sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Ihmisii tulee ja menee.

Pikku hiljaa alkaa hahmottaa, et keneen voi tosissaan luottaa ja keneen ei. Paskan puhumista, selkään puukottajia ja muuten vaa jostain katkerii ihmisii. Asuntolaelämä ei aina oo unelmaa. Pikkasen ku mokaa ni joukko ihmisii käy henkisest kimppuu. Osaan hienostee tehä tilanteesta ku tilanteesta itelleni tukalan. Voi vittu. Mutta kaikella on aina kääntöpuolesa. 

Samalla ku tajusin, että pariin ihmiseen ei voi enää luottaa, yks yllättävä ihminen todisti mulle, että se ei haluu ku auttaa mua ja olla tukena. Se persoona, ketä pidin ihan hölmönä, semmosena kenen kaa voi aina apinoida ja muuten vaa päristä, olikii huolehtiva persoona. Vahingossa avasin suuni siitä, millasta miun elämä on ennen ollu, tällä kertaa se kannatti. Yksi veli lisää. On niin outoo, ku joku haluu olla tukena ja auttaa ilman mitää kusetuksen makuu. 

Torstai iltana mulla keitti ihan kunnolla. Pari pientä sanaa voi sattuu aivan vitustee. Oisin hajonnu Monninkylää, mut Fliinus vei mut pois sielt. Sain vaan puhuu, purkaa koko sydämmeni, Flinkki kuunteli ja yritti auttaa. Ei se paljoo osannu takas sanoo. Ainakaa silloin, mut aamulla soi puhelin. "jäin miettii sitä mitä puhuit.." Mua oli oikeesti kuunneltu. Ja sain kuulla ne sanat mistä ystävän tunnistaa "kai sä näät sen, että mä yritän ymmärtää sua, eikä se loppujen lopuks oo kovin vaikeeta" Olin sanaton.

Nyt tiiän kenee voi luottaa ja kenelle kannattaa vaa olla mukava, eikä mitään muuta.

Mulla on monta hyvää ystävää, veljiä ja ihana oma rakas, joka saa miut tuntee itteni arvokkaaks. Kohta alkaa työssäoppimiinkii ja pääsen pariks kuukaudeks pois Monninkylästä. Elämä jatkuu vaikka välillä tuleekii sukellettuu epätoivoon.

2 kommenttia:

  1. oon ite ollu samanlaisessa tilanteessa..
    itekki yritän olla sun tukena parhaani mukaan, oot mulle tärkee :)

    VastaaPoista