Muuntautumisleikki.

Pitkää oon miettiny, pyörittäny päässäni kaikenlaista, ajatellu.. Pitästäny merkille asioita, piirteitä itestäni. Oon hahmotellu kuvan, siitä mitä oon. Ulkonen olemus on muuttunu aika paljo. Se on muokattu, oon menny läpi aika monesta koneesta. Suurin piirtein samanlaisen käsittelyn on saanu miun ajattelutapa ja se, miten katson maailmaa tänää. 

Pysähyin. Oikeesti pysähyin. Jäin vaa paikoilleni. En saanu ajateltuu, sanottuu mitää. Ei voi olla. Ei oo totta. Mitä ihmettä? Tänää mie oon tasan just sitä, mitä ja millanen halusin vuos sitte olla. Tai puoltoista vuotta sitte, aika kauan halusin olla. En sitä saanu vaa sanotuks. Kielsin tavallaa, että haluisin parantuu. Mut nyt... Ei herraisä. Oli vaan pakko mennä peilin etee. Kattelin itteeni varmaan viistoista minuuttii ihan hiljaa. Oli vaan pakko kattoo. Ennen en voinu kattoo. Inhosin itteeni liikaa. Mut nytte se on ihan ok. Se on minä. Vihdoin viimein nään siit peilistä itteni, enkä jotain mitä on pakottava tarve vihaa.

Aloin sitte selaa vanhoi kuvia. Ei huh, huh. Se oon oikeesti ollu minä. Ihan ku nytten vasta heränny elämää. Ihan ku oisin ollu jossaa koomassa, ihan hukassa. Ehkä pikku hiljaa löydän itteni. Tai sitte vaa jatkan ettimistä viel pitkää. En osaa sanoo. Mut tänään oon sitä, mitä haluisin vuos sitte olla. Ja tänään oon siel, mis halusin vuos sitte olla. Ou damn. Nyt vast alan ymmärtää pikkusen tätä.

Nyt uskallan tehä tänkii. Valmistaudu johonkii hirveesee. Koht edessäs miun tieni sellaseks mikä oon tänää. Taivas varjele miltä oon näyttäny...

niin mikä muutos? Hyvä olo näkyy ulospäin, todistettu juttu !