Tartun tähän hetkeen ja kuljetan sen mukanani

Makaan laiturilla, spotify tarjoilee täydellistä musiikkia upealta soittolistalta, ei ole kiire mihinkään. Aurinko lämmittää, tiedän, että olisi paahtavan kuuma ilman tuulta. Kaipaisin jotain, mutta en tarvitse kuitenkaan mitään. Voin vain olla. Kukaan ei kaipaa minua nyt, kukaan ei vaadi mitään. Minun ei tarvitse olla yksin, ei sekään haittaisi yhtään. Aamulla... tai siis silloin kun heräsin äiti ilmoitti, että he lähtevät käymään Lahdessa kaupassa, minä saisin jäädä nukkumaan. Jos oltaisiin oltu kotona minut olisi pakotettu mukaan, ei nyt ihan pakotettu mutta maaniteltu kuitenkin. Äiti sanoi myös, että Tomi-eno tulisi käymään, pitäisi mennä vastaan kaupalle. Päristelin heikkatietä mopolla, kypärän visiiri oli auki ja tunsin hiekkapölyn tuoksun nenässä. Vaikka rakastan talvea, niin tätä kuitenkin on ollu ikävä. Ajoin Vuolenkosken ainoan kaupan pihaan, suoraan enon auton viereen. Tuttu möhömaha ilmestyi varjosta luokseni, mussuttaen Daim-suklaata. Kaikki oli täydellisen epätäydellistä, rentoa, kesäistä. Istuin mopon penkillä, söin hieman sulanutta sulkaata kypärä päässä. 

Huomasin myös viime yönä, että vainoharhaisuus on hylännyt mieleni, se on mennyt pois. Nukuin omassa pienessä piilopirtissäni, keskellä ei mitään. Se on ihme, sillä vilkas mielikuvitus usein värittää ajatuksiani erillaisilla hahmoilla. Pelkään, että joku tulee, joku jota ei ole olemassa, esmin slenderman, tai Kauna. Tiedän, että moni muukin pelkää samalla tavalla. Minä en pelännyt. Pidin mieleni kasassa, ei sellaista ole olemassa. Oon taas voittanu yhen taistelun omaa mieltäni vastaan. En anna pelolle valtaa, se kuolee kun kieltää pelkäävänsä. Ainakin jos pelko on aiheetonta.

^--- tässä näette uskomattoman hienon viritelmä :--D hyväksikäytän puhelinta modeemina (Y)