tiistai 24. heinäkuuta 2012

"nyt minä pyyhin tuon masentuneen-leiman otsastasi!

"istun polilla odostutilassa. Toivon todella, että tää ois viimene kerta täällä. En haluu tulla tänne enää, en haluu käydä psykologilla Porvoossa, enkä missään muuallakaan. En haluu, että kukaan saa tietää mun menneisyydestä, muuta ku ne joille haluun kertoo. Ja jos kerron nii sitte ku oon vakuuttanu ihmiset siitä, että oon ihan normaali, tai siis tavallinen ja terve. Haluut alotta ihan ihan ihan alusta, olla normaali, yrittää elää elämää niin ku terveet elää. Ei terve käy psykologilla tai mitään sellasta, mie pärjään ilmankii. Tiedän miten pitää toimia jos ahdistaa, selviin siitä, se todistettiin viikonloppuna iskällä. Haluun olla vapaa täst kaikesta, pyyhkii tän vaihee mun elämästä pois.. Tää kaikki opetti ja muokkas mua, kasvatti ihmisenä, nyt osaan sisäistää elämänkouluni opit, en tarvii enää tällästä ns "tukiopetust", joka ilmenee psykiatrin ja psykologi tapaamisten muodossa, if u know what i meanKoht selvii pääsenkö täst eroo, saanko päärjätä omillani, oonko valmis, luotetaanko siihen, että selviin."

 Tollasia ajatuksi miun päässä liikku tänää noin klo 13.30 aikaa polin odotustilassa. Nyt toi kaikki on takan. Ensin halusin uskoa parempaan huomiseen, sain viiltelyn loppumaan, tosin se ei ollu helppoa... sitte otin itteeni niskata kiinni, tein päätökseni, nyt mie parannun. Sitte uskoin, että kaikki järjestyy. Syyt masennukselle alko selviämään, nousin pikkuhiljaa pohjalta. Osaston ovi meni kiinni minulta, lääkitys lopetettiin ja nyt ollaan viimeisten askelten partaalla, poli/tuki/psykologikäynnit on loppu. 

Annoin parantumisennusteiden kalveta tahdon varjossa. Halusin niin voimakkaasti parantua, halusin näyttää ihmisille, jotka eivät uskoneet minuun, näyttää heille jotka halusivat saada minut katoamaan tästä maailmasta, että en ole niin heikko. Halusin kai tavallaan kostaa minua satuttaneille.

Kuinka hyvältä voi tuntua. Tää on oikein, vai onko? Must tuntuu, että tällee täst kuitenkii piti käydä. Vai oisko mun pitäny sittekii kuolla? Joku valitsi mun puolesta, jonkuu takia se juna oli myöhässä, joku päätti tällee. Kunnioitan hänen päätöstään enkä lähde ennen kuin on sen aika. Lupaan katsoa elämää positiivisesti, se on yllättävän helppoa ja palkitsevaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti