keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

Iskän pumpula.

Se mie olin pienenä. Viimesen päälle iskän tyttö. Vaikka iskä ei ikinä lupauksiaan pitäny, sillä ei ollu aikaa miulle ja vaikka iskä tuppas syyttämään mua mitä ihmeellisimmistä asioista, mie jaksoin uskoa siihen, että iskä muuttuu. Semmoseks ku muiden iskät oli. Iskä oli tärkee ja rakas. En oikein enää osaa sanoa, että miksi. Iskä vaan oli. 

Nyt ku oon vähä vanhempi (kyllä jo aikasemminkii) ni iskä aina osti miulle kaiken, kai jotenkii pitääksee miut lähellä tai korvataksee sen töppöilyjä. Sen oon koko ajan tajunnu. Omatunto ei miulla pahemmin huutanu tai kolkuttanu koska oonhan  mie tuolle nykyään niin tuntemattomalle miehelle sukua. Senpä takia otin sen kaiken vastaan. Osasin pyytää ja kinuta hyvinpitkälti kaiken mitä halusin. Lopulta mie sain sen. Aito rakkaus oli hukutettu ja peitelty materialismin alle. Jos sitä niinsanottua rakkauta koskaan miun ja iskän välillä on ollukkaa. Jos on ollu ni se on taitanut olla yksipuolista. 

Sitte miulle riitti. Kattelin iskän touhua aika pitkään, annoin anteeksi ja uskoin, että muutos on tulossa. Niin se tulikii, pahempaan suuntaan tiettävästi. Iskä kuulemani mukaan rikko sen ainoon lupauksen, jolla oli melkeimpä elämää suurempi merkitys miulle. Ja itse annoin iskälle lupauksen vastineeks oman sanani, "sen jos tän lupauksen rikot, oot miulle kuollu ihminen". Ehkä vähän tuomitsevaa, mutta se ihminen on saannu liian monta kertaa 'toisen' yrityksen ja liian monelta ihmiseltä.

Oon ollu kohta kolme kuukautta pitämättä mitään yhteyttä tuohon mieheen. Kävi jo mielessä poistaa tai muutta iskän numero puhelimesta. En haluis oikeestaa muistaa koko ihmisen olemassa oloa. Ehkä vähä julmaa jonkuu mielestä, mutta miks arvostaa sellasta, joka käytti aikasa lapsien sijasta viinaan ja valheisiin. Puhelimen loki näyttää punasta suurimmaksi osaksi. Vastaamaton puhelu; iskä. Se siellä lukee ainakin viisikymmentä kertaa. Pari viikkoa sitten, joku soitti miulle ja kysy iskää. Mietin hetken nimeä, oliko se edes tuttu? Meinasin jo sulkea puhelimen ja sanoa, etten tunne kyseistä henkilöä, kunnes tajusin, että se on faija. Tai soittajakii ihmetellä ku niin pitkään mietin. 

Miun ollu paljon helpompi olla näin. Ajattelematta koko ihmistä. Sillee faijakii on varmaan miettiny miusta ku oon ollu pieni... En halua olla siihen enää yhteydessä. Eikä iskälläkää ollu aikaa miulle ku olin pieni, ni miks sillä nyt olis? Liian monta kertaa oon antanu anteeksni, enää en koe tarvetta sellaselle. Pilatkoon ihminen elämänsä, enää en anna sen minuun vaikuttaa.

Iskän syli oli miulle turvallinen paikka pienenä kaikesta huolimatta. Rakastin ja välitin siitä hassun näkösestä parrakkaasta miehestä ihan tosissani. Mutta samanlaista lapsuutta en omille lapsilleni sitte joskus tulevaisuudessa haluu. Eikä ne sellasta jouduu kokemaan, se on jo selvää.

6 kommenttia:

  1. Liityn lukijaks!:) paljon voimia sulle:)) ja käy kattoo mun blogi ja jos tykkäät nii liity ihmees: mysecretlifeandworld.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos suuresti siulle :) <3 ja siekii sait juuri uuden lukijan :')

      Poista
  2. sä kirjotat kyl ihanasti, vetää jotenkii hiljaseks, kaikki on varmast kuultu monta kertaa. On se jännä tunne ku huomaa et joku tuntee tai ajattelee niin samoin, toisaalta se on perseestä, ei niin kuuluis mennä. En osaa sanoo mitää, jatka ja voimia tai jotain :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hirmuisesti Elina :) ! Tää kaikki mistä läpi mennään opettaa meitä, myö osataa kohella sitte meille rakkait ihmisii paremmin ja arvostaa muille itsestäänselvii asioita :)

      Poista
  3. Vau sä kirjotat niin aidosti että kaikkeen mitä kirjotat on niin helppo samaistuu...
    http://girlbehindthecover.blogspot.fi/2013/08/haaste.html

    VastaaPoista