Ymmärrys loppuu.

Mihin se on kadonnu taas? Mihin se hukku? Kuka sen vei? En pysty luottaa itteeni, arvostamaa itteeni tai kantamaa itteeni enää samal taval. Missä itsevarmuus? Sitä ei kohta oo enää ollenkaa. En haluis ku vaan jäädä kotiin, piiloon ihmisiä. Tai sitte olla Henkan kainolassa ja tuntee itteni pieneks ja hyväks. Haluisin vaa, että elämä ois helppoo, vaikka tiiäen ettei se opettais mitää jos kaikki ois helppoo, ihanaa ja täydellistä. Ehkä en ookkaan niin vahva ku kuvittelin tai haluaisin. Jälleen kerran totean, että oon vaan pieni tyttö, joka on eksyny pahaa tunteesee eikä löydä ulospääsyä. Taino miten sen ottaa. Muistan tuolla jossain syvällä mielen uumenissa, että aina on yks mahollisuus mikä vie kaiken pahan pois miulta.