perjantai 7. huhtikuuta 2017

Minun pelastajani

Siitä on vähän yli kaksi vuotta kun saavuit elämääni. Siihen aikaan olin enemmän hukassa kuin koskaan aikaisemmin. Sydän pirstaleina ryyppäsin pahaa oloani pois. Niihin aikoihin olin viittä vaille valmis luovuttamaan. Tarvitsin jonkun rakastamaan minut ehjemmäksi. Henkisen jaksamiseni viime metreillä toimiston ovesta sisään asteli elämäni rakkaus, minun pelastukseni. En ollut koskaan uskonut rakkautteen ensisilmäyksellä tai siihen, että joku ihminen voi olla toiselle kohtalo. Sinä sait minut kyseenalaistamaan kaiken. Kuinka kliseiseltä tämä kuulostaakin, niin en tiedä missä olisin ilman sinua vai olisinko ollenkaan missään. 

Olit kaikkea sitä mitä tarvitsin, olin tukehtumassa ja autoit mua hengittämään paremmin. Kiltteytesi vakuutti minut siitä, että maailma ei ole niin paha paikka, että täältä pitäisi päästä pois millä keinolla vaan. Elämäni toisti itseään aamusta iltaan ja illasta aamuun. Sama kaava pyöritti arkeani ja sinä olit ihan uusi muuttuja arkeni yhtälöön. Olin menettänyt toivon lähes kokonaan ja viskonu kaikki kirveeni sinne surullisen kuuluisaan kaivoon. Jonkin sussa huusi, että vielä ei saa luovuttaa, olit viimeinen kortti minkä päätin kääntää ennen kuin heitäisin hanskat lopullisesti tiskiin.

Tuskin se oli sattumaa, että me kohdattiin. Sä tulit ja muutit aivan kaiken. Hymyn mun naamalla aidoks, mun kämpän kodiks, painajaiset unelmiks ja mun arjen elämäks ja samalla sen elämän elämisen arvoseks. Olit mun syy herätä aamulla, tulla töihin ja voima millä jaksoin selvitä päivästä toiseen. Sisälläni oli pelko, etten riitä sulle. Jotenkin mä kuitenkin löysin uskallusta yrittää. Sait mun tahdonvoimani heräämään horroksestaan. Mä en liiottele, ylistä sua liikaa tai nosta liian korkeelle jalustalle kun sanon, että sä olit mun pelastukseni.

Sä oot se ketä mä ootin monta vuotta itkien öisin. Kaiken pahan, kipeän ja sietämättömän tuskan jälkeen sä tulit ja muutit mun maanpäällisen helvettini onnellisuudeksi. Nyt kun mä mietin mun jokasta virhettäni ennen sua, niitä unettomia öitä, sydänsuruja, osatojaksoja, joka helvetin ikistä ajatusta mitkä repi mua rikki sisältäpäin niin se kaikki oli sen arvosta, että sain sut mun elämääni. Jos mä en olis eläny just niin ku mä elin, tehny niitä virheitä mitä mä tein, niin en olis todellakaan ollut sillä hetkellä toimistolla oottamassa sua tai lähtemässä sen lauantaivuoron jälkee sun kanssa Passioniin yksille. Tai no, enhän mä ees mitään silloin tilannu kun mulla ei ollu yhtää rahaa. Mä tulin sinne, oikein ängin mukaan, koska tuntu siltä, että oli vaan ihan pakko. Nyt ku kelaa, ni toi mun itsepäisyyteni olis voinu ihan helposti työntää sut kokonaan pois.

Alitajusesti hakeuduin sun seuraan aina töissä, en oikee tajunnu sitä silloin, mutta niin mä vaa tein. Pikku hiljaa alettii käymää töiden jälkee Passionissa ja puhuttii monta tuntia kerralla, sitte me nähtii ennen töitä, meil oli samat työvuorot ja töiden jälkee oli totta kai pakko saada olla kahestaa. Sitte sä lähit tutorleirille, jonka jatkoille mentii yhessä, koska oltii ihan huippu parhaita työkavereita... Nii-i, kukaa ei kyllä sitä enää tossa vaiheessa uskonu, eikä varmaa kumpikaa meistä olis halunnu olla vaa työkaveri toisillemme. Illan päätteksi löysin itteni sun vierestä nukkumasta, koska omaan kotiin olis ollut niin pitkä matka. Aloit puhumaa, että oot lähössä Espanjaa kymmeneks päiväks, joka tarkotti sitä, että sun piti käydä hakemassa sun auto Varkaudesta. Kun olin heittämässä iltavuoroa ja sä olit kotona tekemässä koulutehtäviä lupasit heittää mut kotiin Kuokkalaan. Kun päästiin mun talon pihaan kysyin sulta haluisitko tulla vielä iltateelle ja auto jäi parkkiin. Kuunneltiin musiikkia, puhuttii ja katottii stand uppia koneelta. Meni monta tuntia ja sitte sä katoit kelloa, ilmotit, että nyt pitäs lähtee kotii nukkumaa ku kello oli niin paljo. Ethän sä mihkää kotii lähteny vaan sain käpertyy sinäkin iltana sun kainaloon nukkumaan. Me ei olla tähänkää päivää mennessä juotu sitä iltateetä mitä mä sulle tona iltana lupasin, että onkohan nää ollu maailmankaikkeuden pisimmät iltateetreffit... 

Oot joutunu kestämää mun takia paljon. Oon harhaillu meijän polulta muutamaan otteeseen ihan väärään suuntaan, mutta joka kerta sä oot tullu hakemaan mut takaisin oikealle reitille. Sä oot ollu aina mun tukena, oot ymmärtäny mun kipeilyä ja antanu mun jokaisen virheen anteeksi. Oot turvallisin ihminen mulle tässä maailmassa. Ei oo mitään mitä en vois sulle kertoa. En voi täysin ymmärtää, miks oon ollu lähössä sun viereltä pois. Me ollaa tehty yhessä virheitä ja mä oon tehny ite virheitä ihan helvetin paljo. Haluisin uskoa, että mikään niistä ei ollu turha vaan ne liimas meitä yhä tiukemmin toisiimme kiinni. Mä tiedän, ettei meijän vaikeudet tuu loppumaan tähän, ei ne kenelläkään lopu, mut tiiän myös sen, että me tullaan selviimään aina kaikesta yhdessä.

Älä enää ikinä anna mun lähteä, mä en halua elää ilman sua ja sun vilpitöntä rakkauttas. Mä toivon ja rukoilen, etten lähe enää harhailemaan, mutta jos sen virheen vielä teen ni tuu ja hae mut kotiin, älä enää ikinä päästä irti. Ilman sua mä oon siili ilman piikkejään. Epävarma, puollustuskyvytön, täysin epätäydellinen ja hukassa oleva siili, jolta on viety se, millä siilit pärjää elämässä.

Oot näyttäny mulle mitä tosi rakkaus on ja sun kanssas oon oppinu, että koti ei aina ole kämppä missä asua, vaan koti voi olla siellä missä on toinen ihminen, joka omistaa sun sydämen. Mä haluan nauraa, itkee, iloita, vihata, väsyä ja kinata sun kanssas siitä mihkä kauppaa mennää koko mun loppu elämäni. Tiiän, että mun tielleni ei voi tulla mitään mistä en selviäis sun kanssas.

Kiitos Esa, että tulit mun elämään. Kiitos siitä, että jäit. Kiitos, että voin luottaa siihen ettet ole menossa mihinkään mun viereltä. Kiitos, että oot mun piikit, millä selviän kaikesta. Ja kiitos siitä, että pelastit mut itseltäni.