tag:blogger.com,1999:blog-66674063312381023422024-03-05T02:17:22.238-08:00Find The Light~ Matkalla pimeydestä valoon ~Marikkihttp://www.blogger.com/profile/02112800160403810658noreply@blogger.comBlogger163125tag:blogger.com,1999:blog-6667406331238102342.post-10442925939338545892019-02-12T12:51:00.002-08:002019-02-12T12:51:18.976-08:00Pitkä tie rikkinäisestä ehjäksi<div dir="ltr" style="line-height: 1.38; margin-bottom: 0pt; margin-top: 0pt;">
<span style="background-color: transparent; color: black; font-size: 11pt; font-style: normal; font-variant-caps: normal; font-variant-east-asian: normal; font-variant-ligatures: normal; font-variant-position: normal; font-weight: 400; text-decoration: none; vertical-align: baseline; white-space: pre-wrap;"><span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;">Miten kaikki voi muuttua niin nopeasti, aivan päälaelleen. Normaalisti olen pohtinut tätä, pyöritellyt ikään kuin ajatukseni sormenpäillä, kun asiat on menny päin männikköä. Mutta nyt olen miettiä tätä positiivisessa valossa.</span></span></div>
<b id="docs-internal-guid-338fc927-7fff-6693-9d7b-94c42ecb0f02" style="-webkit-text-stroke-width: 0px; caret-color: rgb(0, 0, 0); color: black; font-style: normal; font-variant-caps: normal; font-weight: normal; letter-spacing: normal; text-align: start; text-decoration: none; text-indent: 0px; text-transform: none; white-space: normal; word-spacing: 0px;"><span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;"><br /></span></b>
<div dir="ltr" style="line-height: 1.38; margin-bottom: 0pt; margin-top: 0pt;">
<span style="background-color: transparent; color: black; font-size: 11pt; font-style: normal; font-variant-caps: normal; font-variant-east-asian: normal; font-variant-ligatures: normal; font-variant-position: normal; font-weight: 400; text-decoration: none; vertical-align: baseline; white-space: pre-wrap;"><span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;">Muistan kun opiskeluni ja työni kokkailun parissa tyssäsi, se ura ei ollut minua varten. Liian kiireistä, liian stressaavaa, aivan liikaa painetta. Ei se ollut masentunutta, ahdistunutta ja helposti jäätyvää pientä hiirulaista varten, joka ei jaksanut nousta sängystä tai uskoa itseensä. Painin monta vuotta ongelmieni kanssa. Piilouduin sängyn nurkkaan peiton alle ja leikin, ettei muuta maailmaa ollut olemassa. Sosiaaliset tilanteet pelotti, ahdisti ja vei kaikki voimani. Olin varjo omasta itsestäni todella pitkään. Menin solmuun ja vajosin häpeää, jos takeltelin kaupassa kassalla. En tiennyt sanonko moi vai hei, sitten suustani ulos tuli mohe ja olisin voinut haalistua kokonaan pois häpeän voimasta. Jokainen pieni virhe, etenkin sosiaalisessa tilanteessa tuntui kuolemalta. Minä en ollut tarpeeksi mitään itselleni, mutta liian paljon kaikkea samalla. Peilistä katsoi elämässä epäonnistunut möykky epätoivoa.</span></span></div>
<b style="-webkit-text-stroke-width: 0px; caret-color: rgb(0, 0, 0); color: black; font-style: normal; font-variant-caps: normal; font-weight: normal; letter-spacing: normal; text-align: start; text-decoration: none; text-indent: 0px; text-transform: none; white-space: normal; word-spacing: 0px;"><span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;"><br /></span></b>
<div dir="ltr" style="line-height: 1.38; margin-bottom: 0pt; margin-top: 0pt;">
<span style="background-color: transparent; color: black; font-size: 11pt; font-style: normal; font-variant-caps: normal; font-variant-east-asian: normal; font-variant-ligatures: normal; font-variant-position: normal; font-weight: 400; text-decoration: none; vertical-align: baseline; white-space: pre-wrap;"><span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;">Lääkärit olivat sitä mieltä, etten tule ikinä elämään normaalia elämää. Olin elänyt masennusrottani kanssa melkein puolet elämästäni, todennäköisyys sille, että masennukseni olisi taltutettavissa oli hyvin pieni. Tulon lähteeni oli monta vuotta sairaspäiväraha ja työmarkkinatuki. Minua oksetti elää muiden verorahoilla. Pitkän myllytyksen jälkeen minulle alettiin miettimään sairaseläkettä. Olin vain rasite läheisilleni ja valtiolle omassa mielessäni. Tahdoin vain olla normaali, tasapainoinen ihminen, joka käy töissä ja handlaa sellaisen lajin kuin arki. Mutta milloin viimeksi olin elänyt normaalia arke? Yläasteella hetken. Milloin olinkaan elänyt arkea työssä käyvänä aikuisena ihmisenä? En ikinä. Silloin kun olen ollut töissä olen mennyt kotiin, missä äiti tekee ruuan, pesee vaatteet ja siivoaa kodin. Ajatus arjen pyörittämisestä tuntui kaukaiselta, liian raskaalta ja helvetin pelottavalta.</span></span></div>
<b style="-webkit-text-stroke-width: 0px; caret-color: rgb(0, 0, 0); color: black; font-style: normal; font-variant-caps: normal; font-weight: normal; letter-spacing: normal; text-align: start; text-decoration: none; text-indent: 0px; text-transform: none; white-space: normal; word-spacing: 0px;"><span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;"><br /></span></b>
<div dir="ltr" style="line-height: 1.38; margin-bottom: 0pt; margin-top: 0pt;">
<span style="background-color: transparent; color: black; font-size: 11pt; font-style: normal; font-variant-caps: normal; font-variant-east-asian: normal; font-variant-ligatures: normal; font-variant-position: normal; font-weight: 400; text-decoration: none; vertical-align: baseline; white-space: pre-wrap;"><span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;">Viime heinäkuussa vain kaksi kuukautta sen jälkeen kun olimme menneet Esan kanssa naimisiin olin lopulta niin väsynyt epäonnistumaan elämässä ja elämään itseni kanssa, että aloitin jälleen kerran surullisen suunnitteluni. Minä olin saanut elämältä omasta mielestäni kaiken mitä minulle oli annettu mahdolliseksi saavuttaa. Lääkärien arviot siitä, etten olisi koskaan työkykyinen ja minun pitäisi elää muiden rahoilla ei houkutellut. Tein suunnitelmani, kirjoitin kirjeet ja suunnittelin hautajaiseni. Annoin ihmeelle kuitenkin mahdollisuuden tulla ja tapahtua. Jos millään ei ole mitään väliä, niin katsotaan nyt hetki vielä. Pieni pala minusta ei ollut valmis luovuttamaan ilman viimeistä taistelua. Valitsin päivän, 7. maaliskuuta 2019. Hetken jaksoin paremmin, päätös ja suunnitteluni helpottivat oloani. Minulla oli tiedossa mihin asti pitäisi jaksaa, sen jälkeen olisi vain ikuinen leponi ja mustaa.</span></span></div>
<b style="-webkit-text-stroke-width: 0px; caret-color: rgb(0, 0, 0); color: black; font-style: normal; font-variant-caps: normal; font-weight: normal; letter-spacing: normal; text-align: start; text-decoration: none; text-indent: 0px; text-transform: none; white-space: normal; word-spacing: 0px;"><span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;"><br /></span></b>
<div dir="ltr" style="line-height: 1.38; margin-bottom: 0pt; margin-top: 0pt;">
<span style="background-color: transparent; color: black; font-size: 11pt; font-style: normal; font-variant-caps: normal; font-variant-east-asian: normal; font-variant-ligatures: normal; font-variant-position: normal; font-weight: 400; text-decoration: none; vertical-align: baseline; white-space: pre-wrap;"><span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;">Tuli marraskuu ja minä muserruin. Salainen suunnitteluni oli liian raskas kantaa. Sain torstaina 1. marraskuuta suuni auki terapeutilleni ja pian olinkin psykiatrisella osastolla. Sain nukuttua normaalit yöunet monen kuukauden jälkeen. Mutta minut lähetettiin seuraavana päivänä kotiin, kokeiltaisiin vielä kotona oloa tuettuna. Minulle luvattiin tukisoittoja ja -käyntejä kotiin, mitä en ikinä saanut. Seuraavana maanantaina heräsin viestiin, mikä sisälsi kysymyksen “tuletko töihin?”. Se viesti sai aikaan onnellisten tapahtumien ketjun, mikä käänsi elämäni ylösalaisin, herätti sisälläni horrostaneen taistelijani ja toi minusta esiin suuren määrän vahvuutta, osaamista, sinnikkyyttä ja ennen kaikkea puhtaimmassa mahdollisessa olomuodossa olevaa elämisen iloa, unohtamatta rakkautta maailmaa kohtaan.</span></span></div>
<b style="-webkit-text-stroke-width: 0px; caret-color: rgb(0, 0, 0); color: black; font-style: normal; font-variant-caps: normal; font-weight: normal; letter-spacing: normal; text-align: start; text-decoration: none; text-indent: 0px; text-transform: none; white-space: normal; word-spacing: 0px;"><span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;"><br /></span></b>
<div dir="ltr" style="line-height: 1.38; margin-bottom: 0pt; margin-top: 0pt;">
<span style="background-color: transparent; color: black; font-size: 11pt; font-style: normal; font-variant-caps: normal; font-variant-east-asian: normal; font-variant-ligatures: normal; font-variant-position: normal; font-weight: 400; text-decoration: none; vertical-align: baseline; white-space: pre-wrap;"><span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;">Perjantaina 9. marraskuuta minä raahasin kolisevia ja suuren määrän huomiota herättäviä rullakoita täynnä henkareita keskustan halki. Tuntemattomat ihmiset tuijottivat minua kummastuneena, mutta minä en panikoinut vaikkakin käteni tärisivät vielä neljäkin tuntia sen operaation jälkeen. Minulle tuo yksinkertaisen kuuloinen homma oli puhdasta rohkeutta. Seuraava tiistaina olin täydessä liiketilassa järkyttävän ihmismassan keskellä töissä. Näitä päiviä seuranneet viikot olivat raskaita ja väsyttäviä, mutta uskomattoman palkitsevia. Kertaakaan en pysähtynyt ajattelemaan, että mitä jos en jaksa tai selviä. Olin saanut sen mitä minun ei pitänyt olla mahdollista saada. Elämäni oli kasassa.</span></span></div>
<b style="-webkit-text-stroke-width: 0px; caret-color: rgb(0, 0, 0); color: black; font-style: normal; font-variant-caps: normal; font-weight: normal; letter-spacing: normal; text-align: start; text-decoration: none; text-indent: 0px; text-transform: none; white-space: normal; word-spacing: 0px;"><span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;"><br /></span></b>
<div dir="ltr" style="line-height: 1.38; margin-bottom: 0pt; margin-top: 0pt;">
<span style="background-color: transparent; color: black; font-size: 11pt; font-style: normal; font-variant-caps: normal; font-variant-east-asian: normal; font-variant-ligatures: normal; font-variant-position: normal; font-weight: 400; text-decoration: none; vertical-align: baseline; white-space: pre-wrap;"><span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;">Edelleenkin menen töihin täynnä intoa. Joskus kaavailin, että tahdon jonkun hienon ammattin, markkinointipäällikkö tai sisustussuunnittelija, sitten voisin olla ylpeä itsestäni. Todellisuudessa tahdoin vain näyttää muiden silmiin sille, että olin saanut elämältä kaiken. Minä olen kirpputorilla töissä, helvetin ylpeä siitä ja nyt huomaan, että olen aidosti saanut elämältä kaiken. Meidän työporukka on mahtava, kannustava ja välittävä. Parempaa ja turvallisempaa mahdollisuutta päästä työelämään minulle ei olisi voinut tulla. Terveytiedoissani lukee vakava masennus, ahdistus-, paniikki-, ja stressihäirö, sosiaalisten tilanteiden pelko sekä sopeutumishäiriö. Silti minä olen hyvä työssäni ja nautin siitä. Eniten positiivista palautetta työkavereilta saan tavastani ja tyylistäni palvella asiakkaita. Hulluinta on, että avajaishulinen keskellä opin olevani parhaimmillani kiireen keskellä. Minä en jäädy, en panikoit tai tahdo juosta pakoon. Saatan seota sanoissani ollessani kassalla, mutta nykyään nauran itselleni ja tartutan samalla naurun asiakkaisiin, enkä häpeä tippaakaan. Myönnän, etten jaksa tehdä joka päivä ruokaa kotona, mutta pyykkikori ei ole ääriään mytöten täynnä, tiskit tulee tiskattua, eikä meidän koti muutenkaan muistuta kaatopaikkaa. Hallitsen aivan uuden osa-alueen elämässä, mitä en ole aikaisemmin saanut kokeilla. Se on väsyttävä kestävyyslaji, joka tottelee nimeä arki. </span></span></div>
<div dir="ltr" style="line-height: 1.38; margin-bottom: 0pt; margin-top: 0pt;">
<span style="background-color: transparent; color: black; font-size: 11pt; font-style: normal; font-variant-caps: normal; font-variant-east-asian: normal; font-variant-ligatures: normal; font-variant-position: normal; font-weight: 400; text-decoration: none; vertical-align: baseline; white-space: pre-wrap;"><span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;"><br /></span></span></div>
<div dir="ltr" style="line-height: 1.38; margin-bottom: 0pt; margin-top: 0pt;">
<span style="background-color: transparent; color: black; font-size: 11pt; font-style: normal; font-variant-caps: normal; font-variant-east-asian: normal; font-variant-ligatures: normal; font-variant-position: normal; font-weight: 400; text-decoration: none; vertical-align: baseline; white-space: pre-wrap;"><span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;">Minun ei tarvitse enää valehdella, että jaksan ja voin hyvin, kiillottaa elämääni onnellisemmaksi mitä se todellisuudessa on. Minä olen elämältä kaiken saanut mitä toivoin.</span></span><span style="font-family: "Courier New", Courier, monospace; font-size: 11pt; white-space: pre-wrap;">Olen löytäny itseni. </span><span style="font-family: "Courier New", Courier, monospace; font-size: 11pt; white-space: pre-wrap;">Peilistä katsoo nykyään kaunis, ehjä ja vahva ihminen.</span></div>
<div dir="ltr" style="line-height: 1.38; margin-bottom: 0pt; margin-top: 0pt; text-align: center;">
<span style="background-color: transparent; color: black; font-size: 11pt; font-variant-caps: normal; font-variant-east-asian: normal; font-variant-ligatures: normal; font-variant-position: normal; font-weight: 400; text-decoration: none; vertical-align: baseline; white-space: pre-wrap;"><span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;"><i><br /></i></span></span></div>
<div dir="ltr" style="line-height: 1.38; margin-bottom: 0pt; margin-top: 0pt; text-align: center;">
<span style="background-color: transparent; color: black; font-size: 11pt; font-variant-caps: normal; font-variant-east-asian: normal; font-variant-ligatures: normal; font-variant-position: normal; font-weight: 400; text-decoration: none; vertical-align: baseline; white-space: pre-wrap;"><span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;"><i>Rohkein asia mitä olen ikinä tehnyt oli se, </i></span></span></div>
<div dir="ltr" style="line-height: 1.38; margin-bottom: 0pt; margin-top: 0pt; text-align: center;">
<span style="background-color: transparent; color: black; font-size: 11pt; font-variant-caps: normal; font-variant-east-asian: normal; font-variant-ligatures: normal; font-variant-position: normal; font-weight: 400; text-decoration: none; vertical-align: baseline; white-space: pre-wrap;"><span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;"><i>että minä uskalsin elää silloin kun en jaksanut enää</i></span></span></div>
<div dir="ltr" style="line-height: 1.38; margin-bottom: 0pt; margin-top: 0pt; text-align: center;">
<span style="background-color: transparent; color: black; font-size: 11pt; font-variant-caps: normal; font-variant-east-asian: normal; font-variant-ligatures: normal; font-variant-position: normal; font-weight: 400; text-decoration: none; vertical-align: baseline; white-space: pre-wrap;"><span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;"><i> ja tahdoin vain kuolla pois.</i></span></span></div>
<div dir="ltr" style="line-height: 1.38; margin-bottom: 0pt; margin-top: 0pt; text-align: center;">
<span style="background-color: transparent; color: black; font-size: 11pt; font-variant-caps: normal; font-variant-east-asian: normal; font-variant-ligatures: normal; font-variant-position: normal; font-weight: 400; text-decoration: none; vertical-align: baseline; white-space: pre-wrap;"><span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;"><i><br /></i></span></span></div>
<div dir="ltr" style="line-height: 1.38; margin-bottom: 0pt; margin-top: 0pt; text-align: center;">
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;"><span style="font-size: 14.666666984558105px; white-space: pre-wrap;"><i><b>-Ma</b><strike>rikki </strike></i></span></span><b><i><span style="font-family: "Courier New", Courier, monospace; font-size: 14.666666984558105px; white-space: pre-wrap;">e</span><span style="font-family: "Courier New", Courier, monospace; font-size: 14.666666984558105px; white-space: pre-wrap;">hjä</span></i></b></div>
<div dir="ltr" style="line-height: 1.38; margin-bottom: 0pt; margin-top: 0pt; text-align: center;">
<b><i><span style="font-family: "Courier New", Courier, monospace; font-size: 14.666666984558105px; white-space: pre-wrap;"><br /></span></i></b></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjJN4mMB7OVN_LDCrlobyKy6gWSpCGBWW4w4GwvbDXThqtUvb08lwrB0rHMM_K2ptg7395ii4MOHsOgXl5JzzJb_E3r2uzOPa6mU8VelLnyA-ywSly4gEASi2I33Fmh-66_jyptwBmz6hgh/s1600/48412636_2406206172726392_2251018559134105600_n.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="960" data-original-width="720" height="400" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjJN4mMB7OVN_LDCrlobyKy6gWSpCGBWW4w4GwvbDXThqtUvb08lwrB0rHMM_K2ptg7395ii4MOHsOgXl5JzzJb_E3r2uzOPa6mU8VelLnyA-ywSly4gEASi2I33Fmh-66_jyptwBmz6hgh/s400/48412636_2406206172726392_2251018559134105600_n.jpg" width="300" /></a></div>
<div dir="ltr" style="line-height: 1.38; margin-bottom: 0pt; margin-top: 0pt; text-align: center;">
<b><i><span style="font-family: "Courier New", Courier, monospace; font-size: 14.666666984558105px; white-space: pre-wrap;"><br /></span></i></b></div>
<div dir="ltr" style="line-height: 1.38; margin-bottom: 0pt; margin-top: 0pt; text-align: center;">
<b><i><span style="font-family: "Courier New", Courier, monospace; font-size: 14.666666984558105px; white-space: pre-wrap;"><br /></span></i></b></div>
<div dir="ltr" style="line-height: 1.38; margin-bottom: 0pt; margin-top: 0pt; text-align: center;">
<b><i><span style="font-family: "Courier New", Courier, monospace; font-size: 14.666666984558105px; white-space: pre-wrap;"><br /></span></i></b></div>
<div dir="ltr" style="line-height: 1.38; margin-bottom: 0pt; margin-top: 0pt; text-align: center;">
</div>
Marikkihttp://www.blogger.com/profile/02112800160403810658noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-6667406331238102342.post-467461537124766312018-02-08T13:37:00.001-08:002018-02-08T13:37:21.470-08:00Näin unta elämästä.24.10.2014<br />
<br />
Herään aamuyöstä näkemään ja elämään jo elettyä elämää.<br />
Minä näen unta elämästä, silmät auki keskipäivällä.<br />
Ei mikään kai ole sen ihmeellisempää.<br />
Silmät kiinni tai auki.<br />
Sokea olet kuitenkin, jollekkin ja jossain.<br />
Jotakin sinulta jää aina näkemättä.<br />
Voit katsoa, se ei tarkoita, että osaat nähdä.<br />
Katson vapaana lentäviä lintuja,<br />
vaikka linnuilla ei ole ilmietä,<br />
tiedän, että ne ovat onnellisempi kuin kukaan ihminen ikinä tai koskaan.<br />
Onnellisempi kuin mikään muu tällä planeetalla.<br />
Vapaita, kauniita, siroja.<br />
Jos linnut osaisivat puhua ihmistenkieltä,<br />
ne nauraisivat ja ihmettelisivät, miksi ei jokainen ihminen ei lennä,<br />
sillä jokaisella on siihen mahdollisuus.<br />
Juuri nyt, en tahtoisi mitään muuta kuin laittaa silmät kiinni<br />
ja nähdä unta elämästä.<br />
Siitä päivästä kun vaaleanpunainen, hattaran pehmeä pilvi<br />
laskeutuu minun maailmaani.<br />
Siitä päivästä, kun saan karamellivärein värjätyt lasit naamalleni.<br />
Hymyilen, olen onnellinen.<br />
Tahdon nähdä unta siitä päiväst,<br />
kun opin elämään.<br />
Tahdon nähdä unta siitä päivästä, kun olen kokonainen.<br />
Siitä hetkestä, minkä jälkeen olen terve ja voittanut pahimman viholliseni -itseni.<br />
Siitä samaisesta hetkestä, jolloin olen selvinnyt pahimmasta pelostani, -elämisestä.<br />
Minä tahdon nähdä unta elämästä.<br />
Herätä ja elää uneni todeksi.Marikkihttp://www.blogger.com/profile/02112800160403810658noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-6667406331238102342.post-41554778166265367182017-10-24T14:52:00.001-07:002017-10-24T14:54:42.600-07:00Liikaa.<div style="text-align: center;">
<br /></div>
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
<div style="text-align: center;">
Edessäsi vaeltaa sanattomat silmät vailla valoa,</div>
<div style="text-align: center;">
kuin etsien loputtomuuden rajoja äärettömästä.</div>
<div style="text-align: center;">
Ei ole enää mitään ympärillä mihin tarttua.</div>
<div style="text-align: center;">
Ei mitään, missä roikkua.</div>
<div style="text-align: center;">
Ei mitään, mistä kiinni pitää henkensä edestä.</div>
<div style="text-align: center;">
On tyhjyys, joka tappaa.</div>
<div style="text-align: center;">
Tyhjyydessä on ilmaa.</div>
<div style="text-align: center;">
Ja jo pelkästään se ilma painaa liikaa.</div>
<div style="text-align: center;">
Sitä pitäisi vielä hengittääkkin.</div>
<div style="text-align: center;">
Se on liikaa.</div>
<div style="text-align: center;">
Nauru, -liikaa.</div>
<div style="text-align: center;">
Itku, -liikaa.</div>
<div style="text-align: center;">
Uusi päivä, -liikaa.</div>
<div style="text-align: center;">
Ajatteleminen, -liikaa.</div>
<div style="text-align: center;">
Elämä, -aivan helvetisti liikaa.</div>
<div style="text-align: center;">
Näetkö nyt, mitä sokeat korvat haluavat sinun kuulevan?</div>
<div style="text-align: center;">
Kuuletko nyt, mitä sanattomat silmät tahtovat sinun näkevän?</div>
<div style="text-align: center;">
Jos ilman paino pienen ihmisen ympärillä liikaa,</div>
<div style="text-align: center;">
ei mikään enää ole tarpeeksi vähän,</div>
<div style="text-align: center;">
että sen jaksaisi kestää.</div>
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
<div style="text-align: left;">
<span style="font-family: "courier new" , "courier" , monospace;">Oon valvonu kohta 54 tuntia, eikä silmät enää edes tunnu painavan yhtään mitään. Tosin silmänaluset on tummat kuin yö ja verenpurkaumat miun silmissä sopisi erittäin hyvin johonkin kauhuleffaan. En osaa sanoa miksi on taas näin helvetin paha olla. Johtuuko se syksystä? Tuliko mun jaksaminen tiensä päähän? Kuitenkin tämä olo on erillaista kuin ennen. Tunnistan masennusoireet itsestäni, koska no, se on tutumpaa miulle ku terve olo. Mutta jokin on eri tavalla nyt. Oon koko ajan todella jännittynyt. Sydän takoo rinnassa siihen tahtiin, kuin olisin menossa ekaa kertaa pitämään esitelmää luokan eteen. Kädet hikoaa ja pyörryttää. Miun ajatukset ei oo hiljaa, eikä miun ajatuksissa oikein oo enää mitään järkeä. Ei edes silloin kun oon saanu nukuttua. </span></div>
<div style="text-align: left;">
<span style="font-family: "courier new" , "courier" , monospace;"><br /></span></div>
<div style="text-align: left;">
<span style="font-family: "courier new" , "courier" , monospace;">Puran miun ajatuspolkuja paperille ja yritän ymmärtää miksi oon päätyny johonkin tiettyyn todella epärealistiseen päätelmään. Pääni sisällä on valtataistelu, mutta en tiiä ketkä siihen osallistuu. Se ei tällä kertaa ole hyvä vs paha, ei pimeä vs valo, eikä musta vs valkoinen. Oon niin hukassa, etten tiedä kumpi näistä kahdesta edustaa minua. Joten rivien välistä voi lukea, että onnistuin siinä taas, hukkasin itseni. Jos jotain, niin sen mie osaan vaikka unissani ja silmät kiinni.</span></div>
<div style="text-align: left;">
<span style="font-family: "courier new" , "courier" , monospace;"><br /></span></div>
<div style="text-align: left;">
<span style="font-family: "courier new" , "courier" , monospace;">Miun voimani on imeytynyt johonkin piiloonsa jälleen. Nukkumisen jälkeenkin pitäisi melkein levätä hetki, että jaksaisi nähdä taas unia. Tänään kun olin lähdössä psykoterapeuttini luo meikkasin itkien. Kun olin saanut toisen kulmakarvan maalattua käperryin olohuoneen karvamatolle pötköttämään hetkeksi, että jaksaisin ehostaa naamani loppuun.</span></div>
<div style="text-align: left;">
<span style="font-family: "courier new" , "courier" , monospace;"><br /></span></div>
<div style="text-align: left;">
<span style="font-family: "courier new" , "courier" , monospace;">Pelkään ettei koko maailman aika riittäisi siihe, että saisin kasattua itseni, minuuteni ja ajatukseni taas yhtenäiseksi paketiksi. Eikä minulla nyt varsinaisesti ole aikaa kuin kuusi päivää, sillä maanantaina alkaa työt ja palaan kuukauden tauon jälkeen ständin taa ihmisten keskelle, tosin tällä kertaa eri firman väreissä. Miten helvetissä selviän? En todellakaan tiedä. Enkä tiedä sitäkään, miksi edes ryhdyn tähän, ei kai tästä todellisuudessa voi seurata mitään hyvää. Sen kuitenkin tiedän, että jos en yrittäisi nyt katuisin sitä. Tiedän myös sen, että pelkään epäonnistumista enemmän kuin ebolaa.</span></div>
<div style="text-align: left;">
<span style="font-family: "courier new" , "courier" , monospace;"><br /></span></div>
<div style="text-align: left;">
<span style="font-family: "courier new" , "courier" , monospace;">Terapeuttini kanssa kuitenkin asetettiin minulle tänään kaksi tavoitetta. Minun pitää antaa itselleni lupa epäonnistua ja minun pitää antaa itseni yrittää, tehdä loppuun ennen kuin arvostelen aikaansaannostani. Hirmu yksinkertaisen kuuloista, mutta saatanan vaativaa puuhaa. Ainut ajatukseni näiden tavotteiden asettettamisen jälkeen oli, että vituiks menee ja päätin "hieman" torua itseäni siitä, että epäonnistuin tässäkin. Joten ymmärrätte varmaan, minkä takia tämä tulee olemaan vaikeampaa kuin maratooni neliraajahalvaantuneelle vastasyntyneelle.</span></div>
<div style="text-align: left;">
<span style="font-family: "courier new" , "courier" , monospace;"><br /></span></div>
<div style="text-align: left;">
<span style="font-family: "courier new" , "courier" , monospace;">Haluan selvitä, haluan pärjätä ja haluan parantua. Mutta kyllä se nyt vaan ankarasti vituttaa, että taas pitää olla vahva. Juuri silloin kun voimat on ihan finaalissa niin pitäs löytää tahtoa ja energiaa siihe, että ylittää itsensä ja voittaa itsensä. Niin ironista, että voin kuulla hampaattomien orvien nauravan minulle jäiset kävyt sylissään.</span></div>
<div style="text-align: left;">
<span style="font-family: "courier new" , "courier" , monospace;"><br /></span></div>
<div style="text-align: left;">
<span style="font-family: "courier new" , "courier" , monospace;">Lopetan tämän vuodatuksen sanoihin,</span></div>
<div style="text-align: left;">
<span style="font-family: "courier new" , "courier" , monospace;">kaikki on juuri nyt liikaa vaadittu.</span></div>
<div style="text-align: left;">
<span style="font-family: "courier new" , "courier" , monospace;">Ja lisään vielä, että ei perkeleen vittu saatana.</span></div>
<div style="text-align: left;">
<span style="font-family: "courier new" , "courier" , monospace;"><br /></span></div>
Marikkihttp://www.blogger.com/profile/02112800160403810658noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-6667406331238102342.post-42179471951529767952017-09-25T03:34:00.001-07:002017-09-25T03:34:40.818-07:00Minä olisin paska äiti<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;">Nyt kun joka mediassa puhutaan vauvatalkoista ja siitä kuinka Suomeen syntyy liian vähän lapsia, tekisi mieli juosta poliisiasemalle ja ilmiantaa itseni maanpetoksesta. Sillä, minä en tahdo lapsia. Ei toki Esakaan halua jälkikasvua, mutta enemmän mie oon epäonnistunu, sillä satun olemaan nainen. Me ollaan oltu yhessä jo jonkun aikaa, menty kihloihin ja häät on suunnitteilla niin moni on alkanut kyselemään milloin niitä lapsia oikein tulee. No, niitä ei tule. Tiedän, etten ole koskaan valmis siihen. Kun kerron asiasta niin ainut vastaus on <i>"nooh, kyllä se mieli muuttuu". </i>Mitä? No ei kyllä muutu, sori. Olen joidenkin mielestä itsekäs, kun en ajattele niitä ihmisiä jotka ei voi saada lapsia. Olenko oikeasti ihan helvetin epäonnistunut Suomen kansalaisena ja naisena jos en tahdo lapsia? Tavallaan tiedän, että en ole, se on minun ja meidän oma päätös, mutta paine on kova.</span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;">Tämä asia vaivaa mua ja pyörii mielessä ihan liikaa. Minkälainen äiti mie olisin? Voin sanoa, että ihan sysi paska. Oon ylisuojelevainen jo meijän kissojenkin suhteen ni mitäpä jos kyseessä olisi lapsi? Sitä pientä ihmistä ei varmasti saisi pitää sylissään kukaan muu kuin minä ja äitini siihen asti kun lapsi menisi kouluun ja sielläkin istuisin varmasti tunneilla pilttini tukena ensimmäiset kolme vuotta. Olisin sellainen äiti, joka ei nää yhtään virhettä omassa mussukassaan. Ja tässä kohtaa on nyt oletettu, että oon täysjärkisenä selvinnyt raskausajasta ja synnytyksestä. Mitä jos vauva syntyisikin kuolleena? Siitä en selviäisi ikinä. Lisätään tähän soppaan miun geenini. Suvussa on kehkoahtaumaa, valtava kirjo erillaisia mielenterveysongelmia, sydänvikoja ja muuta pientä kivaa. Esan puolelta lisäämme tähän booliin nivel- ja selkäviat. On hyvin epätodennäköistä, että Esa kävelee omilla polvillaan ilman leikkauksia enää 40-vuotiaana. Meidän geeneillä pitäs olla laitonta lisääntyä. Toki ajatus siitä, että elämässämme olisi pieni ihminen, joka on puolet Esaa ja puolet minua tuntuu ihanalta, täydelliseltä. Sempä takia tunnen itseni vielä kamalammaksi ihmiseksi.</span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;">Rakastan pikkusiskoani Ronjaa, mutta en mie jaksaisi, pystyisi pitämään siitä pienestä tinttarasta huolta kahta viikkoa pidempään. Ja Ronja on kuitenkin jo 9-vuotias eikä tarvitse jatkuvaa silmällä pitämistä. Osaan vaihtaa vaipat, syöttää ja kylvettää vauvan, eikä ulkoileminen lastenrattaita työntäen ole mikään ongelma. Mutta en tiedä hirveästi montaa muuta yhtä ahdistavaa asiaa kuin vauvan taikka taaperon itku. Mitä jos kysessää olisi masuvaivojaan yöisin itkevä oma lapsi? Menettäisin järkeni ja sydämeni musertuisi miljoonaksi palaseksi kun en voisi helpottaa pienen oloa. Mitä kun vauva syntyy ja saan sen ensimmäisen kerran rintani päälle köllöttämään, mitä jos en rakastakkaan sitä, jos se pieni tyyppi tuntuukin kovin vieraalta. En pysty unettomiin öihin ja itkuun heräämisen aamu toisensa perään. Ja kun huomaisin, etten pärjää lapsen kanssa en minä ylpeyttäni kehtaisi pyytää apua tai pystyisi antamaan lasta pois.</span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;">Olen erittäin monella tavalla epäpätevä äidiksi, joten luojan kiitos minun ei lopulta ole mikään pakko sellaiseksi ikinä tulla. Ehkä eniten minua ärsyttää myöntää, etten pystyisi olemaan äiti ja pitämään huolta pienestä ihmisestä. Kun olen pyöritellyt näitä ajatuksia mielessäni arvostan omaa äitiäni ja kaikkia muitakin äitejä ihan suunnattoman paljon. En ikinä pystyisin siihen, mitä äidit tekevät.</span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;">Sinä joka luet tämän, älä enää ikinä kysy minulta milloin tulee lapsia. Voin kyllä keskustella siitä, miksi niitä ei tule, mutta olen syyllistänyt itseäni ihan tarpeeksi jos asian suhteen niin kenekään muun ei tarvitse sitä tehdä. Kiitos.</span>Marikkihttp://www.blogger.com/profile/02112800160403810658noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-6667406331238102342.post-17922106972325756142017-06-22T05:12:00.002-07:002017-06-22T05:12:20.808-07:00Perillä<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;">Lääkärit ei enää uskaltaneet luvata miulle, että olisin koskaan täysin terve mieleltäni. Olinhan ollut masentunut lähemmäst puolet elämästäni. Hyväksyin kohtaloni ja opettelin elämään ajatuksen kanssa, etten välttämättä koskaan tule pääsemään eroon lääkkeistä, psykologin tapaamisista tai ikinä kykene tekemään töitä kuutena päivänä viikossa. Se tuntui epäreilulta, että miun pitäisi elää mahdollisesti koko loppu elämäni yhdessä masennusrotan kanssa, mutta hyväksyin sen kuitenkin, sillä ei ollut vaihtoehtoja. Lääkärit olivat tehneet kaiken mitä tehtävissä oli. En kuitenkaan luovuttanut tai jäänyt säälimään itseäni. Päätin tehdä parhaani ja elää päivä kerrallaan niillä eväillä mitä miulle oli annettu. </span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;">Eniten kammosin arkea. Olin selvinny koulusta suhteellisen mallikkaasti näin niin kuin puolikuntoisen masentuneen ihmisen mittakaavassa. Koulu loppui ja töitä ei löytynyt. Sain jäädä viimeisimpään top-paikkaani tekemään muutamia vuoroja viikossa, sillä sain rytmiä elämääni ja varmistettua, ettei kotoa lähteminen muutu taas ylitsepääsemättömän vaikeaksi. Lähettelin työhakemuksia, mutta en päässyt kertaakaan edes haastatteluun. Sitten tuli päivä, kun lähdin entisen koulukaverini Tuomaksen kanssa kahville. Kysyin lähinnä vitsillä Tuomakselta, että olisko hällä miulle töitä. Olihan Tuomakselle tietenkin puhelinnumero miulle antaa, mutta työpaikka mikä numeron takaa löytyi oli sellainen, mihin miun ei pitäisi olla soveltuva henkisten- tai fyysistensairauksieni takia. Jätin melkein soittamatta numeroon, mutta Tuomas ei antanut sen tapahtua. Lopulta totesin itselleni, että en voi tietää ellen yritä. Soitin, kävin haastattelussa ja lopulta löysin itseni keskeltä kauppakeskusta pysäyttelemässä täysin vieraita ihmisiä. Olin aivan varma, etten uskalla sanoa kenellekkään yhtään mitään, koska no, siitä ei kuitenkaan oo hirveen kauaa kun en uskaltanut käydä kaupassa yksin. Ja vielä noin kolme kuukautta sitten palasin kauppareissulta paniikkikohtauksen vallassa kotiin ja lysähdin eteisen lattialle.</span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;">Nyt olen ollut neljä viikkoa ständimyyjänä ja todella tykkään siitä mitä teen. Oon pirteä, energinen ja onnellinen. Elämä on normaalia ensimmäistä kertaa 21 vuoteen. Ei perheriitoja, ei mitään oikeudenkäynti paskaa, ei painajaisia, ei toiveita iltaisin kuolemasta tai pelkoa siitä, etten jaksaisi aamulla nousta sängystä. Pystyn siihen kaikkeen mihin tervekkin ihminen. On ihanaa huomata, että mikään arkinen asia esim. suihkussa käyminen ole mikään valtava ponnistus. Tiskikone täyttyy ja tyhjentyy, vaatekaappi pysyy siistinä ja mie nousen aamulla sängystä kaksi tuntia ennen töihin lähtöä, että saan rauhassa valmistautua ja tarpeen vaatiessa suorittaa pikkuisen pikasiivouksen. Ja ennen kaikkea pystyn tähän ilman mitään lääkkeitä tai terapiaa. En oikein ymmärrä, miten tämä tapahtui, mikä muuttui tai ylipäätään miten tää on mahdollista.</span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;">Elämäni muuttui juuri sellaiseksi, mitä toivoin ja halusin. Lopulta saavutin kaiken mihin tahdoin pystyä, vaikka minun ei pitänyt minkään järjen mukaan saavuttaa tätä kaikkea. Mutta miten? Mistä löytyi voima ja tahto? En tiedä, se tulee varmaan olemaan ikuinen mysteeri. Onko mussa ollut koko ajan piilotettuna joku ihmeen vara-akku tai lisäpatteri ja nyt vasta sain sen käyttöön? Lopulta mulla oli ihan yhtä paljon jaksamista kuin terveellä ihmisellä. Oon kohta ollu vuoden ilman lääkkeitä tai minkäänlaista avohoitokontaktia. Ei oo kauaakaan kun näytti siltä, että niille molemmille olisi huutava tarve. Mutta en antanu periksi. Siinä meni helvetin kauan, mutta opin ennakoimaan koska pitää levätä. Lupasin itselleni, etten enää luovuta ikinä, opettelin lepäämään. </span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;">Siinä meni monta vuotta. Söin kymmeniä eri lääkkeitä. Tapasin lähes sata eri hoitajaa, psykiatria, psykologia ja terapeuttia. Menetin paljon ja sairauksieni takia paljon jäi kokematta. En saa takaisin mitään tai pysty muuttamaan menneitä kipeitä vuosiani, mutta se ei haittaa, sille ei voi mitään. Tulen muistamaan tämän taistelun aina ja jokaisen joka auttoi mua. Töihin pääseminen oli viimeinen palanen mikä viimeisteli miun palapelin kokonaiseksi. Se on valmis nyt. Enää miun ei tarvitse tehdä muuta kuin nauttia ja muokata palapelini kuvaa jos siltä tuntuu. Elämä on kasassa nyt, se mitä on tehtävänä enää on elää ja ajattelin tehdä sen nauttien.</span>Marikkihttp://www.blogger.com/profile/02112800160403810658noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-6667406331238102342.post-11073399198826378252017-04-07T14:19:00.001-07:002017-04-07T14:19:32.826-07:00Minun pelastajani<span style="font-family: "courier new" , "courier" , monospace;">Siitä on vähän yli kaksi vuotta kun saavuit elämääni. Siihen aikaan olin enemmän hukassa kuin koskaan aikaisemmin. Sydän pirstaleina ryyppäsin pahaa oloani pois. Niihin aikoihin olin viittä vaille valmis luovuttamaan. Tarvitsin jonkun rakastamaan minut ehjemmäksi. Henkisen jaksamiseni viime metreillä toimiston ovesta sisään asteli elämäni rakkaus, minun pelastukseni. En ollut koskaan uskonut rakkautteen ensisilmäyksellä tai siihen, että joku ihminen voi olla toiselle kohtalo. Sinä sait minut kyseenalaistamaan kaiken. Kuinka kliseiseltä tämä kuulostaakin, niin en tiedä missä olisin ilman sinua vai olisinko ollenkaan missään. </span><br />
<br />
<span style="font-family: "courier new" , "courier" , monospace;">Olit kaikkea sitä mitä tarvitsin, olin tukehtumassa ja autoit mua hengittämään paremmin. Kiltteytesi vakuutti minut siitä, että maailma ei ole niin paha paikka, että täältä pitäisi päästä pois millä keinolla vaan. Elämäni toisti itseään aamusta iltaan ja illasta aamuun. Sama kaava pyöritti arkeani ja sinä olit ihan uusi muuttuja arkeni yhtälöön. Olin menettänyt toivon lähes kokonaan ja viskonu kaikki kirveeni sinne surullisen kuuluisaan kaivoon. Jonkin sussa huusi, että vielä ei saa luovuttaa, olit viimeinen kortti minkä päätin kääntää ennen kuin heitäisin hanskat lopullisesti tiskiin.</span><br />
<span style="font-family: "courier new" , "courier" , monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: "courier new" , "courier" , monospace;">Tuskin se oli sattumaa, että me kohdattiin. Sä tulit ja muutit aivan kaiken. Hymyn mun naamalla aidoks, mun kämpän kodiks, painajaiset unelmiks ja mun arjen elämäks ja samalla sen elämän elämisen arvoseks. Olit mun syy herätä aamulla, tulla töihin ja voima millä jaksoin selvitä päivästä toiseen. Sisälläni oli pelko, etten riitä sulle. Jotenkin mä kuitenkin löysin uskallusta yrittää. Sait mun tahdonvoimani heräämään horroksestaan. </span><span style="font-family: "courier new" , "courier" , monospace;">Mä en liiottele, ylistä sua liikaa tai nosta liian korkeelle jalustalle kun sanon, että sä olit mun pelastukseni.</span><br />
<span style="font-family: "courier new" , "courier" , monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: "courier new" , "courier" , monospace;">Sä oot se ketä mä ootin monta vuotta itkien öisin. Kaiken pahan, kipeän ja sietämättömän tuskan jälkeen sä tulit ja muutit mun maanpäällisen helvettini onnellisuudeksi. Nyt kun mä mietin mun jokasta virhettäni ennen sua, niitä unettomia öitä, sydänsuruja, osatojaksoja, joka helvetin ikistä ajatusta mitkä repi mua rikki sisältäpäin niin se kaikki oli sen arvosta, että sain sut mun elämääni. Jos mä en olis eläny just niin ku mä elin, tehny niitä virheitä mitä mä tein, niin en olis todellakaan ollut sillä hetkellä toimistolla oottamassa sua tai lähtemässä sen lauantaivuoron jälkee sun kanssa Passioniin yksille. Tai no, enhän mä ees mitään silloin tilannu kun mulla ei ollu yhtää rahaa. Mä tulin sinne, oikein ängin mukaan, koska tuntu siltä, että oli vaan ihan pakko. Nyt ku kelaa, ni toi mun itsepäisyyteni olis voinu ihan helposti työntää sut kokonaan pois.</span><br />
<span style="font-family: "courier new" , "courier" , monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: "courier new" , "courier" , monospace;">Alitajusesti hakeuduin sun seuraan aina töissä, en oikee tajunnu sitä silloin, mutta niin mä vaa tein. Pikku hiljaa alettii käymää töiden jälkee Passionissa ja puhuttii monta tuntia kerralla, sitte me nähtii ennen töitä, meil oli samat työvuorot ja töiden jälkee oli totta kai pakko saada olla kahestaa. Sitte sä lähit tutorleirille, jonka jatkoille mentii yhessä, koska oltii ihan huippu parhaita työkavereita... Nii-i, kukaa ei kyllä sitä enää tossa vaiheessa uskonu, eikä varmaa kumpikaa meistä olis halunnu olla vaa työkaveri toisillemme. Illan päätteksi löysin itteni sun vierestä nukkumasta, koska omaan kotiin olis ollut niin pitkä matka. Aloit puhumaa, että oot lähössä Espanjaa kymmeneks päiväks, joka tarkotti sitä, että sun piti käydä hakemassa sun auto Varkaudesta. Kun olin heittämässä iltavuoroa ja sä olit kotona tekemässä koulutehtäviä lupasit heittää mut kotiin Kuokkalaan. Kun päästiin mun talon pihaan kysyin sulta haluisitko tulla vielä iltateelle ja auto jäi parkkiin. Kuunneltiin musiikkia, puhuttii ja katottii stand uppia koneelta. Meni monta tuntia ja sitte sä katoit kelloa, ilmotit, että nyt pitäs lähtee kotii nukkumaa ku kello oli niin paljo. Ethän sä mihkää kotii lähteny vaan sain käpertyy sinäkin iltana sun kainaloon nukkumaan. Me ei olla tähänkää päivää mennessä juotu sitä iltateetä mitä mä sulle tona iltana lupasin, että onkohan nää ollu maailmankaikkeuden pisimmät iltateetreffit... </span><br />
<span style="font-family: "courier new" , "courier" , monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: "courier new" , "courier" , monospace;">Oot joutunu kestämää mun takia paljon. Oon harhaillu meijän polulta muutamaan otteeseen ihan väärään suuntaan, mutta joka kerta sä oot tullu hakemaan mut takaisin oikealle reitille. Sä oot ollu aina mun tukena, oot ymmärtäny mun kipeilyä ja antanu mun jokaisen virheen anteeksi. Oot turvallisin ihminen mulle tässä maailmassa. Ei oo mitään mitä en vois sulle kertoa. En voi täysin ymmärtää, miks oon ollu lähössä sun viereltä pois. Me ollaa tehty yhessä virheitä ja mä oon tehny ite virheitä ihan helvetin paljo. Haluisin uskoa, että mikään niistä ei ollu turha vaan ne liimas meitä yhä tiukemmin toisiimme kiinni. Mä tiedän, ettei meijän vaikeudet tuu loppumaan tähän, ei ne kenelläkään lopu, mut tiiän myös sen, että me tullaan selviimään aina kaikesta yhdessä.</span><br />
<span style="font-family: "courier new" , "courier" , monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: "courier new" , "courier" , monospace;">Älä enää ikinä anna mun lähteä, mä en halua elää ilman sua ja sun vilpitöntä rakkauttas. Mä toivon ja rukoilen, etten lähe enää harhailemaan, mutta jos sen virheen vielä teen ni tuu ja hae mut kotiin, älä enää ikinä päästä irti. Ilman sua mä oon siili ilman piikkejään. Epävarma, puollustuskyvytön, täysin epätäydellinen ja hukassa oleva siili, jolta on viety se, millä siilit pärjää elämässä.</span><br />
<span style="font-family: "courier new" , "courier" , monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: "courier new" , "courier" , monospace;">Oot näyttäny mulle mitä tosi rakkaus on ja sun kanssas oon oppinu, että koti ei aina ole kämppä missä asua, vaan koti voi olla siellä missä on toinen ihminen, joka omistaa sun sydämen. Mä haluan nauraa, itkee, iloita, vihata, väsyä ja kinata sun kanssas siitä mihkä kauppaa mennää koko mun loppu elämäni. Tiiän, että mun tielleni ei voi tulla mitään mistä en selviäis sun kanssas.</span><br />
<span style="font-family: "courier new" , "courier" , monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: "courier new" , "courier" , monospace;">Kiitos Esa, että tulit mun elämään. Kiitos siitä, että jäit. Kiitos, että voin luottaa siihen ettet ole menossa mihinkään mun viereltä.</span><span style="font-family: "courier new" , "courier" , monospace;"> Kiitos, että oot mun piikit, millä selviän kaikesta. Ja kiitos siitä, että pelastit mut itseltäni.</span>Marikkihttp://www.blogger.com/profile/02112800160403810658noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-6667406331238102342.post-82170592548804760702017-02-16T12:44:00.001-08:002017-02-16T12:44:21.417-08:00Ystäväni tahdonvoima, ihanaa kun palasit!<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;">Tänään oon heränny pirteenä kahdeksalta aamulla ja vieläpä migreenin jäljiltä. Laittautunut rauhassa, tanssinut Räkä sylissä ympäri meidän kaunista kotia ja selvinnyt hirmuisen ihmisvilinän läpi töihin ilman suurempaa paniikkia. Oon ollu kuusi tuntia töissä ja siihen päälle vielä top-paikkani yrittäjien kanssa pari tuntia teellä. Kun pääsin kotiin jaksoin siivota ja järjestellä kotia huomenna saapuvaa pikkuista yökylävierasta varten. Suoriuduin tänään päivästäni niin kuin mieleltään terve ihminen enkä ole loppuun asti uupunut ihmiskuori. Monelle tämä kaikki on jokapäiväistä, ei mitään sen suurempaa eikä ihmeellisempää. Mutta miulle ja muille mielenterveyskuntoutujille tälläinen päivä on suuri saavutus.</span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;">Edellinen työssäoppiminen meni ihan päin helvettiä ja tääkin työssäoppiminen oli piirun päässä samasta tuomiosta, mutta mie sain paikan jossa uskon selviiväni ja siitä oon äärettömän kiitollinen. Viimesellä teoriaviikolla miun tahdonvoimani heräsi horroksestaan viimeinkin. Olin väsyny ja mietin luovuttamista. Nyt kiitän itseäni siitä, että pakotin itteni jaksamaan. Oon myös kiitollinen miun kouluryhmälleni tuesta johon oon saanu luottaa kohta jo vuoden päivät. Äsken meidän teehetken aikana kuulin hieman ehkä miun korvaan karmivan, mutta toisaalta ajatuksia herättävän ja kaunistelemattoman lauseen jota tulen varmasti jatkossa käyttämään luovuttamisen partaalla olevaa itseäni vastaan, <i>"pakko on hyvä motivaatio". </i>Pakon edessä ihminen kykenee uskomattomiin suorituksiin, äidit nostaa autoja lastensa päältä ja mie suoriudun arjesta hengissä. </span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;">Huomenna on edessä normaalia lyhyempi työpäivä, sillä äiti ja Ponku tulee Jyväskylään ja viiää Ponku Esan kanssa Paviljonkiin TubeTourille ihmettelemään tubettajia. Pikkurinsessa jää meille yökyläilemään pitkästä aikaa ja Esa on luvannut viihdyttää rinsessaa illan ja laittaa nukkumaan niin mie pääsen äitykän kanssa pikkusen viettämään iltaan. Toivon todella, että jaksan olla Ronjan kanssa, herätä aamulla aikasin laittamaan spessuaamupalaa ja kattomaan lastenohjelmia, sen on miun pikkunen tinttarani ansainnu.</span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;">Eikä oo enää montaa viikkoa niin mie monen vuoden epätoivosen räpiköimisen jälkeen valmistun. Miun kouluni kesti vaan vuoden, mutta miulle se on suuri juttu. En saa minkäälaista lakkia päähäni, hienoja valmistujaisia missä pidetään puheita siitä kuinka oon ollu sinnikäs ja blaa blaa, mutta se ei haittaa. Oon ylittäny itteni jo tässä vaiheessa moneen kertaan. Edessä on kolme näyttöä, kolme näyttösuunnitelmahelvettiä ja siinä samalla tietysti työssäoppiminen mistä olen päättänyt selvitä paremmin kuin mistään aikaisemmista. Eniten kuitenkin pelkään arkea, se on tekniikkalaji missä oon ihan sysipaska suoraan sanottuna, mutta oon jo pikku askelin köpötellyt haistelemaan tuota viikottain toistuvaa härdelliä (eli arkea) enkä oo yhtään niin karvat pystyssä kun oon kuvitellut.</span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;">Ehkä musta vielä joskus tulee se mallikansalainen joka herää viikonloppusinkin viimeistään kymmeneltä ja pystyy syömään viikosta toiseen tylsää arkiruokaa. Ehkä mie vielä pystyn olemaan 6 päivää viikossa 8 tuntia töissä ja pitämään kodin järjestyksessä. Matka siihen kaikkeen on vielä pitkä, mutta en pelkää epäonnistua päästäkseni sinne asti, missä loma on oikeasti ansaittua.</span>Marikkihttp://www.blogger.com/profile/02112800160403810658noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-6667406331238102342.post-14192780086101519242016-11-03T12:09:00.001-07:002016-11-03T12:09:46.835-07:00Harha-askelien kautta takaisin meidän yhteiselle polulle ja nyt itken rakkaudesta.<span style="font-family: "courier new" , "courier" , monospace;">Kirjoitettu 28.10</span><br />
<span style="font-family: "courier new" , "courier" , monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: "courier new" , "courier" , monospace;">Me kuljettiin hetki eri poluilla, tutustuttiin uusiin ihmisiin ja tajuttiin, ettei siinä ollut mitään järkeä. Minun uusi ihmiseni ei ollutkaan sellainen kuin ajattelin ja toivoin, enkä mie ollut sellainen kuin hän halusi. En kelvannut itkuisena ja rikkinäisenä, olin itsestäänselvyys ja vaan yks helvetin koriste. Ei kiitos. Lisätkäämme tähän yhtälöön vielä agressiivisuus. Esa sanoi monta kertaa, ettei tämä uusi ihminen kohtele minua niin kuin tärkeää ihmistä pitäisi ja niin sanoi miun ystävätkin. Oli tässä uudessa ihmisessä paljon hyvääkin, mutta liian paljon sellaisia puolia mitä en hyväksy keneltäkään.</span><br />
<span style="font-family: "courier new" , "courier" , monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: "courier new" , "courier" , monospace;">Viime sunnuntaina romahdin. Itkin omaa typeryyttäni. Minkä helvetin takia erosin ihmisestä kuka ei ole ikinä halunnut minulle mitään muuta kuin hyvää, tullakseni kohdelluksi huonosti. Vihasin itseäni. Omaa typeryyttäni. Halusin vain, että kaikki olisi taas niin kuin ennen. Käytiin Esan kanssa keskustelu siitä, että erottiinko me oikeasti missään vaiheessa. No, ei erottu. Katsottiin vierestä kun toinen oli uuden ihmisen kanssa, toivoen että hän on nyt onnellinen sen uuden kanssa, tietäen ettei voitaisi elää ilman toisiamme. Puhuttiin pitkään, itkettiin ja mie pyytelin anteeksi. Lopulta sain nukahtaa meidän yhteiseen sänkyyn, tuttuun kainaloon tietäen, että vieressäni on nyt taas ihminen, joka tekisi mitä vain takiani. Tän koko tunnemyrsky paskan jälkeen arvostan Esan kiltteyttä suunnattoman paljon enemmän. Arvostan jokaista viestiä, kysymystä "onhan kaikki hyvin?" ja sitä tunnetta, että tiedän olevani rakastettu juuri tälläisenä.</span><br />
<span style="font-family: "courier new" , "courier" , monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: "courier new" , "courier" , monospace;">Eilen Esa vei miut pois kotoa kaupungille, koska se tietää ettei miulle tee hyvää olla pitkää aikaa pois ihmistenilmoilta, sillä kotoa lähteminen muuttuu joka päivä hankalammaksi. Torin kohalla herra aukaisi suunsa <i>"tiedä se, että teen kaiken sen etee, että sulla on hyvä olla. Mä en ole onnellinen jos sä et ole"</i> Olin hyvin hämmentyny jo tästä. Illalla tämä sai jatkoa. Esa nousi mun vierestä, piti kädestä, katsoi syvälle miun hämmentyneisiin silmiin ja sanoi <i>"Mä rakastan sua aina, annoin sun lähteä vaan sen takia, että olisit onnellisempi (liitä joku keksitty miehen nimi) kanssa. Mä en olis koskaa halunnu olla sun entinen. Haluun, ettei sun tarvii itkeä sen takia, että suhun sattuu. Silloin ku sulla on paha olla ja itket ja kerrot, että haluaisit kuolla ettei sattuis enää. Sen jälkeen kun mä saan sut hymyilemään, en osaa ees sanoa kuinka hyvältä se tuntuu. Tiedä se, etten katoa tästä ikinä mihinkää, me selvitään yhdessä kaikesta, mä lupaan tehdä sut ehjäksi ja lupaan opettaa sut lentämään taas, koska mä rakastan sua" </i>Hetken kuunneltuani pillahin itkuun eikä se itku loppunu ihan heti. Oon muutaman kerran itkeny onnesta, mutta en oo koskaa aikasemmin itkeny rakkaudesta. Tämän jälkeen Esa yritti kertoa miksi rakastaa mua. Tultiin siihen lopputulokseen, ettei toisen ihmisen rakastamiseen voi kertoa yhtä syytä. Sitten Esa kertoi 35 asiaa, minkä takia rakastaa miua. Herran ei tarvinnu hirveesti päätään vaivata tai miettiä, niitä asioita vain tuli.</span><br />
<span style="font-family: "courier new" , "courier" , monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: "courier new" , "courier" , monospace;">Me ollaan Esan kanssa selvitty jo kaikennäkösestä ja päätettiin selvitä tästäkin, sekä jokaisesta kuopasta mitä on vielä edessä tällä meijän yhteisellä polulla. Oon monesti lähteny juoksemaan ongelmiani karkuun, mutta Esan kohdalla en aijo enää luovuttaa. Vastoinkäymisethän vahvistaa, eikä meijän suhde oo ollu pelkkää vääntämistä. Esa on tuonu miun hullunkuriseen elämääni paljon rakkautta. Siinä missä mie oon äkkipikanen kiukkupussi Esa on rauhallinen ja tasanen. Kun meinaan vetää nollasta sataan sekunnissa Esa rauhottelee ja kysyy miulta, onko nyt hirveen järkevää vetää pienestä asiasta niin suurta hernettä nenään ku oon imasemassa. Ollaan tosi samanlaisia, mutta meissä on myös vahvoja vastakohtia. Elämä jatkuu ja me selvitään mistä vaan yhdessä. Jälleen kerran kiitos elämälle tuosta hölmöstä miehestä, joka ei luovuta miun suhteen.</span>Marikkihttp://www.blogger.com/profile/02112800160403810658noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-6667406331238102342.post-68496090514759984642016-10-02T11:33:00.006-07:002016-10-02T11:33:59.916-07:00♔ Minun pieni prinsessa ♔<span style="font-family: "courier new" , "courier" , monospace;">Kahdeksan vuotta sitten maailmaan syntyi pieni tyttö ja mie olin haljeta onnesta. Muistan kun Veki-eno tuli hakemaan miua kotoonta kattomaan Ronjaa sairaalaan ja Veki meinas lähtee ajamaan Kouvolaan päin epähuomiossa. Kuunneltiin koko automatka intiaanimusiikkia.</span><br />
<span style="font-family: "courier new" , "courier" , monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: "courier new" , "courier" , monospace;">Nyt Ponku on jo reipas tokaluokkalainen täynnä sisua ja "eiku mie ihan ite" -meininkiä. Nään tuosta jääräpäisestä skidistä vahvan heijastuksen itestäni ku olin pieni. Ronja jopa näyttää ihan samalta ku mie snadina. Vaikka meillä on eri isät, niin en oo ikinä pitäny Ponkua minään puolikkaana siskona. Oon ollu Ronjan elämässä alusta asti ja rakastanu sitä rasavilliä tinttaraa koko sydämestäni myös silloin ku koko muu maailma on vituttanu erittäin suuresti.</span><br />
<span style="font-family: "courier new" , "courier" , monospace;"><br /></span>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgpcX1zhcfCaYUe07cdpTikedHlbBlqek94e5ChVsBWIu_QP3sS-i5NUad4Pp4tSDAtDU7NDoA4Ug4otmRs5GYxgh1GSeA3QcjDJaK8_k_2PuYS0t3pPVHc0ggmwgJx-0qHPDDk4jNDQSzs/s1600/IMG_1074.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="400" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgpcX1zhcfCaYUe07cdpTikedHlbBlqek94e5ChVsBWIu_QP3sS-i5NUad4Pp4tSDAtDU7NDoA4Ug4otmRs5GYxgh1GSeA3QcjDJaK8_k_2PuYS0t3pPVHc0ggmwgJx-0qHPDDk4jNDQSzs/s400/IMG_1074.JPG" width="300" /></a></div>
<span style="font-family: "courier new" , "courier" , monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: "courier new" , "courier" , monospace;">Silloin ku rämmin elämän suossa ja olin valmis luovuttamaan, niin mietin, että miltä miun kuolema Ronjasta tuntuis. Kaikille miulle olin valmis tekemään sen, äitille, iskälle, ystäville ja Kallelle, mut Ronjalle en tahtonu mitään niin hirveetä. Paljon on Ponku joutunu miun takiani kestämään. Kun olin masentunu ja kapinoiva teini korotin ääntäni aivan liian monta kertaa miun pienelle ja viattomalle siskolleni ja se millä miun osastojaksot ja käytös perusteltiin Ponkulle oli <i>"siskolla on pää taas vähän kipee" </i>koska migreenin Ronja ymmärs, silloin piti olla hissuksiin, koska miun piti saada nukkua.</span><br />
<span style="font-family: "courier new" , "courier" , monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: "courier new" , "courier" , monospace;">Ronjan kanssa saa olla ihan niin lapsellinen ku vaan haluaa. Ponku on pieni lapsi ja lapset tunnetusti välittää ja rakastaa aidosti. Tempperamenttisen ja vilkkaan ulkokuoren alla Ronja on herkkä sekä tunteikas tenava, joka pelkää epäonnistumista. Ronjan luonne on todella samanlainen ku miun omani. Pienen siskoni huolia kuunnellessa huomaan usein, kuinka turhan päiväsistä asioista tulee itekki murehittua. Ollaan molemmat herkkiä, pelätään ja murehditaan paljon, mutta vaan eri asioita.</span><br />
<span style="font-family: "courier new" , "courier" , monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: "courier new" , "courier" , monospace;">Muistan ku iskä kuoli ja Ronja ei itkeny, toisin ku minä. Ero oli siinä, että mie ajattelin itsekkäästi, toisin ku Ponku. Ronja ties iskän olleen kipee ja oli onnellinen, että iskä on nyt Taivaassa, eikä iskää enää ikinä tuu sattumaan. Kerren yritin juoda aamuteetä keittiössä ja pidättelin itkua, Ponku tuli miun luo, kiipes syllin, halas oikein kunnolla ja kysy <i>"Sisko, onko siulla ikävä Arskaa?" </i>vastasin myöntävästi ja pikkuprinsessa jatko <i>"kato ulos ja taivaalle, siun pitää ettii siun mielestä pehmeimmän näkönen pilvi ja siellä Arska istuu, ei se oo sen kauempana ja nyt me voidaa vilkuttaa Arskalle... Voitasko nyt vaik tehä palapelejä?" </i>Totuus tulee lapsen suusta ja miun mielestä se on totta. Ronjan "lapsen usko" tarttui myös minuun ja se helpotti suuresti oloa. En tiiä, kuinka vahvasti Ronja uskoo Jumalaan, mutta Joulupukkiin neiti uskoo ja tosi vahvasti uskookin. Joku Ponkun kaveri oli kertonut tälle, ettei Joulupukkia oo olemassa ja perustellut väitteensä ihan oikein, mutta Ronja haluaa uskoa Joulupukkiin. Kyllä noin vanha lapsi osaa jo sen verran hahmottaa mikä on todellista ja mikä ei, mutta Ronja uskoo, koska hän haluaa. Se on miun mielestä ihan tosi hellyyttävää. Kyllä joulut oli paljon parempia, semmosia taijanomasia ku usko vielä pukkiin.</span><br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhYb1pIp0_hhjRW53L4_0DO_6h-ZpXD0T3mhmrXST1wyFGkn8gB_ObMpu6V9snhKUTGIHKtx7tDcb_KbCnYJolQxXcqhyphenhyphenQ7rsmYWR4gnKBotF3tBcEx_W3iKFDfLDOZkN7B7HF5qtO5GhRk/s1600/ronja.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="400" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhYb1pIp0_hhjRW53L4_0DO_6h-ZpXD0T3mhmrXST1wyFGkn8gB_ObMpu6V9snhKUTGIHKtx7tDcb_KbCnYJolQxXcqhyphenhyphenQ7rsmYWR4gnKBotF3tBcEx_W3iKFDfLDOZkN7B7HF5qtO5GhRk/s400/ronja.jpg" width="342" /></a></div>
<span style="font-family: "courier new" , "courier" , monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: "courier new" , "courier" , monospace;">Äiti ei ihan aina ymmärrä pienen siskoni tempauksia, mutta mie ymmärrän. Ponku näkee asiat samalla tavalla ku mie saman ikäsenä. Ymmärrän Ronjan hassuja pelkoja ja pieni muotoisia mielenosoituksia, niinpä toimin välillä välikätenä äitin ja Ronjan välillä. Selitän äitille miksi Ronja teki näin ja Ronjalle miksi äiti suuttu tai vastaavaa. En oo mikään pieni lapsi enää, enkä oo oikee mikää aikuinen tai ainakaan en oo kenenkää äiti, niin pystyn hyppäämään vähä molempien popoihi kattelemaa asian laitaa.</span><br />
<span style="font-family: "courier new" , "courier" , monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: "courier new" , "courier" , monospace;">Jos se olis minusta kiinni Ronjan ei ikinä tarvis käydä samaa helvettiä läpi minkä mie kävin. Yritän parhaani mukaan opettaa Ronjalle, että epäonnistumiset kuuluu elämään, eikä ne haittaa mitään. Opetin viime talvena tuota itsepäistä rinsessani lumilautailemaan. Ponkulla tuli itku heti kun hää kaatu laudallaan. Sitte pieni lumilauta lenteli pitkin rinteitä ja Ponku soimasi itseään ja hoki, ettei tule ikinä oppimaan laskemaan laudalla. Yhden pitkän rinteen jälkeen neiti kuitenki oppi. Monta kertaa selitin Ronjalle, ettei sillä oo mitään helvetin väliä kuinka monta kertaa kaatuu, vaan sillä kuinka monta kertaa nousee ylös. Pikku hiljaa esiin tuli kuuluisa suomalainen sisu ja Ponku päätti oppia. Hikipäässä neiti taiteilija lautansa kanssa, enkä rinteen lopun lähestyessä ehtiny edes kissaa sanomaan kun pikkuinen salaman nopeesti kampes itsensä ylös kaatuamisen jälkeen. Ronja kuunteli miun jokaisen neuvon, oli armollinen itselleen ja yksinkertaisuudessaan luotti itseensä sekä taitoihinsa. Toisella lasku kerralla tihrustin itkua rinteessä, pidin Ponkua sylissä ja kerroin, kuinka ylpeä oon siitä.</span><br />
<span style="font-family: "courier new" , "courier" , monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: "courier new" , "courier" , monospace;">En oo ollu maailman paras isosisko ikinä, oon kohdellu liian usein Ronjaa samallalailla kun iskä minua pienenä, vaikka tiedän kuinka paljon se satuttaa. Vaikka en olis aina ansainnu sitä, Ronja on rakastanu miua ja piristäny. Minulla on maailman ihanin, viisain ja sisukkain pikkusisko, keneltä oon oppinu kullan arvoisia asioita!</span><br />
<span style="font-family: "courier new" , "courier" , monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: "courier new" , "courier" , monospace;"><br /></span>
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjMb1HVW7SdRC34tNJoOPe8jYUzMJZX7DkKTqVXZXjXRD-o1OHUOEWAHx9IqZhCmc_b3_qP29BBytlP0EmclbtV90kSLbUN4jrojvhvvcG5mMJT_D28_f5LJpi2uLJ6iwO5lg9kGAqcK4QM/s1600/pikkuronja.jpg" imageanchor="1" style="clear: right; float: right; margin-bottom: 1em; margin-left: 1em;"><img border="0" height="359" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjMb1HVW7SdRC34tNJoOPe8jYUzMJZX7DkKTqVXZXjXRD-o1OHUOEWAHx9IqZhCmc_b3_qP29BBytlP0EmclbtV90kSLbUN4jrojvhvvcG5mMJT_D28_f5LJpi2uLJ6iwO5lg9kGAqcK4QM/s640/pikkuronja.jpg" width="640" /></a><span style="font-family: "courier new" , "courier" , monospace;"></span></div>
<br />Marikkihttp://www.blogger.com/profile/02112800160403810658noreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-6667406331238102342.post-73065732426219576592016-09-25T07:24:00.003-07:002016-09-25T07:24:50.672-07:00Sekavuuden eufoorinen muunnelma.<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;">Miun elämä on tällä hetkellä hyvin omistuista. Olis miljoona koulutehtävää joiden deadline lähenee joka helvetin sekuntti. Ens viikon perjantaina alkaa rapeen viikon työrupeama mihin sisältyy tuote-esittely miun koulu ryhmälleni ja heti perään toinen spessupäivä. On monta asiaa mitä pitäis tehä, mutta on jotenkii armollisen vetämätön olo. Haluun pienen hetken hengittää ja punnita asioita päässäni.</span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;">Ero sattuu ja loukkaa aina väittää ihmiset. En vielä osaa sanoa onko miulla paha olo tän eron takia vai ei. Oon hämmentyny, onnellinen, väsynyt, toiveikas, pelokas ja hyvin epävarma siitä miten elämä tulee tästä eteenpäin järjestymään. Oon pysyny kaikesta huolimatta yllättävän positiivisena ja keksiny lohduttavia ajatuksia jos oon meinannu vaipua synkkiin vesiin.</span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;">Edelleenki ku katon Esaa nään kauniin ihmisen, kenen kanssa kuljin opettavan tien. En mie pystyis tota ihmistä vihaamaan ikinä, vaikka Espi osaaki olla toisinaan helvetin raivostutta tapaus, mutta kukapa ei semmonen aina välillä olis. Esa on miulle tärkeä ja rakas, en edes halua kuvitella elämää ilman Esaa. En oo missään vaiheessa kuitenkaan katunu tätä ratkasua.</span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;">Elämässäni on nykyään uusi ihminen. Oikeestaa tapasin tämän ihmisen ensimmäisen kerran yli vuosi sitten, kun aloitin uudessa kokkiryhmässä opiskelun. Sydän alkoi jo tuolloin vetämään tuon ihmisen seuraan vahvasti. Pelästyin tilannetta, enkä pystynyt jatkamaan opiskelua uudessa ryhmässäni, vaikka kaikki tyypit ottivat miut avosylin vastaan ja heti osaksi porukkaa. Tämä uusi ihminen on järjestelmällinen, siisti ja muutenkin näiltä osin aivan erillainen kuin minä. Silti tän tyypin kanssa on helppo olla. Jaetaan monia yhteisiä mielenkiinnonkohteita, niistä suurimpana on rakkaus ruokaan. Vaikka miusta ei toistaiseksi oo tullu valmista kokkia, niin sydän vetää vahvasti keittiöön hifistelemään.</span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;">Oon yrittäny parhaani mukaan paljastaa tälle uudelle tyypille sieluni haavoja. Tiedän itse varsin hyvin, etten oo todellakaan mikään helppo ihminen. Oon monesta kohtaa rikki ja se mitä edelleen tarvitsen ollakseni ehjä on ymmärrys ja myötätunto. Oon kertonu, että tulee niitä päiviä kun en halua muuta kun itkeä ja olla luvan kanssa aivan totaalisen paskana. Kerroin, että saatan vaan ihan puskista alkaa itkeä kun tulee saatanallinen ikävä iskää. Olin hyvin yllättyny vastauksesta jonka sain kuulla <i>"kato, mul on kaks olkapäätä, niitä vasten sä saat itkee. Sitte mä halaan sua ja saat kertoo isästäs lisää. Se ei haittaa jos itku tulee, mä otan sut syliin ja rutistan niin kovaa, että oot taas ehjä" </i>Olin niin helpottunu. En tiedä mitään kamalampaa ku vuodattaa kyyneliä ja samalla vierellä on ihminen mikä vaan käskee olla hiljaa ja käydä takasin nukkumaan. Senkin oon kokenu ja se sattu enemmän ku yksin oleminen surun kanssa.</span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;">Eniten kiitollinen tälle uudelle tyypille oon siitä, että hän on saanu miut arvostamaan itteni enemmän. Miulla on hyvä olla pitkästä aikaa omassa nahassani. En vihaa peilikuvaani yhtää niin paljoa kun ennen. Tää ihminen on huomaavainen ja joka kerta kun lähdetään johonki hän muistuttaa siitä kuinka kaunis olen hänen silmissään miun ongelmoidessa vaatteita. Hän sanoo <i>"daamn, sä oot taas niin kaunis" </i>sitten mie hämmennyn ja yritän vastata <i>"äöh, öö, hmm, ääk, sä oot homo" </i>Mutta tää ihminen ymmärtää, etten osaa ottaa kohteliaisuuksia vastaan kun en oo niitä tottunu kuulemaan.</span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;"><br /></span>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://scontent-arn2-1.xx.fbcdn.net/v/t1.0-9/14224929_587114964794450_8792235985820377691_n.jpg?oh=17b10f925e4cad33911416fbf2bfb66f&oe=58735BA7" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="425" src="https://scontent-arn2-1.xx.fbcdn.net/v/t1.0-9/14224929_587114964794450_8792235985820377691_n.jpg?oh=17b10f925e4cad33911416fbf2bfb66f&oe=58735BA7" width="640" /></a></div>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;"><br /></span>Marikkihttp://www.blogger.com/profile/02112800160403810658noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-6667406331238102342.post-15824273618644831312016-09-14T11:54:00.001-07:002016-09-14T11:54:09.656-07:00Rakkaus ei lopu, se muuttaa muotoaan.<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;">Niin kaikki muuttui, pienin askelin. Lopulta sängyssä nukkuva mies ei olekkaan miun avopuoliso vaan kämppis ja paras ystävä. Me jaetaan yhteinen koti, kissa, ilot ja surut, mutta emme elä toisiamme varten. Tultiin monen viikon hiljaisen pohdinnan jälkeen tulokseen, että meitä ei ole ainakaan tälläisinä luotu olemaan yhdessä.</span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;"><br /></span>
<div style="text-align: center;">
<span style="color: #444444; font-family: Courier New, Courier, monospace;"><i>"lupasin sua ikuisesti rakastaa,</i></span></div>
<div style="text-align: center;">
<span style="color: #444444; font-family: Courier New, Courier, monospace;"><i> mutta en tiedä jaksanko sitä enää lunastaa"</i></span></div>
<div style="text-align: center;">
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;"><i><br /></i></span></div>
<div style="text-align: center;">
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;"><i><br /></i></span></div>
<div style="text-align: left;">
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;">Moni ihminen on jo ehtinyt ihmettelemään miten tälläinen järjestely tulee toimimaan, mutta meidän mielestä tää on se paras tapa erota. Ollaan läpi käyty sitä kaikkea missä mentiin metsään ja mikä toisessa on vituttanut ihan suunnattoman paljon. Esa on miun paras ystävä ja sama toisinpäin. Tiietään, että tarvitaan toisiamme antamaan ohjeita elämään. Ehkä mie en oo tavannu vielä miestä kenen kanssa osaisin olla aloillani. Me oltiin palapeli palasia mitkä sopi yhteen, mutta meijän palaset ei vaan muodostanu sellasta kuvaa ku olis pitäny. </span></div>
<div style="text-align: left;">
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;"><br /></span></div>
<div style="text-align: center;">
<span style="color: #444444; font-family: Courier New, Courier, monospace;"><i>"Only know you love her, when you let her go"</i></span></div>
<div style="text-align: center;">
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;"><i><br /></i></span></div>
<div style="text-align: center;">
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;"><i><br /></i></span></div>
<div style="text-align: left;">
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;">Sovittiin, että käydään Kausalassa normaalisti. Esalla ei oo ollu kunnollista äiti-hahmoa ikinä ja Esa on alusta asti pitäny miun äiti omanaan, se kuulostaa oudolta, mutta niin se on menny. Me käydään yhessä kaupassa ja nauretaan kippurassa. Lupasin opettaa Esaa ottamaan itestää edustavia kuvia ja tehä tinder-profiilin sen kanssa. Ollaa pitkän aikaa oltu niin ku ystävät, niin tää päätöksen teko oli suht luonnollinen. Miulla on helpottunu olo, saan ihastua ilman syyllisyyttä ja voin kertoa siitä Esalle, sitte myö pohditaan yhessä asiaa.</span></div>
<div style="text-align: left;">
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;"><br /></span></div>
<div style="text-align: center;">
<span style="color: #444444; font-family: Courier New, Courier, monospace;"><i>"sä pidät musta huolta, hei pidä hetki huolta"</i></span></div>
<div style="text-align: center;">
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;"><i><br /></i></span></div>
<div style="text-align: center;">
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;"><i><br /></i></span></div>
<div style="text-align: left;">
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;">Tää kaikki voi kuulostaa ihan helvetin oudolta, mutta me ollaan tyytyväisiä tähän. Molemmat saa mennä ja tulla niin ku haluaa, olla kenen kanssa haluaa ja tehä mitä haluaa. Me astutaan niin pitkään yhessä kun jomman kumman pitää lähteä Jyväskylästä. Ollaan suunniteltu muuttoa isompaan kämppää missä on avokeittiö, koska se on miun unelma. Kyllä me välitetään toisistamme vielä ja ihan helvetisti välitetäänki, mutta me ei oltu oikeita toisillemme</span></div>
Marikkihttp://www.blogger.com/profile/02112800160403810658noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-6667406331238102342.post-5583838532454653672016-08-19T06:44:00.003-07:002016-08-19T06:44:29.783-07:00Suru teki lähtöään.<span style="font-family: "courier new" , "courier" , monospace;">Ajatukseni elämästä olivat hyvin erillaisia vuosia sitten. En tahtonut, enkä jaksanut yrittää. Pelkäsin epäonnistumista kuin kuolemantuomiota. En nähnyt tulevaisuudessani mitään, minkä takia olisin edes yrittänyt parantua. Hengittäminenkin oli vaikeaa. Olin varma, etten näkisi sitä päivää kun täytän 15 vuotta. Pääni oli täynnä synkkiä ajatuksia ja tahdoin vain lakata olemasta olemassa.</span><br />
<span style="font-family: "courier new" , "courier" , monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: "courier new" , "courier" , monospace;">Vielä vuosi sitten miulla hirveä olla. En jaksanut käydä kaupassa. Pelkäsin ihmisiä. Ei ollut koulupaikkaa, eikä töitä. Olin täysin vailla määränpäätä tai suunnitelmaa elämäni suunnan suhteen.</span><br />
<span style="font-family: "courier new" , "courier" , monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: "courier new" , "courier" , monospace;">Eilen päättyi ensimmäinen työssäoppimiseni. Top-jaksoa edeltävänä perjantaina miulla ei ollut edes työpaikkaa mihin mennä oppimaan. Sitten puhelin soi ja ryhmäläiseni ilmoitti, että oli löytänyt miulla top-paikan. Aloitin jaksoni pelkoa täynnä. Olin yksin tiskin takana ihmisvilinän keskellä. Meinasin heti alkuunsa luovuttaa, mutta miun pomo ei antanut siihen lupaa. Hän tsemppasi ja antoi ohjeita millä jaksaa. Kymmenen viikon aikana kasvoi kiinni top-paikkaani ja viimeisetkin ihmispelon rippeet irtosivat minusta. Sain kehuja asiakkailta ja mielettömästi voimaa sekä uusia näkökulmia elämästä.</span><br />
<span style="font-family: "courier new" , "courier" , monospace;"><br /></span>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="http://data.whicdn.com/images/254137659/large.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="306" src="https://data.whicdn.com/images/254137659/large.jpg" width="320" /></a></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<br /></div>
<span style="font-family: "courier new" , "courier" , monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: "courier new" , "courier" , monospace;">Työavaimet ovat edelleen minulla ja duunivaatteet odottavat pesua. Menen huomenna takaisin tiskin taakse palkallisena. Saan nauttia ihanien asiakkaiden seurasta jatksossa niin monena lauantaina kuin vain tahdon ja jaksan. Luulin, etten jaksaisi olla töissä, mutta mie jaksoin. Opin rakastamaan asiakaspalvelua jälleen, kiitos asiakkaiden jotka antoivat heti palautetta miun tekemisestä.</span><br />
<span style="font-family: "courier new" , "courier" , monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: "courier new" , "courier" , monospace;">Opin paljon elämästä pomoltani, joka jaksoi kannustaa ja auttaa vilpittömästi. Hän auttoi enemmän minua kuin kukaan psykologi tai vastaava ja aivan omasta tahdostaan sekä halustaan. Elämä on ihmeellisempää ja monimuotoisempaa kuin olen ikinä osannut edes kuvitella. Olen kertonut virheistäni pomolleni, mutta kertaakaan hän ei ole tuominnut, vaan opettanut näkemään ne positiiviset asiat jokaisesta töppöyksestäni.</span><br />
<span style="font-family: "courier new" , "courier" , monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: "courier new" , "courier" , monospace;"><br /></span>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="http://data.whicdn.com/images/247036232/large.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="269" src="https://data.whicdn.com/images/247036232/large.jpg" width="320" /></a></div>
<span style="font-family: "courier new" , "courier" , monospace;"><br /></span>
<br />
<span style="font-family: "courier new" , "courier" , monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: "courier new" , "courier" , monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: "courier new" , "courier" , monospace;">Minulla on koulupaikka ja ihana ryhmä, sekä työ mitä rakastan. Esakin sai töitä. Elämä on järjestyksessä, enää meijän ei tarvii stressata rahasta. Vapaa-aikaa ei enää ole kuin rippeet siitä mitä oli ennen, mutta nykyään voin hyvillä mielin ja ansaitusti löhötä, kun siihen on aikaa.</span><br />
<span style="font-family: "courier new" , "courier" , monospace;"><br /></span>
<br />
<span style="font-family: "courier new" , "courier" , monospace;">Olen oppinut olemaan onnellinen ja kiitollinen pienistäkin asioista. Negatiivinen suhtautuminen elämään ja pikkuruisiin asioihin on poistunut minusta kokonaan. Arki on tehnyt paluun ja elämäni on kokonaisempaa ja normaalimpaa kuin ikinä ennen.</span><br />
<span style="font-family: "courier new" , "courier" , monospace;"><br /></span>
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="http://data.whicdn.com/images/220351977/large.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="316" src="https://data.whicdn.com/images/220351977/large.jpg" width="320" /></a></div>
<span style="font-family: "courier new" , "courier" , monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: "courier new" , "courier" , monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: "courier new" , "courier" , monospace;">Elämä on ottanut miulta paljon pois, mutta nyt se alkaa antaa ottamaansa takaisin hieman eri muodoissa. En ole enää katkera mistää ikävästä, minkä läpi olen SAANUT mennä läpi. Ajatusmaailmani on kokenut totaalisen muodonmuutoksen. Enää en valitse masennusta, tästä edespäin minä valitsen onnellisuuden sekä kiitollisuuden, koska ne tekevät ihmiselle pelkää hyvää!</span>Marikkihttp://www.blogger.com/profile/02112800160403810658noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-6667406331238102342.post-21970960006374337782016-07-07T12:12:00.002-07:002016-07-07T12:12:32.755-07:00Teetä ja sympatiaa!<span style="font-family: "courier new" , "courier" , monospace;">Flunssainen rontti päätti jutella iteksee, koska tylsyys ja päähän tulvi ajatuksia elämästä. Kuunnelkaa ja pohtikaa itekki jos jottain mietittävää tulee ilmi.</span><br />
<span style="font-family: "courier new" , "courier" , monospace;">ps. onneksi flunssa ei voi tarttua videon välityksellä :)</span><br />
<span style="font-family: "courier new" , "courier" , monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: "courier new" , "courier" , monospace;"><br /></span>
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<iframe width="320" height="266" class="YOUTUBE-iframe-video" data-thumbnail-src="https://i.ytimg.com/vi/1yaZevqH24w/0.jpg" src="https://www.youtube.com/embed/1yaZevqH24w?feature=player_embedded" frameborder="0" allowfullscreen></iframe></div>
Marikkihttp://www.blogger.com/profile/02112800160403810658noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-6667406331238102342.post-17315638439025102372016-06-06T06:42:00.002-07:002016-06-06T06:51:08.736-07:00#Sekasin<div style="text-align: center;">
<span style="color: #444444; font-family: "georgia" , "times new roman" , serif; font-size: large;"><i>Sekasin on Ylen kamppanja, jonka tarkotuksena on vähentää mielenterveysongelmista kärsivien häpeää omaa sairauttaa/sairauksiaan kohtaan. </i></span></div>
<div style="text-align: center;">
<span style="color: #444444; font-family: "georgia" , "times new roman" , serif; font-size: large;"><i>Jätetään hölmöt ennakkoluulot historiaan ja puhutaan asioista avoimesti!</i></span></div>
<div style="text-align: center;">
<span style="color: #444444; font-family: "georgia" , "times new roman" , serif; font-size: large;"><i><br /></i></span></div>
<div style="text-align: center;">
<span style="color: #444444; font-family: "courier new" , "courier" , monospace; font-size: large;"><i><br /></i></span></div>
<div style="text-align: left;">
<span style="background-color: #d9ead3; color: #444444; font-family: "courier new" , "courier" , monospace;">Miekin oon sekasin, enkä oo koskaan hävenny miun mielenterveysongelmiani. Todella moni kuitenkin pelkää puhua ongelmistaan. Enkä ihmettele yhtään, että miksi näin. Oon kohdannu paljon ennakkoluuloja ja eriarvoista kohtelua sairauksieni takia. Mielenterveysongelmat ei ole sitä, että ihminen on hullu. Onhan se ny paljo helpompi ymmärtää ihmisen kipuja jos sillä on käsi paketissa tai jotain muuta fyysistä minkä voi konkreettisesti nähä. Toivon sydämeni pohjasta, että mitä enemmän näistä jutuista puhutaan niin sitä luonnollisemmaks mielenterveysongelmat muuttuu. Nyt kannan oman korteni kekoon, koska voin ja mullaki on pleikkari!</span></div>
<div style="text-align: left;">
<span style="background-color: #d9ead3; color: #444444; font-family: "courier new" , "courier" , monospace;"><br /></span></div>
<div style="text-align: left;">
<span style="background-color: #d9ead3; color: #444444; font-family: "courier new" , "courier" , monospace;">Palataampa ajassa taaksepäiten. Siihen aikaan kun olin ala-asteella. Mie olin se outolintu, kuka vaihto tutusta ja turvallisesta kyläkoulusta Kausala big cityn kouluun. Miun vanhemmat eros ku olin neljännellä luokalla. Enhä mie pieni ymmärtäny, mitä se semmonen eroominen tarkottaa. Siitä se kaikki paska sitte alkoki tursuamaa kohti pintaa. Muistan aina sen tunteen, ku ootin iskää Pajutien pihassa. Viikonloppu kamat oli pakattuna ja tiirailin, että koska iskä kaartaa autolla pihaan ja lähetää yhessä viettämää iskäviikonloppua. Miua oksetti, jännitti ja pelotti aivan helvetisti. En vieläkää tiiä miksi. Sama olo miulla oli joka aamu ku piti lähtee kouluu. Jos nyt pitäs joku syy tolle ololle arpoo ni lottoisin, että miun ihmiskammo alko puskee esii. Meni pari vuotta ja löysin keinon helpottaa pahaa oloo, viiltelyn. Eihän se mitää oikeesti auttanu, päinvastoin. Piti olla koko ajan tarkkana, ettei kukaan vaa nää mitä oon tehny itelleni. </span></div>
<div style="text-align: left;">
<span style="background-color: #d9ead3; color: #444444; font-family: "courier new" , "courier" , monospace;"><br /></span></div>
<div style="text-align: left;">
<span style="background-color: #d9ead3; color: #444444; font-family: "courier new" , "courier" , monospace;">Kerran ku olin iskällä viikonloppuna miulle iski paniikki. Mietin vaa, että onko äiti kunnossa, onko äiti kotona, kenen kanssa äiti on, mitä jos jotain pahaa tapahtuu? Tahoin vaa äitin luo. Soitin äitille keskellä yötä itkien ja pyysin äitiä hakemaa miut pois iskältä. Faija oli tietty pettyny, mutta iskän katkerat puhee ei helpottanu miun oloa yhtää. Äiti tuli miut hakemaa, totta kai. Pian istuin äitin autossa mutustaen paahtoleipää minkä päällä oli kinkkua. Ikinä ei oo paahtis maistunu ni sairaan hyvältä. Äiti oli tosi jännittyny miten saan nukuttua sinä yönä, ei oltu menossa kotiin vaan Jarin luo Sahatielle. Olin käyny siel kerran tai pari aikasemmin. Mutta tuoho aikaa en osannu nukkua missää muualla ku kotona turvassa omassa sängyssä ja tutun tuoksusissa lakanoissa. Miulle oli Sahatiella peti valmiina sohvalla yläkerrassa. Se sohva oli pikkusen kalteva, ettei siitä voinu tippua, painautu vaan tiukasti selkänojaan. Petivaatteina toimi vaaleansininen pussilkana ja tyynyliina missä molemmissa oli formuloita. Ne petivaatteet oli kulahtaneet ja pehmeet. Äiti oli varma, että kipitän alakertaan välittömästi kertomaan, ettei uni tuu. Toisin kävi. Nukahin sekunneissa. Sahatie tuntu heti kodilta, siellä oli hyvä ja turvallinen olla, kaiken lisäks Jarilla oli karkkijemma ruokasalin piirongin laatikossa.</span></div>
<div style="text-align: left;">
<span style="color: #444444; font-family: "courier new" , "courier" , monospace;"><br /></span></div>
<div style="text-align: left;">
<span style="background-color: #d9ead3; color: #444444; font-family: "courier new" , "courier" , monospace;">Yläasteella miun olo vaan paheni entisestää. Kouluun lähtö ei enää tuottanu oksetusoloa, mutta kaikki muu meni entistä enemmän päin helvettiä. Viiltely lisäänty ja aloin tyhjentämää lääkekappia kaikesta mahollisesta. Vedin sekasin vahvoja särkylääkkeitä, kolmiolääkkeitä ihan kaikkee mahollista mitä löysin. Enne suihkua kuumensin hiilihankoa takassa, jos sielä oli tulet. Kivun lisäämiseks menin palovammojeni kera saunaan ja laskin vielä suihkussa niin kuumaa vettä ku hanasta vaan tuli. Aloin tekemää suunnitelmia miten ja missä veisin iteltäni hengen. Tuohon aikaan saatoin tanssia junaradalla iltasin tai ennen koulua. Kuulokkeet korvissa, lääkehuuruissa tanssin ja leikin hengelläni. Ajattelin, että jos hyvin käy juna tulee ja mie jään alle, sitten oisin täydellinen pieni keiju ja päässy tästä paskasta maailmasta pois. Tapasin kuitenki uuden ihmisen, kelle kerroin ensimmäistä kertaa miun olosta. Hälle miun oli äärettömän helppo puhua. Oltii ihan lapsia, mutta se ystävä osas toimia. Tuo miun enkeli vei miut koulussa terveydenhoitajan puheille. En saanu sanaa suustani ja itkin. Enkeli miun vieressä kerto terkkarille kaiken mistä olin puhunu. Miulle varattiin aika koulupsykologille.</span></div>
<div style="text-align: left;">
<span style="background-color: #d9ead3; color: #444444; font-family: "courier new" , "courier" , monospace;"><br /></span></div>
<div style="text-align: left;">
<span style="background-color: #d9ead3; color: #444444; font-family: "courier new" , "courier" , monospace;">Päivä oli 7.2.2011, Odotin opettajan huoneen edessä hiukset takussa ja silmien eteen vedettynä. Olo oli kamala, pelotti, oksetti ja jännitti, taas kerran. Panikoimiseni keskeyty kun kuulin lempeän äänen sanovan <i>"Moikka! Sä oot varmaan Marikki?" </i>Tuijotin kaunista, ystävällisen näköstä naista, joka esitteli itsenä Kitaksi. Mentiin rehtorinkansliaan keskustelemaan. Kerroin suunnitelmistani, suhtautumisestani elämään ja miltä miusta tuntu. Tiivistetysti kerroin siis, että en halua elää, miuhu sattuu, vedän lääkkeitä, enkä usko että elämällä olis enää mitään annettavaa miulle. Kitta kysy miulta, että jos sovitaan uusi aika viikon päähän niin millä todennäkösyydellä oon silloin hengissä ja tuun paikalle. Olin hiljaa hetken, kyyneleet nuoli miun naamaa ja sopersin <i>"enhän mä osaa ees sanoo oonko olemassa tänä iltana" </i>Kitta kysyi antaisinko mie sille luvan soittaa konsultointipuhelun Lahden keskussairaalan nuorisopsykiatrian osastolle. Annoin luvan ja Kitta kaivo puhelimen taskustaa ja soitti. Sekuntti tuntu ikuisuudelta ja sain kuulla, että oon välittömässä psykiatrisen avun tarpeessa. <i>" Ei kenenkää pidä jaksaa kun voimat on noin loppu, ei kenenkää tartte elää tollasen olon kanssa. Nyt pääset lepäämää ja sut hoidetaan kuntoo"</i>, Kitta sano vielä. Sitte se soitti iskälle, että tulis hakemaa miut koululta. Iskä tuli niin nopeesti ku pääs. Faija vei miut autoo istumaa ja kävi vielä kuuntelemassa mitä Kitalla oli sanottavaa. Kun faija tuli takasin autoo se itki, oli hetken hiljaa, halas minuu ja sano <i>"voi miun pientä pumpulaa. Mutta me selvitää tästä, kohta kaikki on hyvin"</i> Ajettiin terveyskeskuksee missä omalääkäri kirjotti lähetteen osastolle. Mentiin kotii ja iskä kerto äitille mikä tilanne on. Pakkassin laukun ja kävin nukkumaa. Aamulla lähettiin ajamaan kohti Lahtea. Koko automatkan mietin, mitä miua osastolla odottaa. En olis ikinä uskonu, että tuun ton reissun jälkee vierailemaa osastolla vielä kolme kertaa uudestaa.</span><br />
<span style="font-family: "courier new" , "courier" , monospace;"><span style="color: #444444; font-family: "courier new" , "courier" , monospace;"><br /></span>
<span style="background-color: #d9ead3; color: #444444; font-family: "courier new" , "courier" , monospace;">Osastolla osotin mieltäni ja kapinoin. Tahdoin vaan sieltä pois ja helvetin äkkiä. Viikon jälkeen tajusin, että siinä kunnossa ku silloin olin minuu ei päästetä kotiin. Vaihtoehtoja oli kaks: joko sitoudun hoitooni ja yritän parantua TAI kerron asioita mitä hoitajat ja lääkärit haluu kuulla. Valitsin jälkinmäisen. Ai minkä takia? No siksi, että yksinkertasesti halusin vaan kuolla. Suhtautumiseni kuolemaan ja elämän loppumiseen oli tuolloin aika kieroutunu. Ihannoin kuolemaa. Se oli varma pääsy pois kaikesta pahasta. Se oli loppu, viimenen piste miun surulliseen tarinaan. Mietin miltä kuoleminen tuntuu, onko taivas olemassa, sattuuko se ja kaikkea mahollista. Suunnittelin myös omat hautajaiseni. Ketä sinne kutsutaan, mitkä virret soitetaan, kuka on pappina, mitä syödään ja no, aivan kaiken. Ihan vaan sen takia, että miun kuolema ei tuottas kenellekkään päänvaivaa. Ehkä oudoin toiveeni hautajaisteni suhteen oli se, että halusin saman papin kuka oli kastanu miut myös siunaamaan miut haudan lepoon. </span></span><br />
<span style="background-color: #d9ead3;"><span style="color: #444444; font-family: "courier new" , "courier" , monospace;"><br /></span>
<span style="color: #444444; font-family: "courier new" , "courier" , monospace;"><span style="font-family: "courier new" , "courier" , monospace; font-weight: normal;">Meni viikko ja olin vapaa suljetulta. Jatkoin siitä mihin olin jääny. Itsemurhan suunnittelusta tuli kokopäivästä. Pian valitsin päivän, mikä kaiverettaisiin hautakiveeni eli 5.4.2011. Se oli melko tavallinen päivä, olin mörrimöykky itseni. Hiuspehko silmilläni ja kuulokkeet korvissa istun pulpetissa ranskan tunnilla lukiolla. En jaksanut edes ottaa kirjoja esille tai mitään muutakaan, sillä mitä väliä sillä enää olisi? Tuijotin kelloa ja odotin hetkeä kun miun pitää lähteä. Opettaja tulistui miulle, tuli repimään kuulokkeita korvistani jotka kiskoivat hiuksiani irti. Sisälläni liikahti jokin. Räjähdin. Nappasin repun selkääni ja tein lähtöä. Opettaja tuli perääni ja nappasi miusta kiinni, samalla riuhtoen kohti lukion rehtorin kansliaa. Iski jumalaton paniikki. Opettaja rutisti rannettani ja minua oksetti. Revin itseni kaikin voimin irti, taklasin opettajan vasten lukion käytävän tiiliseinää ja kohotin raivon vallassa nyrkkini lyödäkseni. Katsoin kuitenkin vihan palo silmissäni opettajaa ja totesin "sä oksettava halpa huora et oo edes pieksemisen arvonnen" Sylkäsin vielä opettajan jalkojen juureen ja poistuin rakennuksesta. Kun olin päässyt tarpeeksi lähelle siltaa soitin enkelille. Sanoin vain "hyvästi" ja jatkoin matkaani. Hymyilin ja itkin, kohta kaikki olisi ohi. Minun ei tarvisi enää ikinä itkeä, kokea mitään pahaa. Saavuin sillalle, tiputin reppuni kaiteen viereen, kiipesin kaiteen yli ja aloin hivuttautumaan raiteiden kohdalle. Rutistin kylmää metallikaidetta pakkasen raiskaamassa huhtikuisessa aamupäivässä viimeisillä voimillani. En katsonu alas, vaan hymyssä suin, itkien tuijotin taivaalle ja hyräilin ääneen</span><span style="font-family: "courier new" , "courier" , monospace;"> </span><i style="font-family: 'courier new', courier, monospace;">"j</i></span></span><span style="background-color: #d9ead3;"><span style="background-color: white;"><i><span style="background-color: #d9ead3; font-family: "courier new" , "courier" , monospace;">umala meitä kutsuu </span></i></span><span style="font-family: "courier new" , "courier" , monospace;"><span style="background-color: #d9ead3;"><span style="font-style: italic;">nyt suojaan turvaisaan. </span><span style="font-style: italic;">Jumala meitä kutsuu </span><span style="font-style: italic;">ja kantaa voimallaan. </span><span style="font-style: italic;">Milloinkaan ei hän hylkää, </span><span style="font-style: italic;">lastensa kanssa hän on. </span><span style="font-style: italic;">Jumalan kämmenellä </span></span><span style="background-color: white;"><i><span style="background-color: #d9ead3;">ei kukaan ole turvaton"</span><span style="background-color: white;"> </span></i></span></span></span><br />
<span style="background-color: #d9ead3;"><span style="background-color: #d9ead3; font-family: "courier new" , "courier" , monospace;"><span style="background-color: white;"><br /></span></span>
<span style="font-family: "courier new" , "courier" , monospace;"><span style="background-color: #d9ead3;">Pian kuitenkin kuulin ystävieni huudon. Junaa ei minkä alle minun piti hypätä, ei näkynyt missään. Enhän mie vois antaa miun tärkeinpien ihmisten näkevän kun putoan kadotukseen ja leviän raiteille. Kohmeisilla, pakkasen puremilla käsillä raahauduin kaiteen paremmalle puolelle. Tiputtauduin sillan kävelytielle reppuni viereen ja kaivoin mattoveitsen millä systemaattisesti piirsin lisää merkkejä olemassaolosta vasempaan ranteeseeni. Ystäväni juoksivat luokseni hysteerisinä. Rehtori tuli hieman perästä. Miun suojelusenkelini halasivat miua. Yksi sitoi huivin haavojeni päälle, toinen tempaisi mattoveitsen sillan kaiteen ylitse raivokkaasti, kolmas tuli nostamaan miut ylös märältä asfaltilta. Rehtori soitti iskälle ja faija oli paikalla minuuteissa. Samalla kun rehtori keskusteli iskän kanssa, miun suuri sydämisin enkeli halas minua ja juna kulki sillan ali. Tyynenä katsoin kelloani ja totesin junan olleen vain muutaman minuutin myöhässä. Iskä vei miut kotiin ja selvitti äitille tilannetta. Makasin mykkyrässä sängyssäni kietoutuneenä kodin tuoksuisiin Nalle Puh- lakanoihini. Olin tavallaan pettynyt.</span><span style="background-color: white;"> </span></span></span><br />
<span style="background-color: #d9ead3;"><span style="background-color: #d9ead3; font-family: "courier new" , "courier" , monospace;"><span style="background-color: white;"><br /></span></span>
<span style="background-color: #d9ead3;"><span style="font-family: "courier new" , "courier" , monospace;"><span style="background-color: white;"><span style="background-color: #d9ead3;">Seuraavana päivänä olin taas suljettujen ovien takana nuoriso psykalla, tällä kertaa Kuusaalla. Lääkitykseni pistettiin remonttiin. Kuusaalla miulla oli kaks lemppari hoitajaa, Mika ja Kimmo aka Kimbe. Kimmon ja miun ystävyys alkoi hieman takkuillen. Kimmo tuli töihin kun olin viettänyt osastolla muutaman päivän. Päivällisellä Kimbe tuli miun pöytääni istumaan. Tuijotin kalakeittoa lautasellani ja pyörittelin perunakuutioita edestakasin. Kimbe totesi, ettei keitto häviä lautaselta telepatialla. Hetkeäkään miettimättä kaadoin keittoni Kimben lautaselle ja vedet lasistani Kimben päähän ja poistuin tilanteesta ovet paukkuen huoneeseeni. Ilalla kun oli lääkkeiden jako, Kimbe oli lääkevastaava. Hän katsoi minua hymyillen, tarkasti dosetteni ja sanoi <i>"sä oot ilmeisesti Marikki. Mä olen hoitaja Kimmo X. Lähettiin vissii vähä väärällä jalalla liikkeelle tossa aikasemmin"</i> Väänsin paskan vitsin Kimben sukunimestä, hymyilin aitoa hymyä pitkästä aikaa ja nauroin. Meijän ystävyys oli tällä sinetöity. Uskouduin Kimmolle kaikesta ja Kimbestä tuli hoitaja kenen kanssa tahdoin käyttää ulkoiluni. Meillä oli samanlainen huumorintaju ja nauroimme kaikelle. Kimmo ymmärsi ja osasi selittää kaiken minulle niin, että aloin pikku hiljaa tajuamaan elämän merkityksen. </span></span></span><span style="background-color: white; font-family: "courier new" , "courier" , monospace;"><span style="background-color: #d9ead3;">Kimbe ja Mika antoivat miun katsoa salkkareita ja Shout Parkkia hiljaisuuden jälkeen ja he myös säästivät miulle herkkuja välipala ylijäämistä. Eihän hoitajat saisi ketään potilasta kohdella eriarvoisesti, mutta nuo pienet teot saivat miut ymmärtämään, että miullakin on jotain arvoa.</span></span></span></span><br />
<span style="background-color: #d9ead3;"><span style="background-color: white; font-family: "courier new" , "courier" , monospace;"><br /></span>
<span style="background-color: #d9ead3; font-family: "courier new" , "courier" , monospace;">Vietin Kuusalla noin kuukauden ja pääsin kotiin 4.5.2011. Elämä </span><span style="background-color: #d9ead3; font-family: "courier new" , "courier" , monospace;">rullasi paremmin about puolvuotta. Sitten vauhti loppui kesken ja löysin itseni jälleen kerran osastolta Päksistä 11.11.2011. Hoitajat muistivat miut ja huomasivat, etten ollut niin pahassa kunnossa ku aikasemmin, mutta silti avuntarve oli huutava. Mietittiin ratkasuja osastokierteeni katkasemiseksi. Olin tottunut osastolla olemiseen ja tykkäsin olla siellä. Olisin päässyt kotiin jo monta viikkoa aikasemmin, mutta tuntui siltä, etten olisi valmis arkeen. Kaikki pelotti. Koulu, kotona oleminen, nukkuminen, sosiaalinen elämä, kaikki mahollinen. Kotiuduin lopulta 7.12 ja sovimme, että palaan takaisin suljetulle 27.2.2012 tutkimusjaksolle eli tutkarille. Tutkarin tarkoitus oli selvittää, mistä masennukseni on saanu alkunsa ja miten voin jatkossa välttää vajoamista pohjaan. Tein paljon töitä parantumiseni eteen, sitouduin hoitoon ja otin kaiken mahdollisen avun vastaan. Edistys oli huima. Tunsin oloni terveeksi. Hoidin peruskoulun loppuun, tein vuoden takaisia kokeita, nostin numeroitani ja päättötyöksi kirjoitin kirjan Harha-askelia, jossa kerroin tiestäni. Nyt unelmoin kirjan jatkamisesta ja vielä joskus julkaisen elämänkertani, toivoen, että minun kokemukseni mielenterveysongelmista auttaa jotain toista nuorta ylös elämän suosta.</span></span><br />
<span style="background-color: #d9ead3;"><span style="background-color: white; font-family: "courier new" , "courier" , monospace;"><br /></span>
<span style="background-color: #d9ead3; font-family: "courier new" , "courier" , monospace;">Peruskoulun jälkeen lähdin Porvooseen opiskelemaan ravintolakokiksi. Asuin viikon asuntolassa ja nautin koulunkäynnistä joka solulla. Loistin attotuneilla ja keittiössä. Puolentoista vuoden jälkeen alämä alkoi rakoilla. Sinnittelin kuitenkin, koska tein sitä mitä halusin ja keittiössä häärääminen sai ajatukseni pois kaikesta pahasta. Pian kuitenkin maailmani pysähtyi, kun iskä sairastui. Mummo valoi viimeiseen asti toivoa. Suhtauduin kuitenkin hyvin varautuneesti tulevaisuuteen. Iskän tila romahti kuitenkin kesällä 2013. Syyslukukausi oli helvettiä. Mummo hoiti iskää kotona ja saattoi soittaa minulle parhainmillaan useaankin otteeseen päivässä kun ei saanut iskää rauhottumaan. Puhuin puhelimessa itkuisen, sairaan, nopesti dementoituneen isäni kanssa. Mummo oli edelleen varma, että iskä paranee, mutta minä olin jo luopunut toivosta. Koulu meni päin helvettiä. Sain kuitenkin työssäoppimispaikan tuttumme lounaskahvilasta. Siellä miun oli hyvä ja helppo olla. Puhuimme paljon elämästä pomoni kanssa ja sain uusia näkökulmia ongelmiini.</span></span><br />
<span style="background-color: #d9ead3;"><span style="background-color: white; font-family: "courier new" , "courier" , monospace;"><br /></span>
<span style="background-color: #d9ead3; font-family: "courier new" , "courier" , monospace;">Pian oli jo vuosi 2014 ja iskän kunto huononi koko ajan. Päätin, että vanhat kuviot saivat riittää. Tahdoin pois niistä maisemista, missä olin läpi käynyt elämäni suurinta helvettiä. No, tuolloin en tiennyt, että paljon paskaa on vielä läpi käymättä. Hiihtolomalla olimme äitin, Jarin ja Ponkun kanssa Lapissa. Istuimme Ylläksellä kahvilassa ja totesin porukoille, että muutan Jyväskylään kesän jälkeen. Muistan aina kuinka äiti ja Jari nauroivat miulle päin näköä. Kuitenkin se sai miut vaan yrittämään kovemmin ja tekemään kaiken unelmani eteen. Näihin aikoihin iskä ei enää tunnistanut minua tai Kallea. Faija eli sitä aikaa kun oltiin ala-asteikäisi velipojan kanssa. Äitin ja mummon iskä kuitenkin tunnisti. Iskä oli itkuinen ja vihainen, kaiken huipuksi iskä näki omiaan. Kerran ukko tuijotti terveyskeskuksen takapihalle ja äiti kysy, mitä iskä mahtaa kahtelle, <i>"nokun nuo äijät yrittää tota peräkärriä laittaa, mut ei siitä tuu hevonhelvettiä! Niitä pitäs mennä auttamaan",</i> faija sammals. Todellisuudessa takapihalla ei ollut ketään tai mitään.</span></span><br />
<span style="background-color: #d9ead3;"><span style="background-color: white; font-family: "courier new" , "courier" , monospace;"><br /></span>
<span style="background-color: #d9ead3; font-family: "courier new" , "courier" , monospace;">Ennen kuin huomasin oli huhtikuu. Sain sovittua haastattelun Jyväskylän ammattiopistoon koskien koulun vaihtoani. 19. huhtikuuta, ennen lähtöä Keski-Suomeen silitin iskän kuumeista poskea, rutistin iskän kuumaa kättä ja kerroin iskälle kuinka paljon rakastan, mutta nyt ei tarvisi enää jaksaa, nyt saa luovuttaa ja nukahtaa. Seuraavana päivänä ilta kuuden aikaan avasin auton oven Jyväskylän Kuokkalassa ja näin västäräkin. Vartin päästä olin Kuokkalan sillalla matkalla kohti Primusta, tulevaa kouluani kun puhelin soi. Puhelimen toisessa päässä oli äiti, joka kertoi, ettei iskä ole enää täällä. Kävelimme ystäväni kanssa Taulumäkeen ja takaisin paahtavassa helteessä, en sanonu sanaakaan. Tuosta päivästä alkoi surutyö, mikä jatkuu vielä tänäänkin. Hiljaa hyvä tulloo!</span></span><br />
<span style="background-color: #d9ead3;"><span style="background-color: white; font-family: "courier new" , "courier" , monospace;"><br /></span>
<span style="background-color: #d9ead3; font-family: "courier new" , "courier" , monospace;">Päivä ennen vappua sain kuulla päässeeni sisään Jyväskylän ammattiopistoon. Sinä päivänä join itseni järkyttävään humalaan onnellisuuden ja pohjottoman surun värittämissä tunnetiloissa. Toukokuun alussa saatettiin iskä haudan lepoon. Ja toukokuun lopussa saavutin täysi-ikäisyyden. Siitä se alamäki sitten alkoi pikku hiljaa taas. Raha mitä tilille tuli, sieltä myös katosi. Ryyppäsin ja rälläsin. Mitä enemmän olin humalassa sen vähemmän piti aatella kaikkea pahaa. Eihän se oikeesti mee sillee. Olin nuori ja tyhmä. En osannu elää, tänäänki vielä opettelen tätä elämistä. Heinäkuussa muutin Jyväskylään ja aloitin opintoni. Se ei menny niin ku piti. Ryvin masennuksessa pahemmin ku koskaan. Tilillä oli hurjasti euroja ja viikosta vietin yleensä viis päivää humalassa ja loput krapulassa. Elämässä ei oikeestaa ollu mitää järkevää sisältöä. Aikaa kului, rahat loppu ja olin enemmän kusessa ku koskaa aikasemmin.</span></span><br />
<span style="background-color: #d9ead3;"><span style="background-color: white; font-family: "courier new" , "courier" , monospace;"><br /></span>
<span style="background-color: #d9ead3; font-family: "courier new" , "courier" , monospace;">Helmikuussa 2015 tapasin kuitenki ihmisen, joka muutti elämäni suunnan. Rauhotuin ja tein suunnitelmia tulevaisuuden varalle. Olin kuitenki masentunut ja herkillä. Rakkaus korjasi joitakin säröjä, muttei kaikkia. Kesällä etittiin yhteinen koti Esan kanssa. Kesän jälkeen olin kuitenkin osastokunnossa, mutta päätin etten sinne enää mene. Koulun suhteen koitin yrittää uudestaan, mutta siitäkään ei mitään tullut. Rakensin uuden hoitosuhteen avopuolelle, missä käyn vielä nykyäänkin. Viime vuosi oli rakempi kuin mikään aikaisemmista. Marraskuussa en uskaltanut käydä kaupassakaan yksin. Ihmiset ällötti oikein huolella. Minut erotettiin koulusta ja olin tyhjän päällä. Löysin kuitenkin aikuispuolelta myynnin ammattitutkinnon. Aloin pienin askelin hoitamaan itseäni kuntoon, heräämään aikaisin, käymään kaupassa yksin ja pitämään huolta kodista. Marraskuun lopussa meille tuli maailman ihanin kissavauva, jonka voimalla jaksoin entistä paremmin. Joulukuussa uskalsin jo laittaa hakemuksen aikuispuolelle.</span></span><br />
<span style="background-color: #d9ead3;"><span style="background-color: white; font-family: "courier new" , "courier" , monospace;"><br /></span>
<span style="background-color: #d9ead3; font-family: "courier new" , "courier" , monospace;">Mitä miulle kuuluu tänään? Parempaa ku koskaa! Oon hoitanu kouluni paremmin ku kolmeen vuoteen. En nuku kokonaisia päiviä. Oon toiveikas tulevaisuuden suhteen. Rakastan elämää. En ajattele itsemurhaa ollenkaan, veitsetki on pysy pölkyssään jo pitkän aikaa. Miulla on ihana luokka ja kouluun on kiva mennä. Oon kasvanu ihmisenä, oon paljo vahvempi nykyään. Vaikka itkenki jos hajotan miun lemppari kulhon, mut seki vaa sen takia, että syön kaiken kulhosta. Voin onnellisena ja innokkaana kertoa mummolle, että elämä on nykyään hyvää. Koulussa kaikki opetettu ja päähän hämmentävän hyvin. Nauran ja hymyilen joka päivä. Itken ikävääni yhä harvemmin. Alan olla jo erittäin sujut sen asian suhteen, ettei iskä enää elä.</span></span><br />
<span style="background-color: #d9ead3; font-family: "courier new" , "courier" , monospace;">Viikonloppuna käytiin miun lapsuuden maisemissa ja sain näyttää Esalle mitä hiekkateitä oon lapsena kirmannu. Miun suonissa virtaa puhdas onnellisuus. Ennen kaikkea tiedän selviinäni nyt mistä vaan. Elämä ei voi eteeni tuoda enää mitään mikä miut pysäyttäis. Parin vuoden päästä saan käteeni terveenpaperit ja tässä kesän aikana pääsen alottamaan psykoterapian.</span><br />
<span style="background-color: #d9ead3;"><span style="background-color: white; font-family: "courier new" , "courier" , monospace;"><br /></span>
<span style="background-color: white; font-family: "courier new" , "courier" , monospace;"><br /></span>
<span style="background-color: white; font-family: "courier new" , "courier" , monospace;"><br /></span>
<span style="background-color: white;"><i><span style="background-color: #d9ead3; font-family: "times" , "times new roman" , serif;">Elämästä nauttien ja maailmaa kiittäen uudesta mahdollisuudesta,</span></i></span></span><br />
<span style="background-color: white;"><i><span style="background-color: #d9ead3; font-family: "times" , "times new roman" , serif;">-Marikki</span></i></span><br />
<span style="background-color: #d9ead3;"><span style="font-family: "courier new" , "courier" , monospace;"><span style="background-color: white;"><i><br /></i></span></span>
<span style="background-color: white; font-family: "courier new" , "courier" , monospace;"><br /></span>
</span><br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgf-vdVzXpY6bPgNWjZ4ABVwx1dSq6RUt-SWOPA70LIJUIfh-YyAB8_zwlRDci3qzc_uBT8iv7Ck9ST5bFNBG-9nErfJdx7rRDEGq157-gLYPIp8IGAvlKXwkNHSadmURLR_l1cD58dvWKm/s1600/13310566_1302243896455964_3895348058240466551_n.jpg" imageanchor="1" style="background-color: #d9ead3; margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgf-vdVzXpY6bPgNWjZ4ABVwx1dSq6RUt-SWOPA70LIJUIfh-YyAB8_zwlRDci3qzc_uBT8iv7Ck9ST5bFNBG-9nErfJdx7rRDEGq157-gLYPIp8IGAvlKXwkNHSadmURLR_l1cD58dvWKm/s640/13310566_1302243896455964_3895348058240466551_n.jpg" width="512" /></a></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<span style="background-color: #d9ead3;"><br /></span></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<span style="font-family: "times" , "times new roman" , serif;"><i style="background-color: #d9ead3;"><span style="color: #1d2129; letter-spacing: -0.23999999463558197px; text-align: left;">"Lapsuusmaisemiin, nuoruuden haaveisiin minun mieleni nukahtaa. </span><br style="color: #1d2129; letter-spacing: -0.23999999463558197px; text-align: left;" /><span style="color: #1d2129; letter-spacing: -0.23999999463558197px; text-align: left;">Marjapelloille, rantapoluille jätän huoleni. </span><br style="color: #1d2129; letter-spacing: -0.23999999463558197px; text-align: left;" /><span style="color: #1d2129; letter-spacing: -0.23999999463558197px; text-align: left;">Tämän kaiken jälkeen on huominen kevyempi elää ja </span></i></span></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<span style="color: #1d2129; letter-spacing: -0.23999999463558197px; text-align: left;"><span style="font-family: "times" , "times new roman" , serif;"><i style="background-color: #d9ead3;">muistot helpompia kantaa mukana"</i></span></span></div>
<span style="background-color: white; font-family: "courier new" , "courier" , monospace;"><br /></span></div>
<div style="text-align: left;">
<span style="color: #444444; font-family: "courier new" , "courier" , monospace;"><br /></span></div>
<div style="text-align: left;">
<span style="color: #444444; font-family: "courier new" , "courier" , monospace;"><br /></span></div>
Marikkihttp://www.blogger.com/profile/02112800160403810658noreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-6667406331238102342.post-49662448630025252852016-05-02T04:52:00.000-07:002016-05-02T04:52:20.774-07:00" tärkeintä on se, ettei pelkää epäonnistua"<span style="font-family: "courier new" , "courier" , monospace;">Koko miun kehossa virtaa puhdas <i>onnellisuus</i>. Nyt tuntuu, etten ees osaa selittää tätä kaikkea, mut mie yritän nyt kuitenki. </span><br />
<span style="font-family: "courier new" , "courier" , monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: "courier new" , "courier" , monospace;">Jatkan siis viikko sitten maanantaina alkanutta teema, jonka nimi on <b><i><u>yrittäminen</u></i></b>. Toissa viikko meni nukkuessa ja säheltäessä. Olin aivan pelko perseessä sunnuntai-iltana, että miten helvetissä mie jaksan maanantaiaamuna herätä tai tiistaiaamuna tai sitä seuraavana jne. Nyt istun olkkarin sohvalla pirteenä, ylpeenä ja täynnä intoa. Miulla on vasta eka viikko takana. Silti oon ylittäny itteni. Viisi koulupäivää putkeen, viisi aikasta herätystä. Jollekkin se on arkea, mutta miulle se ei oo sitä ollu kohta kahteen vuoteen. Tää on saavutus <u>miulle</u>. Oon tottunu olemaan ja menemään miten sattuu, miulla ei oo ollu aikatauluja tai odotuksia täytettävänä. Oon eläny tyhjää ja helppoa elämää sen suhteen, että kalenteria on ollu koskematon, ilman mitään merkintöjä. Nyt päässäni on päällimmäisenä ajatus, mitä siellä ei oo ollu pitkään, piiiitkään aikaan. Se ajatus on: <b>mie oon ihan käsittämättömän ylpeä itsestäni</b>. Voin kertoa sen epäröimättä sekunttiakaan.</span><br />
<span style="font-family: "courier new" , "courier" , monospace;"><br /></span><span style="font-family: "courier new" , "courier" , monospace;">Viikko sitten maanantaina alotin koulun. En pelänny koulua itseään, en sitä millanen ryhmä miulla on, mitä kursseja on edessä. Epäilin ainoastaan itseäni. <i>"Onko miusta tähän?, onko tää nyt miun juttu?, osaankohan mie mitään?". </i>Pitkästä aikaa tunnen olevani siellä, mihin kuulun ja opiskelevani sitä, mistä tykkään ja minkä koen omakseni. Miulla on pien, kymmenen ihmisen ryhmä. Kaikki ihmiset vaikuttaa mukavilta ja helposti lähestyttäviltä. Mitä muutakaan ne tyypit vois olla kun vuoden päästä meillä kaikilla on taskussa todistus, joka osoittaa meijän suorittaneen myynnin ammattitutkinnon. Ei hissukasta, sulkeutuneesta tiukkapiposta oo myyjäks, eikä sellasta ees tähän tutkintoon valita. Kaikki vaikuttaa tiimipelaajilta, niin ku pitääkin. Myyminen on joukkoelaji. Toisia pitää kannustaa ja auttaa. Kukaan ei voi lähtee sooloilemaan tai olla kommunikoimatta. Homma ei vaan yksinkertaisuudessaan toimi sillee.</span><br />
<span style="font-family: "courier new" , "courier" , monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: "courier new" , "courier" , monospace;">Tiedän mihin oon menossa elämässäni. Tiedän mitä haluun tehä ja miten. Ja kaikista tärkein, tiedän miten voin tehä miun unelmistani totta. Pelkkään unelmointiin pystyy kuka vaan, se on ilmasta eikä vaadi mitään muuta ku mielikuvitusta. Mie oon alottanu pitkän ja vaikeen matkan kohti unelmaani mikä on saanu pikku hiljaa kasvaa rauhassa miun sisälläni. Miulla on kaikki edellytykset tulla helvetin hyvä myyjä ja markkinoija. Vaikka eräs ihminen sanoikin, ettei tässä koulutuksessa minkä alotin oo mitää järkeä. Ettei myyjäksi kannata opetella, jos ei sen lahjan kanssa oo valmiiks syntyny. Menneisyys-Marikki olis varmaan heittäny hanskat tiskiin, vetässy selälleen lattialle ja kiskassu ilmoille vuosisadan itkupotkuraivarit. Mutta, se mitä toi negatiivinen kommentti sai miussa aikaan oli uhma, näyttämisen halua ja omalaatuinen itsevarmuus. Mikäs olis sen parempaa ku näyttää sinua epäilleelle ihmiselle, että se oli väärässä? ;)</span><br />
<span style="font-family: "courier new" , "courier" , monospace;"><br /></span><span style="font-family: "courier new" , "courier" , monospace;">Viime torstaina sain kuulla luennon rohkeasta ja periantamattomasta naisesta, Tiina Hoskarista, hänen itsensä kertomana. Tuo mahtava ja aito tyyppi on käyny läpi uskomattoman matkan alalta ja ammatista toiseen. Nyt Tiina on yritys nimeltä <a href="http://www.kuvitellen.fi/" target="_blank">Kuvitellen</a>. Sivulta voi lukea lisää, jos joku kiinnostui edes vähän, tarina on enemmän kuin mielenkiintoinen. Tiina käytännössä keksi itselleen ammatin ja määrätietoisesti pisti pystyyn yrityksen. Hän puhui avoimesti yrittäjyydestä, kaunistelematta asioita. Mieleen painui se, että hän tienaisi enemmän työttömyystuilla tai edellisissä työpaikoissaan. Silti Tiina tekee sitä mitä rakastaa eli on graaffinen fasitoija. Hän käytti tuosta hyvinkin epäselvästä ammatinimikkeestä muutamaa muutakin synonyymia, mutta miun päähäni piirtyi vahva mielikuva siitä, että hänen ammattinsa ja osaamis alueensa on onnellisuus. </span><br />
<span style="font-family: "courier new" , "courier" , monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: "courier new" , "courier" , monospace;">Hänen tarinansa loi minuun uskoa siitä, että jokainen voi tehdä sitä mistä tykkää ja minkä osaa. Vielä joskus miekin sukellan yrittäjyyden maailmaan, pistän oman firman pystyyn. Menestymisennälkäni on tällä hetkellä suurempi ku koskaan ennen. En usko, että opiskelu olis niin mielekästä tai, että siihen löytyis motivaatioa jos oppimisen kautta ei tähtäis johonki. Nyt mie opiskelen sellasta asiaa, mille on käyttöä. Tän tutkinnon avulla miulla on suuri mahdollisuus päästä sinne, minne mie tahon.</span><br />
<span style="font-family: "courier new" , "courier" , monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: "courier new" , "courier" , monospace;">Huomasin koulusta lähtiessäni keskustelevani ryhmäläiseni kanssa markkinoinnista, myynnistä ja yrittäjyydestä. Ahmin itseeni keskustelun aikana uusianäkökulmia, kyseenalaistin väittämiä ja etsin mahdollisuuksia menestyä.</span><br />
<span style="font-family: "courier new" , "courier" , monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: "courier new" , "courier" , monospace;">Miun muutos koheltavasta teinistä, kohti menestyvää aikuista on alkanut. Tämä matka tulee vaatimaan miulta paljon töitä, mut oon valmis siihen, enkä tän valmiimmaks ikinä tuu. Mie tahdon olla paras siinä, mitä tykkään tehä. Mie tahon olla niin hyvä myyjä, että eskimotki ostais miulta lunta.</span>Marikkihttp://www.blogger.com/profile/02112800160403810658noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-6667406331238102342.post-46460735779731050742016-04-07T04:05:00.001-07:002016-04-07T04:05:40.298-07:00Oves luki "vedä" mä työnsin sen auki!<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;">Mikä on tää outo tunne? Se hassu olo sisällä, että nyt selviin, pärjään ja pääsen näyttämään mistä mut on tehty. Huomasin pienen rinsessani kanssa rinteessä, että se likka on ihan viimesen päälle täysin samanlainen ku mie pienenä. Sain miun pienestä ja sisukkaasta siskostani ihan käsittämätöntä voimaa. Ronja on itsepäinen, kiukutteleva lapsi, millä palaa käpy välittömästi kun joku ei mee niin ku oli ite suunnitellu. Ponku tahto väkisin isoon rinteesee laudan kanssa. Olin ihan varma, että neidin pieni lumilauta lentää metikköön ja saadaa kävellä rinne alas. Tai että paniikki iskee pikkuselle tuolihississä. Ronja yllätti miut totaalisesti. Pieni neiti oppi molemmat kantit yhellä laskulla, Ronja kuunteli miun neuvoja. Pienen rinsessani ylpeys ei ottanu yhtää osumaa niistä sadasta kaatuumisestakaan, vaikka yleensä eka epäonnistuminen vetää tuon pienen ihmisen aivan pohjiin. Selitin Ronjalle, että sillä ei ole mitään väliä kuinka monta kertaa kaatuu vaan sillä, että monta kertaa jaksaa nousta ylös. Sain olla miun pienokaisestani aivan järjettömän ylpeä! Itkeä tirhustin rinteessä ja huusin riemuissani kun Ponku kanttaili. En tiiä olinko enemmän ylpeä siitä, että Ronja oppi laskemaan laudalla vai siitä, että kaatuumisen jälkeen neiti sano "helvetti että satuu jalkoihin ja väsyttää, mutta ei auta mie nousen nyt ylös ja lasken vaan". Pienessä kiukkupussi siskossani oli enemmän voimaa ja tahtoa kun ikinä ennen.</span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;">Heräsin siihen vielä hieman utuiseen todellisuuteen, että helvetti niinhän on minussakin ollu. Loka-marraskuun aikaan en pystyny menemään kauppaan yksin, en kyenny poistumaan kotoa ilman paniikkikohtauksia. Muut ihmiset ällötti mua, se että niille olis pitäny jotain puhuakki sai miut pyörtymisen partaalle. Pystyin tasan puhumaan äitille puhelimessa, olemaa Esan kanssa kotona ja käymää Tarun kanssa tupakalla meijän talon pihassa. Tuohon pieneen rutiiniin rakentui miun jokapäiväinen elämäni. En osannu syödä tai nukkua. Laahustin ympäri miun ja Esan pikkuruista kotia zombien lailla. Hymyn miun kasvoille toi vain meijän pikkuruinen kissamme Räkä. Nautin elämästäni eniten kun pieni kissanpentu kehräsi miun sylissä. Ajattelin, että tämä riittää minulle. Etten tarviaisi miun elämääni muuta. Miulla ei ollu mitään motivaatiota muuttaa elämääni paremmaksi. Saatoin nukkua kokonaisia päiviä.</span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;">Sitten aloin kyllästyä itsesäälissä kylpemiseen. Selasin JAO:n aikuiskoulutuksen koulutusohjelmia. Katseeni lasittui yhden tietyn kohdalle "myynnin- ja markkinoinninammattitutkinto". Ymmärsin, etten ole koulukuntonen semmosena kun silloin olin ja elin. Pienin hiiren askelin muutos alkoi tapahtua. Joulukuussa laitoin hakemuksen kouluun vetämään. Maaliskuun lopussa kävin haastattelussa. Minua haastatteli aurinkoinen ja erittäin lämmin nainen, miun tuleva kouluttajani. Hän kiitteli heti ensimmäisenä siitä, että kerroin jo hakemuksessani ongelmistani. Juteltiin hetki siitä, miten elämäni rullaa nykyään ja siitä minkälaisen matkan olen kulkenut. Tuo sisältäkin kaunis nainen kertoi, että on itse kokenut saman. Sitten maailmani pyörähti sekunneissa ympäri <i>" tiiätkö mitä Marikki... Olin jo hakemuksesi perusteella valmis ottamaan sut mun ryhmääni, tää haastattelu vaan vahvisti näkemystäni. Sä pääset kouluun, se on tällä selvä!" </i>Nousin ylös penkistäni, pyörin pientä ympyrää tyhmänä ja itkin onnesta. Halasin vielä haastatteliaani eli tulevaa kouluttajaani eli Saria. Hän vielä kertoi kaikista projekteista mitä päästään tekemään eri yritysten kanssa. Olin aivan pähkinöinä. Lähdin kävelemään Viitaniemestä kotio kohti epätodellisessa olotilassa ja soitin äitille. Kotona en tienny miten päin olisi pitäny oikee olla. Pian Esa tuli kotiin omasta haastattelustaan ja löysi miut istumasta keittiöstä. Hengitin raskaasti ja nieleskelin kyyneliä ja hyvin apaattisesti tuijottelin lattialistoja. <i>" Rakas, onkos sulla kaikki ihan hyvin? Käyttäydyt taas vähä oudosti.."</i>, Esa kysy. Selitin tapahtuneen niin hyvin ku siinä tilassa osasin ja sitten itkettiin yhdessä tällä kertaa onnenkyyneleitä.</span>Marikkihttp://www.blogger.com/profile/02112800160403810658noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-6667406331238102342.post-22824421818363985232016-03-09T13:09:00.000-08:002016-03-09T13:09:12.763-08:00Jonain päivänä tuuli vie pilvet ja aurinko tulee esiin. Jonain päivänä suru on kevyempi kantaa.<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;">Kohtasin eilen ihmisen muutaman tuskaisen vuoden jälkeen. Sen ihmisen, joka vei minulta, Kallelta, äitiltä ja mummolta pois paljon päiviä iskän kanssa. Ihmisen ketä olen pelännyt iltaisin. Lähdin seuraamaan oikeudenkäyntiä tuon ihmisen ja hänen ystävänsä Matin välillä. Kuka helvetti haastaa käräjille oman ystävänsä? En keksi, että kuka muukaan sen tekisi kuin tuo häikäilemätön nainen, joka otti meiltä aivan helvetin paljon pois. Pidin pintani Kallen kanssa. Aivan niin kuin äiti neuvoi <i>" älkää näyttäkö, että teihin sattuu. Olkaa niin kui sitä muijaa ei olisi enää olemassakaan" </i>Niin me tehtiin. Muija tervehti iloisesti, ihan niin kuin ei tuntisi mitään katumusta teoistaan. Kuulin kamalia asioita tuosta naisesta mitkä ei oikeestaan miua yllättäny millään tavalla. Istuin sen lehmän takana samalla kun Kalle todisti sitä hiviöä vastaan. Nyökkäilin Kallella ja vakuuttellin katseellani, ettei ole mitään hätää. Kolme tuntia meni huijauksessa. Kuulin Matin naisystävältä Päiviltä paljon lohduttavia sanoja. Käräjien jälkeen maailma pysähtyi: meidän pitää maksaa tuolle helvetin kierolla Jope Ruonansuun näköiselle eukolle kaikki rahat mitä kuolinpesän tilillä on ja siihen päälle helvetin kallis asianajaja. Mutta minkäs sille voit, jos se hirviö todistaa iskän olleen sille oikeasti velkaa.</span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;"><br /></span>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgDFmRONNHDFgu0f_GoCx1vgbWXM2GMbWo-RS7oh8OY5_4lKPq7Y1VCHFwoRCbA3YSrw4BPj4qOhGeww-pVI0ITMCdsylj6P-vBet6nOHeHF-3gSg0zVSVyDnYkQjWrW-5hRSZNiedVT8Rw/s1600/IMG_9648.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgDFmRONNHDFgu0f_GoCx1vgbWXM2GMbWo-RS7oh8OY5_4lKPq7Y1VCHFwoRCbA3YSrw4BPj4qOhGeww-pVI0ITMCdsylj6P-vBet6nOHeHF-3gSg0zVSVyDnYkQjWrW-5hRSZNiedVT8Rw/s320/IMG_9648.JPG" width="256" /></a></div>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;">Sunnuntaina kävin iskän haudalla ensimmäistä kertaa yksin. Kyykistyin iskän haudalle huopahattu päässä ja itkin. Kerroin kuinka ikävä miulla on iskää. Kerroin miten miulla nyt menee. Kerroin, kuinka musta tuntuu epäreilulta, ettei iskä ehtiny nähä Esaa, mutta vakuutin iskälle, että se olis varmasti tykänny Esasta aivan helvetin paljon. Lupasin iskälle, että se kiero ja läpimätä lehmä saadaan vastuuseen teoistaa, että teen kaikkeni sen eteen, ettei iskän kuolema ollu turha ja että se eukko vielä saa maksaa teoistaan.</span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;"><br /></span>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEi8a2EiJ7xZG9nAS-z3DND_NTfsVpK3C9PIkXaiwoATs0GjiNnXpytTlTaXKzS_jh_T5Bp3klgbk349mSS1ZPtWKBLtO2sa8cGo9AFCBUDT0kr8ffPbp1FzCWiD0KRnoNt-pU5DdXR6uPXj/s1600/IMG_9676.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEi8a2EiJ7xZG9nAS-z3DND_NTfsVpK3C9PIkXaiwoATs0GjiNnXpytTlTaXKzS_jh_T5Bp3klgbk349mSS1ZPtWKBLtO2sa8cGo9AFCBUDT0kr8ffPbp1FzCWiD0KRnoNt-pU5DdXR6uPXj/s320/IMG_9676.JPG" width="240" /></a></div>
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;">Palattiin äitin ja Kallen kanssa päivään mistä kukaan meistä ei muista kuin välähdyksiä eli iskän hautajaisiin. Luettiin muistovärssyjä mitä vieraat oli kukkavihkoihin kirjoittanu. Pidättelin itkua ihan vaan sen takia, että aloin muistaa tuon kamalan päivän. Iskän kuolema muuttui entistä todellisemmaksi. Samalla kuitenkin muistin iskän elävämmin kuin pitkään aikaan, osaksi varmaan mummon kuvien ansiosta.</span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;"><br /></span>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgxR_rW3inamuXjs3IcV0mJIubdHMs-eEBSR6-XL3o1OT2Nc_xkMuROylVQHZt6ilVvvoMu88-wZt7-uvEosblQizHsmu4F7_r9MuB8GzlJIWQ124O9ruEjs4ZQhH_I1vOiwdXH1EAT1TT3/s1600/iska%25CC%25883.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgxR_rW3inamuXjs3IcV0mJIubdHMs-eEBSR6-XL3o1OT2Nc_xkMuROylVQHZt6ilVvvoMu88-wZt7-uvEosblQizHsmu4F7_r9MuB8GzlJIWQ124O9ruEjs4ZQhH_I1vOiwdXH1EAT1TT3/s320/iska%25CC%25883.JPG" width="163" /></a></div>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;">Sain nähdä paljon kuvia iskästä kun faija oli omaittensä. Muistin milloin mikäkin kuva oli otettu. Muistin mitä oltii iskän kaa syöty kahvitteluhetkinä. Pystyin tuntemaan iskän läsnäolon, halauksen miun ympärillä, kutittavan parran poskella, nenääni tulvi iskän tuoksu ja korvissa soi iskän rempseä nauru.</span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;"><br /></span>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjgQKFcTLzSjgt4QiyVcrsl2iAFGHW04iICSVT9NjnBKr4nKnGLiuZk0fziuwoBgh8u5DrehpPcdCiNSaFJJHhEdi5HxDZDp-c08ENj3FOxljX6gdeqGhR1P-8Pa9WeFKa2YEKITqNdCLWw/s1600/iska%25CC%2588.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjgQKFcTLzSjgt4QiyVcrsl2iAFGHW04iICSVT9NjnBKr4nKnGLiuZk0fziuwoBgh8u5DrehpPcdCiNSaFJJHhEdi5HxDZDp-c08ENj3FOxljX6gdeqGhR1P-8Pa9WeFKa2YEKITqNdCLWw/s320/iska%25CC%2588.JPG" width="167" /></a></div>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;"> Vielä lähtiessä mummo antoi miulle äitin ja iskän hääkuvan. Kyynelkanavien padot murtuivat jälleen. Miksi iskä on poissa? Miksi en voi olla se viiden kesäinen pikkulapsi, jolle iskä kasas mielettömän suuria lumikasoja pihaan talvisin? Miksi en voi enää mennä iskän kaa mökille kesällä? Kotimatkalla Kausalasta Jyväskylään tajusin, että siinä hetkellä oli jotain tosi tuttua. Olin punaisessa henkilöautossa, joka muistutti sisustaansa myöten iskän Opelia. Miulla oli päässä huopahattu ja päällä nahkatakki. Radiosta tuli naisen laulama dubstep biisi, mitä Esa laulo kimeällä äänellä tosi pahasti nuotinvierestä. Ihan kuin automatka iskän kyydissä Monninkylään, silloin sain pitää faijan metsänvihreää huopahattuu päässä. Siitä on niin kauan, mutta kuitenkin niin vähän aikaa, etten tahtonut taaskaan käsittää miksi iskän piti lähteä Herran saliin ikuisen unen- maahan.</span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;"><br /></span>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgPFebqp9IuT-QUmVQXgVzIKQwEuIFSKtz0VqknBMrfMSWOc4tw_V1vlv-QaAlmPYXWQ9qXqDrhSm82h00-PDsTkAuvduvRJpNGW0xGZcqx_MyQ2LTyL60rLNji9bvwCbiPzf29FIDXtbu6/s1600/iska%25CC%25885.JPG" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="240" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgPFebqp9IuT-QUmVQXgVzIKQwEuIFSKtz0VqknBMrfMSWOc4tw_V1vlv-QaAlmPYXWQ9qXqDrhSm82h00-PDsTkAuvduvRJpNGW0xGZcqx_MyQ2LTyL60rLNji9bvwCbiPzf29FIDXtbu6/s320/iska%25CC%25885.JPG" width="320" /></a><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgrVFx9Aplz22gUpHc4JWz7p8vHgtlA2jsoBrrX-n8m7L4JEcsBKWtppZMglbWyITKC5D_78RLpATbEnYKCgiNLGD0n0FCpkb_xse23fUk6ytwSXVgrvEyRBCP4TGPmYD9ZtMQJsaQV4kli/s1600/iska%25CC%25889.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgrVFx9Aplz22gUpHc4JWz7p8vHgtlA2jsoBrrX-n8m7L4JEcsBKWtppZMglbWyITKC5D_78RLpATbEnYKCgiNLGD0n0FCpkb_xse23fUk6ytwSXVgrvEyRBCP4TGPmYD9ZtMQJsaQV4kli/s320/iska%25CC%25889.JPG" width="261" /></a></div>
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj2xcoSjU7rQ66z6WLca05wVYywW9dYWu1sS9ECKBjNdt-8zaD5G0v_SfhJ3JzmUSe9ymIev6nnuLlJ44RLtPrwvxmH1N_BXZb02S4_neNh5wUxUpWhk208y4rVEfsOCHJ6NAQ2H7aRIMmW/s1600/iska%25CC%25884.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="240" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj2xcoSjU7rQ66z6WLca05wVYywW9dYWu1sS9ECKBjNdt-8zaD5G0v_SfhJ3JzmUSe9ymIev6nnuLlJ44RLtPrwvxmH1N_BXZb02S4_neNh5wUxUpWhk208y4rVEfsOCHJ6NAQ2H7aRIMmW/s320/iska%25CC%25884.JPG" width="320" /></a><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjljaHdijUttWgcj9M_sAOo7YqoUCncKwazXvDx-fGvA4nL-HhiteAmW4Pu5uGF00dsBFw8m7kORg9Sp7zM8aTxMIdS3vyDPfU_IQxLURRlDay3O5NfqYUj7eO_gAloKEVSww0SfppYf-z1/s1600/iska%25CC%25888.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjljaHdijUttWgcj9M_sAOo7YqoUCncKwazXvDx-fGvA4nL-HhiteAmW4Pu5uGF00dsBFw8m7kORg9Sp7zM8aTxMIdS3vyDPfU_IQxLURRlDay3O5NfqYUj7eO_gAloKEVSww0SfppYf-z1/s320/iska%25CC%25888.JPG" width="244" /></a><br />
<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiiekIPqIERw3TZWmG-0xP0ZAfKnJCqHlMVKvu90sJzFIAczGLkPYB8fhTpXZBIC7cj3tERdjyt-iAG51Xi7J7lziZcUdHIJkrlL-KrdmxaBtuN-sp0SYXCyG3T-CXRfCafzzryX5WRUi_a/s1600/iska%25CC%25886.JPG" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="240" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiiekIPqIERw3TZWmG-0xP0ZAfKnJCqHlMVKvu90sJzFIAczGLkPYB8fhTpXZBIC7cj3tERdjyt-iAG51Xi7J7lziZcUdHIJkrlL-KrdmxaBtuN-sp0SYXCyG3T-CXRfCafzzryX5WRUi_a/s320/iska%25CC%25886.JPG" width="320" /></a></div>
<br />
<br />
<br />
<br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;"> </span><br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhue4uzgY1ewUdZiSP70UvrV8VnZ2vizjGJCBT85RnCqLhwzzVc4ZvlNjC2aA3NpnXWu8lisYJJXDm8GEemDX_QCj8vccx1tr9QaMQSQLYMTk1iBCaUcZ2hxCHsBPusV130vh55c4HZCb-2/s1600/IMG_9678.JPG" imageanchor="1" style="clear: right; float: right; margin-bottom: 1em; margin-left: 1em;"><img border="0" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhue4uzgY1ewUdZiSP70UvrV8VnZ2vizjGJCBT85RnCqLhwzzVc4ZvlNjC2aA3NpnXWu8lisYJJXDm8GEemDX_QCj8vccx1tr9QaMQSQLYMTk1iBCaUcZ2hxCHsBPusV130vh55c4HZCb-2/s640/IMG_9678.JPG" width="480" /></a></div>
Marikkihttp://www.blogger.com/profile/02112800160403810658noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-6667406331238102342.post-20469560588681517632016-03-01T11:51:00.002-08:002016-03-01T11:51:18.363-08:00Jaksanko enää uskoa?<div style="text-align: center;">
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;">Epäilen vahvasti muuttuuko elämä ikinä hyväksi. Olen itse vastuussa onnellisuudestani. Niimpä, minä itse vastuussa jostain mikä määrittelee elämäni laadun. Enhän mie osaa pitää itsestäni huolta. En jaksa, en osaa, enkä suuremmin enää edes välitä. </span></div>
<div style="text-align: center;">
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;"><br /></span></div>
<div style="text-align: center;">
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;">Miksi olen heikko? </span></div>
<div style="text-align: center;">
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;">Miksi en pysty siihen mihin terve ihminen pystyy? </span></div>
<div style="text-align: center;">
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;">Miksi painin arkisten asioiden kanssa? </span></div>
<div style="text-align: center;">
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;">Miksi tuntuu näin pahalta? </span></div>
<div style="text-align: center;">
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;">Miksi ihmiset valehtelee? </span></div>
<div style="text-align: center;">
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;">Miksi kenenkään ei voi loppu peleissä luottaa? </span></div>
<div style="text-align: center;">
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;">Miksi täytyy jaksaa? </span></div>
<div style="text-align: center;">
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;">Milloin tulee se päivä kun minä onnistun, se päivä kun kaikki paha on ohi ja onnellisuus voittaa? </span></div>
<div style="text-align: center;">
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;">Tuleeko sitä päivää edes? </span></div>
<div style="text-align: center;">
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;">Miksi pitäisi luottaa, että se tulee? </span></div>
<div style="text-align: center;">
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;">Miksi kaikki ei voi olla pahaa unta?</span><br />
<span style="font-family: "courier new" , "courier" , monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: "courier new" , "courier" , monospace;"><br /></span>
<div style="text-align: left;">
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;">Pengoin vanhaa kulunutta ja runneltua kenkälaatikkoa mihin olen ahtanu jäljellä olevat kirjoitukseni yläasteajoilta. Järjestelin sekalaisen osaksi revityn lappupinonen laatikkoni kärköistä ja löysin kirjoittamani hyvästelykirjeen, yhden niistä monista, mutta kuitenkin ainoa mitä on jäljellä. Kukaan ei ikinä ole niitä lukenut. En muistanut tekstien tarkkaa sisältöä. Lukiessani kuitenkin muistin mihin itsemurhayritykseen juuri tämä teksti liittyy. Näin mielessäni koko tapahtuman. Elin sen kaiken tuskan uudestaan ja tunsin sen pahan äänettömän kipeän koko kehossani. Kuinka helvetin pohjalla olen joskus ollutaan. Samalla sisälläni heräsi tuttu vanha ajatus <i>"Minulla on aina yksi pakokeino tästä kaikesta pahasta, yksi ratkaisu millä kaikki loppuu"</i> Toivon yhä edelleen iltaisin, ettei tarvitsisi aamulla enää herätä. Jos en vain heräisi kukaan ei vihaisi minua, pääsisin pois ilman, että miulle tärkeiden ihmisten pitäsisi miettiä, miksi "tein sen". En kuitenkaan toivo ikuista unta joka ilta, luojan kiitos. Kuitenkin ajattelen pois pääsyä useammin kuin luulisi. Monia vuosia sitten minä kirjoitin näin:</span></div>
<div style="text-align: left;">
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;"><br /></span></div>
<div style="text-align: center;">
<i>"Anteeksi. Tiedän, että kukaan teistä ei tule koskaan täysin ymmärtämään,</i></div>
<div style="text-align: center;">
<i>sitä miksi valitsin näin. Mikään muu ei enää olisi auttanut. Kaikki tuntui liian raskaalta.</i></div>
<div style="text-align: center;">
<i>Tein itse elämästäni arvottoman. Olin vain niin väsynyt hymyilemään,</i></div>
<div style="text-align: center;">
<i>enkä pystynyt enää itkemään. Minun oli päästävä pois, en ollut onnellinen,</i></div>
<div style="text-align: center;">
<i>mutta nyt kaikki on hyvin. En uskaltanu enää yrittää. Rakastan teitä kaikkia enemmän</i></div>
<div style="text-align: center;">
<i>kuin mitään muuta sen takia en halunnut teidän näkevän kun minulla on paha olla.</i></div>
<div style="text-align: center;">
<i>En halua, että teihin sattuu. Tämä ei ole kenenkään syytä, valitsin itse näin.</i></div>
<div style="text-align: center;">
<i>Ei ole mitään mitä te olisitte voineet tehdä toisin. Ette olisi voineet helpottaa oloani mitenkään.</i></div>
<div style="text-align: center;">
<i>Olen nyt matkalla ikuisuuteen, pyydän vielä anteeksi, vaikka tiedän etten koskaan </i></div>
<div style="text-align: center;">
<i>täysin anteeksi tekoani saa. Aina kun katsotte taivaalle ja näette pilven, minä olen siellä.</i></div>
<div style="text-align: center;">
<i> Ronja, olet vielä niin pieni, että et voi ymmärtää tätä kaikkea, mutta olen pahoillani,</i></div>
<div style="text-align: center;">
<i>sisko ei enää tule kotiin. Et joudu enää ikinä katsomaan kun sisko itkee. </i></div>
<div style="text-align: center;">
<i>Et joudu enää ikinä näkemään niitä pelottavia haavoja siskon käsissä.</i></div>
<div style="text-align: center;">
<i>Lupaan suojella sinua, en anna kenenkään satuttaa sinua. </i></div>
<div style="text-align: center;">
<i>Olit tärkeintä minulle koko maailmassa, sen takia pidän huolen,</i></div>
<div style="text-align: center;">
<i>että sinä et joudu käymään läpi sitä kaikkea mitä minä kävin. </i></div>
<div style="text-align: center;">
<i>Sisko on nyt sinun oma suojelusenkelisi, ei ole mitään hätää. Seuraavan kerran kun avaan silmäni olen siellä missä en tunne enää kipua.</i></div>
<div style="text-align: center;">
<i><br /></i></div>
<div style="text-align: center;">
<i>Olen todella pahoillani, mutta nyt olen täydellinen. "</i></div>
<div style="text-align: left;">
<i><br /></i></div>
<div style="text-align: left;">
<i> - Marikki</i></div>
<div style="text-align: left;">
<i><br /></i></div>
<div style="text-align: left;">
<i><br /></i></div>
<div style="text-align: left;">
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;">Nyt kun mietin järkevästi niin tunnen tuon samal helvetillisen tuskan mitä noina aikoina. Siltikään en ole suunnitellu itsemurhaa noin tarkasti kuin yläasteaikoina. Voiko olla mahdollista, että olen vahvempi? Voiko sillä olla tarkoitus, että olen vielä olemassa, hengitän ja elän? Onko maailma vielä jotain annettavaa? Suunnitelin monta vuotta sitten, etten täytä edes 15-vuotta. Olen tässä ja elämä on antanut minulle paljon. On se myös ottaanut, mutta silti olen selvinnyt. Minulla on niin paljon kesken. Suurimpana toiveena on oikeuden toteutuminen. Vihdoin ja viimein näkyy voimakasta valoa tunnellisen päässä, että saadaan vastuuseen se ihminen kuka on tehnyt meidän perheelle niin paljon pahaa. Tosielämän salkkarit on tullut kohtaan missä juoni kääntyy jyrkästi. Tällä hetkellä elän lähinnä toivon voimalla, sen toivon, että iskän kuolema ei ollut turha. Ettei minun, Kallen, äidin ja mummon läpi käymä tuska ja suru ollutkaan turhaa. Jos on olemassa Jumala niin minä rukoilen, anna meille tämä oikeudellinen riemuvoitto. </span></div>
<span style="font-family: "courier new" , "courier" , monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: "courier new" , "courier" , monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: "courier new" , "courier" , monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: "courier new" , "courier" , monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: "courier new" , "courier" , monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: "courier new" , "courier" , monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: "courier new" , "courier" , monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: "courier new" , "courier" , monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: "courier new" , "courier" , monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: "courier new" , "courier" , monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: "courier new" , "courier" , monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: "courier new" , "courier" , monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: "courier new" , "courier" , monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: "courier new" , "courier" , monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: "courier new" , "courier" , monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: "courier new" , "courier" , monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: "courier new" , "courier" , monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: "courier new" , "courier" , monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: "courier new" , "courier" , monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: "courier new" , "courier" , monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: "courier new" , "courier" , monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: "courier new" , "courier" , monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: "courier new" , "courier" , monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: "courier new" , "courier" , monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: "courier new" , "courier" , monospace;"><br /></span></div>
<div style="text-align: center;">
<span style="font-family: "courier new" , "courier" , monospace;"><br /></span></div>
Marikkihttp://www.blogger.com/profile/02112800160403810658noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-6667406331238102342.post-60361886912219755842015-12-18T07:27:00.000-08:002015-12-18T07:27:08.354-08:00Sitten ollaan me toiset, joiden ainoa keino on kannatella toisiaan.<br />
<div style="text-align: center;">
<span style="background-color: white; font-size: 14px;"><span style="font-family: Times, Times New Roman, serif;">Mä olen tässä sua varten sua aina suojelen,</span></span></div>
<div style="background-color: white; font-size: 14px; margin-bottom: 1.3em; margin-top: 1.3em; padding: 0px;">
</div>
<div style="text-align: center;">
<span style="font-family: Times, Times New Roman, serif;">kun murheet koittaa meitä voittaa vierelläsi taistelen.</span></div>
<div style="text-align: center;">
<span style="font-family: Times, Times New Roman, serif;">Mä olen tässä empimättä, vaikka vuodet satuttaa,</span></div>
<div style="text-align: center;">
<span style="font-family: Times, Times New Roman, serif;">jos sä tahdot, niin mä tahdon... niin mä tahdon.</span></div>
<br />
<div style="background-color: white; font-size: 14px; margin-bottom: 1.3em; margin-top: 1.3em; padding: 0px;">
</div>
<div style="text-align: center;">
<span style="font-family: Times, Times New Roman, serif;">Tartu käteen niin mennään, lennetään läpi vuosien.</span></div>
<div style="text-align: center;">
<span style="font-family: Times, Times New Roman, serif;">Tuulen lailla sinun kanssa kevyesti kuin höyhenet.</span></div>
<br />
<div style="background-color: white; font-size: 14px; margin-bottom: 1.3em; margin-top: 1.3em; padding: 0px;">
</div>
<div style="text-align: center;">
<span style="font-family: Times, Times New Roman, serif;">Mä olen tässä sua varten sua aina kuuntelen,</span></div>
<div style="text-align: center;">
<span style="font-family: Times, Times New Roman, serif;">riitojen jälkeen keskellä arjen hymyillen sua suutelen.</span></div>
<div style="text-align: center;">
<span style="font-family: Times, Times New Roman, serif;">Mä olen tässä pelkäämättä heikkoutta ihmisen,</span></div>
<div style="text-align: center;">
<span style="font-family: Times, Times New Roman, serif;">jos sä tahdot, niin mä tahdon... niin mä tahdon.</span></div>
<br />
<div style="background-color: white; font-size: 14px; margin-bottom: 1.3em; margin-top: 1.3em; padding: 0px;">
</div>
<div style="text-align: center;">
<span style="font-family: Times, Times New Roman, serif;">Tartu käteen niin mennään, lennetään läpi vuosien,</span></div>
<div style="text-align: center;">
<span style="font-family: Times, Times New Roman, serif;">tuulen lailla sinun kanssa kevyesti kuin höyhenet.</span></div>
<div style="text-align: center;">
<span style="font-family: Times, Times New Roman, serif;">Sulje silmät niin mennään lennetään yli vuorien,</span></div>
<div style="text-align: center;">
<span style="font-family: Times, Times New Roman, serif;">samaan tahtiin sinun kanssa sydämeni on luotu kulkemaan.</span></div>
<br />
<div style="background-color: white; font-size: 14px; margin-bottom: 1.3em; margin-top: 1.3em; padding: 0px;">
</div>
<div style="text-align: center;">
<span style="font-family: Times, Times New Roman, serif;">Tartu käteen niin mennään, lennetään läpi vuosien,</span></div>
<div style="text-align: center;">
<span style="font-family: Times, Times New Roman, serif;">tuulen lailla sinun kanssa kevyesti kuin höyhenet.</span></div>
<div style="text-align: center;">
<span style="font-family: Times, Times New Roman, serif;">Sulje silmät niin mennään lennetään yli vuorien,</span></div>
<div style="text-align: center;">
<span style="font-family: Times, Times New Roman, serif;">samaan tahtiin sinun kanssa sydämeni on luotu kulkemaan.</span></div>
<br />
<div style="background-color: white; font-size: 14px; margin-bottom: 1.3em; margin-top: 1.3em; padding: 0px;">
</div>
<div style="text-align: center;">
<span style="font-family: Times, Times New Roman, serif;">Aamuisin tiukemmin sinuun takerrun.</span></div>
<div style="text-align: center;">
<span style="font-family: Times, Times New Roman, serif;">Enkä koskaan irti päästä vaan olen aina sun.</span></div>
<br />
<div>
<br /></div>
<span style="font-family: "courier new" , "courier" , monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: "courier new" , "courier" , monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: "courier new" , "courier" , monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: "courier new" , "courier" , monospace;"><br /></span>
<div style="text-align: left;">
<span style="font-family: "courier new" , "courier" , monospace;">Otetaan pieniä askelia kohti parempaa, yhdessä. Me kaksi rikkinäistä ja haurasta ollaan mitättömän kokoisia tälle maailmalle. Ehkä takerruin sinuun juuri siksi, että olisin ehjempi toisen rikkinäisen kanssa. Asiat alkaa helpottumaan pikku hiljaa. Iso ongelmien solmu purkautuu pulma kerrallaan ja on helpompi hengittää. Nyt meillä on ruokaa ja siisti koti, kiitos äidin. Luvattiin olla parempia toisillemme. Luvattiin, ettei pidetä toisiamme itsestäänselvyyksinä. Ei kummankaan elämästä tulisi yhtään mitään ilman toista puolikastaan. Miksi sitten ollaan eletty niin, että toinen on jäänyt huomiotta? Ehkä se on sitä, että ollaan yritetty suojella toisiamme omalta pahalta ololta. En tiedä varmuudella, mutta nyt kaikki on muuttunut parempaan päin. Jos nojaudumme toisiimme mahdollisimman paljon, pysytään molemmat pystyssä. Jos vakuutetaan toisillemme, että selvitään uskotaan se myös omasta suustammekin. </span></div>
<span style="font-family: "courier new" , "courier" , monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: "courier new" , "courier" , monospace;">Jos kaikki on yhteistä, niin se tarkoittaa yhteistä elämää, yhteisiä huolia ja yhteisiä iloja. Me molemmat tiedetään, ettei pystyttäisiä jaksamaan vaan itsemme takia. Ettei millään olisi mitään väliä, ilman sitä, että joku välittää ja rakastaa vieressä. Vasta raahatessani suo päivystykseen tajusin täysin, kuinka paljon sinuu rakastan. Olin jo muutamaan kertaan miettiny pääni sisällä, että mitä meistä tulee vai tuleeko mitään. Ymmärsin, että edessäni on ollu tuttu ja turvallinen ihminen valmiina yrittämään uudestaan kun sie oot vasta ollu uusi tututtavuus. Silti valitsin sinut. Vähän aikaa eteeni tuli uusi ihminen jonka ajattelin olevan "paranneltu" versio sinusta. Silti valitsin sinut ja tulen aina valitsemaan. Ensimmäisenä päivänä kun tavattiin meinasin lähteä karkuun sinuu kun sanoit yhden lauseen mikä miut säikäytti, mut en lähteny. Päätin, että otan susta selvää.</span><br />
<span style="font-family: "courier new" , "courier" , monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: "courier new" , "courier" , monospace;">Elämä on meitä molempia kolhinu. Miulla ei ollu aina niin mallikelpoinen isä, eikä siulla paras mahdollinen äiti. Mutta miulla on kunnollinen ja rakastava äiti, siulla taas puolestaan mahtava isä. Epäkohdat täydentäkööt toisiaan. Ollaan molemmat rikki, mutta eri kohdista. Kun toisella on huono päivä, eikä saa itteään ylös sängystä toinen hoitaa kotia sen verran kun jaksaa, paijaa väsyneemmän päätä ja tekee ruokaa. Jos käy niin, että molemmilla on huono päivä nukutaan sen yli ja yritetään tehdä seuraavasta päivästä parempi.</span><br />
<span style="font-family: "courier new" , "courier" , monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: "courier new" , "courier" , monospace;">Jos kulkisin täällä yksin, en olis näin ajoissa tajunnu mennä hakemaan apua, olisin pitkittäny kaikkea. Mutta ajatus siitä, että muutun taas tunnottomaksi pelotti liikaa. Jos olisin tunnoton ja tunteeton ihmiskuori en pystyis rakastamaan sua. Me selvitään, tiiän sen. Meillä on ihmisiä ympärillä jotka auttaa ja ymmärtää. Ja ne samat myös potkii perseelle jos meinataan väsähtää ja luovuttaa.</span><br />
<span style="font-family: "courier new" , "courier" , monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: "courier new" , "courier" , monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: "courier new" , "courier" , monospace;"><br /></span>
<br />
<div style="text-align: center;">
<span style="font-family: "georgia" , "times new roman" , serif;"><i>Kaksi onnensa etsijää sattumalta lähti samaa polkua kulkemaan.</i></span></div>
<div style="text-align: center;">
<span style="font-family: "georgia" , "times new roman" , serif;"><i>Vierekkäin matka taittui keveämmin,</i></span></div>
<div style="text-align: center;">
<span style="font-family: "georgia" , "times new roman" , serif;"><i>yllättäen löytyi vierellä kulkijasta syli lämmin.</i></span></div>
<div style="text-align: center;">
<span style="font-family: "georgia" , "times new roman" , serif;"><i>Maailma heidät toisilleen vihdoin toi.</i></span></div>
<div style="text-align: center;">
<span style="font-family: "georgia" , "times new roman" , serif;"><i>Vasten aurinkoa seisomaan asetteli,</i></span></div>
<div style="text-align: center;">
<span style="font-family: "georgia" , "times new roman" , serif;"><i>varjoissa näkyi peilikuvien palapeli.</i></span></div>
<div style="text-align: center;">
<span style="font-family: "georgia" , "times new roman" , serif;"><i><br /></i></span></div>
Marikkihttp://www.blogger.com/profile/02112800160403810658noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-6667406331238102342.post-71549227654090644472015-11-23T13:04:00.000-08:002015-11-23T13:04:16.448-08:00Eikö ikinä, eikö koskaan mun taakkani kevene.<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;">Luulin päässeni pois myrskyn silmästä, mutta maailma keräsi vain voimiaan vetääkseen mua ihan vitun kovaa uuestaan turpaan. Monen räpiköidyn vuoden jälkeen istuin tänään psykiatrisen poliklinikan odotusaulassa. Kädet täristen, hioten, puutuen odotin kenelle joudun selittämään jälleen kerran tarinaani. Minua tuli hakemaan mukavan oloinen sairaanhoitaja. Hän vei miut huoneeseen missä odotti psykiatri. Pahoittelin ääni väristen, etten kättele koska olen kipeä. </span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;">Psykiatri oli vähän jännä, ilmeisesti virolainen ihan niin ku miun psykiatrini oli Lahenkin polilla. Molemmat kyseli miulta kysymyksiä. Pysyin rauhallisena. Kunnes kysyttiin itsemurha ajatuksista. Kerroin, ettei miulla oo mitään suunnitelmaa millä veisin iteltäni hengen. Tarkensin vielä <i>" se on vaa semmonen lohdullinen ajatus, että koska vaan voisin lopettaa kaiken. Iltasin yleensä pyydän, että jos joku tuola ylhäällä kuulee mua niin tahtoisin olla heräämättä aamulla"</i> Murruin totaalisesti. Itkin pitkästä aikaa sillee, että joku muu kun Esa näki. Hieroin käsiäni yhteen ja sopersin tietäväni, että iskä on mua siellä jossain vastassa. Sanoin, että pääsisin kiipeemään iskän syliin kolmen vuoden jälkeen, että se olisi kaikista paras asia minkä juuri nyt voin kuvitella.</span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;">Psykiatri sanoi, etten voi ottaa Mirtatzapinia niin paljo kun nyt otan. Miun tuttu ja turvallinen lääkkeeni lasketaan pikku hiljaa 30 milligrammaan. Samalla alotetaan uusi lääke Sertralin joka pikku hiljaa nostetaan 150 milligrammaan päivässä. Todellisuus oli kamala, eihän miulle oo ennenkään laitettu mitään lääkettä noin paljoa? Luin Sertralinin sivuoireita huuli pyöreenä kotona. Lista oli lähes yhtä pitkä ku raamattu: unettomuutta, painajaisia, ruokahaluttomuutta, huonovointisuutta, oksentelua, uneliasuutta, maniaa, epätodellista oloa, liiallista onnellisuuden tunnetta, itsemurha ajatuksia, sydämen rytmihäiriöitä, pyörtymisiä, paniikkikohtauksia ja ties mitä muuta on luvassa uuden lääkkeen myötä. Sivuoireet tulevat ystäväkseni oletettavasti myös joka kerta kun annosta nostetaan. Se, että alkaako lääke toimimaan ikinä niin kun pitää ei kukaan tiedä. Se siltää samaa ainetta kuin Seronil, joka miulla ei toiminut. En tiedä mitä miun pitäs edes odottaa.</span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;">Miksi ihminen edes voi masentua? Miks ei masennus vois vaan kadota, ettei kenekään tarvisi siitä ikinä kärsiä? Mikä helvetti tätä maailmaa vaivaa kun on niin paljon ihmisiä joilla on aivan tajuttoman paha olla. Jos mä voisin, ottaisin kaikkien pahan olon, kantaisin sen kaiken pahan ja hajottavan mukanani hautaan, vaati se sitten itsemurhan taikka sen, että eläisin sen kaiken paskan kanssa vielä vuosituhannen eteenpäin. Teki sen silti, koska tiedän kuinka pahoin voi elämä syödä ihmsitä sisältäpäin jättäen jälkeensä vain tyhjän, tunnottoman ja robottimaisen ihmiskuoren.</span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;">Tahtoisin vain nukkahtaa ilman, että joudun heräämään aamulla. Ei millään ole mitään väliä. Ei miulla kai ole enää edes koulupaikkaa. Ei mitään, mitä voisin tältä maailmalta saada tai sille antaa. Oon alkanu miettimään hautajaisiani jo etukäteen, ettei kenekään tarvi arpoa sitten mimmoset mie olisin tahtonu.</span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;">Sitten kun aika on tahdon, että hautajaisissani soitetaan Heli Kajon Jos mä kuolen nuorena sekä Stepan Lastenlaulu. Te rakkaat ihmiseni saatte itkeä jos siltä tuntuu. Koittakaa muistamaan ne hetket kun nauroin typerille jutuille tai mietin, miksi mansikan siemenet on sen ulkopuolella. Naurakaa miun tyhmille jutuilleni ja sille kun en uskaltanut koskaan hankkia ajokorttia. Tahdon, että paras ystäväni Saara pitää muistopuheen koska Saara tuntee miut melkee paremmin kun äiti. Tahdon, että Ronja saa syödä niin paljon karkkia ja herkkuja kun pienen prinsessani mahaan mahtuu. Haluan valkoisen arkun, niin halvan kuin vain löydätte. Tahdon arkkuani kantamaan enoni, veljeni sekä Esan. Kukkasien haluan olevan sinisiä ja vaalenapunaisia. Polttakoon vieraat niin paljon tupakkaa kuin kehkot kestää. Ystäväni ketkä tiesivät kuinka juhlin baarissa, juokaa itsenne konttauskuntoon. Menkää tanssimaan ja tanssikaa niin vajaasti kuin miekin tanssin. Muistakaa ne kerrat kun miut on pitäny kantaa kotiin ja ennen sitä pitänyt pakottaa juomaan jäävettä. Luottakaa siihen, että nään teidät. Ottakaa mukaan taskumatit ja juokaa oksennusrefleksiä uhmaten tequilaa. Minut siunatkoon haudan lepoon sama pappi joka minut on kastanut. Älkää olko liian surullisia. Elämäni oli vaikeaa, mutta nauroin vähintään yhtä paljon kun vuodatin kyyneliä. Rakastan kaikkia lähimmäisiäni ja lupaan lähtöni jälkeenkin olla teidän jokaisen elämässä tasavertaisesti. Te tunnet minut hyvin, olkoon siis hautajaiseni minun näköiset ei liian vakavat todellakaan. Tahdon mummon, äidin ja Kallen tietävän, että kerron iskälle teiltä terveisiä ja halaan iskää teidänkin puolestanne. Saaralle lupaan, että ylhäältä etsin eteesi helpomman reitin. Lupaan tehdä elämästi ylhäältä käsin niin helppoa kuin vain voin.</span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;">Ei elämän loppuminen ole aina itsestä kiinni, siksi halusin vähentää muiden pohtimista hautaamiseni suhteen.</span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;"><br /></span>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhO_K_UY_tBQzdpEFNG4_Hnm6LeIVnqOMde0bY7h5vugDWwefC_seuyQJEoABQOrJ9jmhO1bZpmMWN8zqTTPjk_kuwqHx91zddiZonMQaqbJME-4D1aH34u0lHLoZTGJ3yYXu_tV6aiqV6c/s1600/Na%25CC%2588ytto%25CC%2588kuva+2015-11-23+kello+23.01.57.png" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="400" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhO_K_UY_tBQzdpEFNG4_Hnm6LeIVnqOMde0bY7h5vugDWwefC_seuyQJEoABQOrJ9jmhO1bZpmMWN8zqTTPjk_kuwqHx91zddiZonMQaqbJME-4D1aH34u0lHLoZTGJ3yYXu_tV6aiqV6c/s400/Na%25CC%2588ytto%25CC%2588kuva+2015-11-23+kello+23.01.57.png" width="323" /></a></div>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;"><br /></span>Marikkihttp://www.blogger.com/profile/02112800160403810658noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-6667406331238102342.post-31934616612840218352015-09-04T04:00:00.001-07:002015-09-04T04:00:04.446-07:00Meidän piilopaikkamme maailman julmuudelta.<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;">Minuun kerkis jo iskee suuren suuri epätoivo kämpän ettimisen suhteen. Onneks Esa otti tilanteen haltuun ja naputteli JYY:n palstalle ilmotuiksen, että nuoripari etsii kotia. Meille tarjottiin vähän kaiten näköstä asuntoa. Asennoiduttiin silleen, että muutetaan Rajakadulle. Se ei varsinaisesti miua miellyttäny. En olis yksinkertasest voinu nähä itteeni asumassa siinä asunnossa (en ole toki vaativa) Sitten meille tarjottiin kolmiota sopuhintaan Sammonkadulta. Me ei saatu mitteen kuvia asunnosta, mutta sovittiin näyttö. Minuu kuumotti ja pelotti kun vuokranantaja avasi tuon asunnon oven. Sanotaanko näin, että miun leuka tipahti eteisen lattialle, samoin Esan. Olin valmis sanomaan nähtyäni pelkän eteisen, että me otetaan tämä. Kierrettiin asuntoa ympäri ja en saanu sanotuksi yhtään mitään.</span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;">Meitä onnisti ja saatiin tämä unelmien koti omaksemme. En keksi yhtään negatiivista sanomista, meijän vuokranantajakin on tosi mukava. Saatiin muuttoapua ja homma oli hoidettu neljässä tunnissa. Sekä purkamisapuakin löytyi onneksi, ettei miun tarvinnu yksin riehuu laatikoita tyhjäks kun Esa oli töissä. Tietysti mietin koko ajan, että mitä paskaa saan niksaani tän kaiken hyvän ja ihanan tasapainottamiseks. Nyt on kaikki hyvin, enää pitäis jaksaa järjestellä Reiskan huone, sitten olis kaikki paikallaan ja meidän yhteinen koti valmiina :3</span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;">Tän omituisen onnellisuuden keskellä kaikki tuntuu ihanalta ja satumaiselta. Arki tuntuu hyvältä ja puhdistavalta. Omituista, niin omistuista. Makaan olkkarissa sohvalla kuumeisena, räkäsenä ja ties mitä. Olo on kamala, aivan tautinen, mutta oon onnellinen. Saan olla miun myöskin kipeän avopuolisoni kainalossa, juoda teetä ja olla äärettömän kiitollinen ja edelleen hämmentynyt siitä, miten elämä jaksaa ja voi muuttua koko ajan vaan paremmaksi. Meillä on oma kotikolo, jossa niistää räkästä nenää, nauraa, tapella ja sopia. Juuri nyt tuntuu siltä, etten voisi tältä hullunkuriselta elämältä pyytää yhtään enempää.</span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;"><span id="goog_1521361401"></span><span id="goog_1521361402"></span><br /></span>Marikkihttp://www.blogger.com/profile/02112800160403810658noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-6667406331238102342.post-67224701791654503682015-07-13T05:52:00.001-07:002015-07-13T05:52:25.848-07:00Jos sä tahdot niin.<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;">Viimeksi kun oltiin Kausalassa käytiin tupakalla kerroin sulle millasta miun elämäni oli siinä pienessä tuppukylässä. Kerroin osastojaksoista ja siitä kuinka äiti tarkisti yöllä miun olevan kotona. Levitin sen kaiken mustan ja pahan sun silmies eteen. <i>"nythän sulla on kaikki hyvin, eikö nii?"</i>,sä kysyit. Hymyilin ja kerroin kuinka onnellinen oon. Kuinka kaikessa on järkeä. Sä et oo joutunu kattomaan miun tekohymyä ollenkaan. Sä oot nähny miun onnenkyyneleitä enemmän ku miun surusta kosteita silmiäni. Tumppasin röökin ja tuijotin sua portaissa. Otit miut lämpöseen halaukseen keskellä koleaa kesäyötä. Näin sun silmissä kyyneleitä <i>"mä rakastan sua"</i>, sait sanotuks. Mä tiedän sen vaikka me ei noita kolmea sanaa kulutetakaan suuremmin. Ehkä just sen takia miulta meinaa lähtee jalat alta ja sydän pakahtua onnesta ku kuulen nuo kolme sanaa.</span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;"><br /></span>
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="http://data.whicdn.com/images/184802959/large.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="http://data.whicdn.com/images/184802959/large.jpg" height="634" width="640" /></a></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<br /></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<br /></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;">Samana iltana vielä puhuttiin, että mistä tää kaikki on saanu alkunsa. Kelattiin kaikki ihan helmikuun loppuun ku nähtiin ekan kerran. Puhuttiin halki meijän ehkä omituiset illat mitkä meni istuessa Passionissa. Molemmille kaikki oli selvää jo alusta alkaen. Ei nähty mitään muita vaihtoehtoja kun, että tää on nyt tässä- me. Parin viikon tuntemisen jälkeen kävit hakemassa miulle röökiaskin ennen töitä koska mie olin aivan persaukinen. Siinä kohtaa miulla heräs ajatus, että hetkonen tää tyyppi vois jaksaa katella minuu enemmänki. Mikää ei ollu varmaa. Kaikki oli niin ihanaa ja jännää ku perhoset pyöri masussa. Me ei missää vaiheessa puhuttu mitä me ollaan tai tönkösti yritetty selittää jotain "mä vähä niin ku tykkään susta"- settiä. Kaikki meni ihan omalla painollaan.</span></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;"><br /></span></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;">Olin valmiiksi jo lyöty ja menettänyt toivon lähtökohtasesti kaiken suhteen. Taistelin masennukshelvettini kanssa ja yritin edes jotenkin pysyä pystyssä ja jaksaa herätä uuteen aamuun. Sä sait miut kuitenkii hymyilemään aidosti ihan alusta lähtien. Me ollaan aivan helvetin omituinen pariskunta. Ei olla itekkää ihan perillä toistemme sielunelämästä tai ymmärretä aina kaikkee mitä toinen kimpoilee, mutta just se tietynlainen puuttuva ymmärrys tekee tästä kaikesta niin hyvää. Pitkillä automatkoilla haluun vaan olla hetken hiljaa ja tuijottaa siua ku esität vammasta ja miettiä päässäni <i>"ja ihmiset vielä miettiä mitä mie nään tossa vatipäässä..."</i></span></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;"><i><br /></i></span></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;"><i><br /></i></span></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;">Tiiän, ettei siun oo ollu helppo kattoo miun "kipeilyäni" vierestä. Öisiä kohtauksia ja itkemistä kun oleminen sattuu liikaa. Oon niin kiitollinen, että jaksat nähä sen kaiken pahan aina uudestaan ja oot vierellä auttamassa. Hirveen moni ei olis siihen ryhtynyt. Enkä muutenkaan oo mikään maailman helpoin ihminen. Äkkipikanen vaikee vittupää varusteltuna todella lyhyellä pinnalla... Voisin luetella kaikki miun huonot puoleni mitä ite tiedostan ja ettii lisää, mutta sei ei muuttais sitä tosia asiaa, että sie oot miun ja jaksat miua.</span></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;"><br /></span></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;">En malta oottaa muuttoo omaan yhteiseen kotiin, miun ekaa ulkomaan reissuu. Sitä kaikkee mitä pääsen kokemaan elämässäni ekaa kertaa ja vielä noin mahtavan ihmisen kanssa! En tiedä ketä mie saan tästä kaikesta hyvästä kiittää. En usko sattumaan. Se ei turhauttavaa aatella, että tää kaikki olis vaan puhdasta sattumaa. Tää on jotain muuta, sillä kaikella on tarkotus.</span></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;"><br /></span></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="http://data.whicdn.com/images/184769226/large.png" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="http://data.whicdn.com/images/184769226/large.png" height="640" width="640" /></a></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;"><br /></span></div>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;"><br /></span>Marikkihttp://www.blogger.com/profile/02112800160403810658noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-6667406331238102342.post-20746264980240077642015-06-07T06:23:00.001-07:002015-06-07T06:23:14.517-07:00Suuri pieni unelmani.<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;">Monen vuoden ajan sisälläni kasvanut hieman hölmö haaveeni muuttuu todellisuudeksi parin viikon päästä. Saan elämääni pikkuisen piikkipalleron Fredin aka Reino Von Luciferin. Pikkuherra oli aikamoinen yllätysvauva. Keskiviikkona sain viestin kasvattajalta, että hänellä on kolme vaapata siilivauvaa. Mukaan lukien min ihanainen Fredini, jonka kuvia oon tiiraillu jo pitemmän aikaa. Torstaina sitten lähettiin Esan kanssa ajamaan kohti Helsinkiä kattomaan tätä pientä suurta ihmettäni.</span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;">Sain pikkuisen syliini ja turvallisuuden tunnetta ylläpiti Fredin tuttu fleecepeitto omineen ja tuttuineen hajuineen. Ei mennyt kuin joku vartti ku peitto tippu pois, pieni matoimuri oli nimittäin aika eläväinen eikä arkaillu yhtään. Meistä tuli heti kaverit, eikä Fredi menny kertaakaan palloks. Oikein tyytyväisenä vipelteli miun niskassa ja reissun päätteeksi pikkunen simahti miun syliin. Olin maailman onnellisin ja muutaman kyyneleenkin tirautin vaikka yritin olla tunteilematta. Hymy ei meinannu hyytyä millään. Eikä se ihan pelkästään johtunu piikkipallerostani.</span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;">Oon tässä jo pienen hetken ettiny itelleni uutta kotia, mutta yksiöt on aivan helvetin kalliita. Tätä samaa asiaa ongelmoin autossa ku oltiin Helsinkiin ajelemassa Esan kanssa. Esa oli hetken hiljaa ja sitte aukas suunsa <i>"oon tässä vähä miettiny... Mie ainaki jaksaisin kattoo siua ja siun perseilyy 24/7, se ei olis mikää ongelma. Päinvastoin. "</i> Keskustelu eteni ja hymy miun naamallani leveni. Illalla kun päästiin kotiin asti sain onnellisena käpertyä miun rakkaimman ihmisen kainaloon ja yhessä selattiin vapaita asuntoja sekä kirjoteltii muutamat hakemukset. Kaikki on menny hirveen nopeesti, mutta miua ei pelota mikään. Miun ei tarvi seisoo tääl yksin ongelmien keskellä. Voin luottaa, että Esa on siinä vieressä ja auttaa, aina, ehdotta.</span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;"><br /></span>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiqvkTb7ZNl80KZ8Omk6Knf2O2U9MPsrUAMe0Y_updtitFI_gN10-53bRx3lMRtf3kRQVnNDFRHu2RdqfpFkBU9QY3xhseN8l6_UWsbq6FCrs0ERaY4v3T6dSLL5sroydvYemB8qTZ60GsU/s1600/fredi.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="480" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiqvkTb7ZNl80KZ8Omk6Knf2O2U9MPsrUAMe0Y_updtitFI_gN10-53bRx3lMRtf3kRQVnNDFRHu2RdqfpFkBU9QY3xhseN8l6_UWsbq6FCrs0ERaY4v3T6dSLL5sroydvYemB8qTZ60GsU/s640/fredi.jpg" width="640" /></a></div>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;"><br /></span>Marikkihttp://www.blogger.com/profile/02112800160403810658noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-6667406331238102342.post-17329779451426751582015-05-19T11:34:00.002-07:002015-05-19T11:34:22.813-07:00Se nainen, joka hymyili kun minä ensimmäisen kerran itkin.<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;">Tänä äitienpäivänä en päässy äityliä halamaan joten tyydyin onnitteluun puhelun muodossa. Rupesin miettimää mitä kaikkee äiti on joutunu miun takiani kestämään. En oo ollu mikään maailman helpoin lapsi enkä myöskään mikään helppo nuori.</span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;">Äiti on öisin tarkistanu, että oon sängyssäni nukkumassa enkä lähteny vaikkapa juoksemaa junaradalle. Äiti on istunu hoitoneuvotteluissa. Vahtinu, että syön lääkkeeni kiltisti. Joutunu todistamaan ja paikkaamaan miun runneltuja käsiä ja jalkoja. Milloin mitäkii kohtaa miun kropasta mihi oon tehny merkkejä olemassaolosta. Miun äiti on hiton vahva nainen. Kertakaan äiti ei itkeny hoittareissa. Eikä muutenkaan menny paniikkiin missään tilanteessa. </span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;">Me ollaa äitin kaa erillaisia siinä suhteessa, että äiti on järki-ihminen ja mie oon tunneihminen. Meillä ei ehkä ihan aina oo natsannu ajatusmaailmat yhteen. On räiskyny ja paukkunu. Mie oon pöllöilly oikein urakalla ja tehny typerästi. Silti äiti on äiti. Se ei oo mihkää kadonnu missään vaiheessa. Oon yrittäny työntää itteeni pois äitin siipien suojasta ihan vaan koska en oo halunnu, että äitin tarvis enää yhtään enempää kattoo miun tyhmäilyy ja elämän suossa rämpimistä. Mutta hölmöilyistäni huolimatta äiti kuuntelee miua ku oon hukassa ja takoo järkee miun päähän.</span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;">Otetaan aina välillä äipän kanssa yhteen. Voimakastahtoisia ku molemmat ollaan. Mutta osataan tarpeen tullen myös asettuu toistemme rooleihin ja miettiä, miltä toisesta tuntuu. En oikein osais kuvitella millanen mie oisin jos miun äiti ei ois just miun äiti. Koska paremppaa äippää mie en vois kuvitella, haluta tai saada. Äiti oli miun ja Kallen tukena ku iskä kuoli, vaikka se oli äitillekki hitoksee kova paikka.</span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;">On meillä äitin kanssa välillä ihan hauskaakin, ku ei sotakirveiden kanssa heiluta. Saa nähdä miten yhteishenki pysyy kasassa perjantaina kun pääsen äitykkää auttamaa työmaalle, koska olen näköjää periny mammalta tapani juhlia. Äitin vahvinta lajia ei taida olla vieläkään firmanjuhla. Voi mikä party animal! :D</span>Marikkihttp://www.blogger.com/profile/02112800160403810658noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-6667406331238102342.post-89436158275527636252015-05-05T08:20:00.000-07:002015-05-05T08:20:00.286-07:00Paan peliin tän paskaisen sydämen.<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;">En oo hyvä ihminen, juokse pois vielä kun voit. Oon tehny paljon pahaa ja rikkonu montaa ihmistä vastaan. En taho satuttaa siua ikinä, joten juokse. Niin mie siua käsken ja uhmaten painat pääsi miun syliin, hipsutan siun hiuksen kiharoja ja nukahdat. Olen hetken vain siinä. Hengitän, silitän hiuksiasi ja tuijotan siua, todetakseni, ettet lähtenytkään mihinkään. Tasaisesti tuhisten nukut puoliks miun sylissä puristaen miun kädestä hymyillen. En osaa muuta ku itkee. Laskelmoin mahdollisuutta päässäni sille, että voiko tämä hetki, tämä onnellisuus, voidaanko me olla totta. </span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;">Ennen ku sie urvelo tupsahit miun elämää olin halkeemassa moneen eri suuntaan. Ettimällä etin. Mutta sitte tuli aika rauhottuu, lopettaa se älytön kiire. Pari ihmistä on ihmetelly miten "kelpuutan" siut itelleni. Ja mie oon miettiny miten mie kelpaan siulle. Mutta vastaus ainaki miun kohalla on se, että riität miulle just noin. Omine vikoines, typerineen juttuines ja nörttimäisineen höpinöines. Kaikissa ihmisissä on vikoja ja myös se niinsanottu "rumapuoli", mutta rakkaus sanoo "<i>olen nähnyt pahankin puolesi ja virheesi, mutta minä jään." </i>Sie oot miun vieressä hymyilemässä krapula-aamuina ku näytön mörön perseeltä ja haisen paskalta, mutta oot siinä ja nappaat miun siun kainaloon jatkamaan unia. Ymmärrät miun paskaa läppää ja yleensä lähet siihen mukaan ihan kympillä. Toimistolla ihmettelet sivusta ku kofeiinipärinöissä hypin ja pompin kiljuen milloin mitäki. Jaksat miua niinäkin päivinä kun hymy on hukassa ja kyyneleet tilalla. Oot silti siinä, senkin insinööri roikale!</span>Marikkihttp://www.blogger.com/profile/02112800160403810658noreply@blogger.com0