maanantai 27. lokakuuta 2014

Ajatuksia.

Teinkö kaiken se, mitä tehtävissä oli?
Voisinko vielä tehdä jotain lisää.
Loppuiko aikani, onko nyt jo liian myöhäistä?
Miksei kukaan vastaa?
Kenen sormien välistä aikani valuu,
jos ei omieni.
Voin kuulla kuinka viisarit lyö.
Hitaammin.
Sekuntteja venytellen,
kepeästi,
unisen kissanpennun tapaan.




Opimme sanomaan "kiitos",
mutta koska opimme tarkoittamaan sitä?
Maailmassa on kolme valhetta:
kiitos, anteeksi ja rakkaus.
Oletko koskaan valmis valheenpaljastustestiin?
Tai antamaan anteeksi kaikki kolme valhetta?



Lennä kuuhun ja takaisin.
Kerro minulle, 
näytinkö edes sieltä saakka tarpeeksi pieneltä,
että jaksaisit pitää minut sylissäsi hetken.
Kaksi ajatusta hajalla lattialla.
Vain kaksi.
"mitäs jos sittenkin..."
Sekä hänen kaksoisveljensä,
"...ei kuitenkaan, ei ikinä minulle"


Jos saisin päättää,
kieltäisin maanantain lailla.
Poistaisin sen hetken,
kun pyörryn paniikin voimasta ruokalan lattialle.
Kaikki se olisi olematta.
Kolme tuntia keveyttä.
Aikaa hengittää.
Viiden minuutin sukellus,
mihin meinaa hukkua.
Tässä olen minä.
Tiedä se.
Olen tässä niin kauan kun vaaditaa
ja senkin jälkee tuhat vuotta lisää.
En muutu.
En uskalla.
Haluahan oppia jossain vaiheessa tuntemaan itseni.
Tietämään, miksi olen heikko.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti