakkaus sanoo "olen nähnyt pahankin puolesi ja virheesi, mutta minä jään." Sie oot miun vieressä hymyilemässä krapula-aamuina ku näytön mörön perseeltä ja haisen paskalta, mutta oot siinä ja nappaat miun siun kainaloon jatkamaan unia. Ymmärrät miun paskaa läppää ja yleensä lähet siihen mukaan ihan kympillä. Toimistolla ihmettelet sivusta ku kofeiinipärinöissä hypin ja pompin kiljuen milloin mitäki. Jaksat miua niinäkin päivinä kun hymy on hukassa ja kyyneleet tilalla. Oot silti siinä, senkin insinööri roikale!