Sekavuutta.

On olemassa paikka hiljaisuudessa. Siellä jossain pimeässä, missä kuiskauskin on huuto. Sekuntti on vuosi ja rakkaus on vain sana. Siinä talossa ei ole ovia, eikä ikkunoita. Ei kukkia pihassa tai kuistilla mattoa. Sen talon pihassa kuulet vain lohdutonta itku, mikä hajottaa sydäntäsi, niin kuin se olisi tarkoitettu muiden rikottavaksi. Aivan kuin sillä ei olisi mitään tehtävää. Se vain hajoaa ja tappaa sinut sen jälkeen sisältäpäin. Et voi muuta kuin nukahtaa joka ilta ja aamulla herätä pimeyteen, mikä kuitenkii sattuu silmiäsi auringonvalon lailla. Asuttuasi tuossa talossa viikon muutut sokeaksi. Asuttuasi siellä kuukauden, menetät nälkäsi. Vuoden jälkeen olet vain ihmiskuori, varusteltuna hymyilevällä naamarilla. Olet niin kylmä, että hengität ulos pakkasilmaa. Olet niin etäinen, että seinätkin pakenevat sinua. Miten sinä pieni ja avuton meinasit löytää täältä ulos? Eihän täällä ole ovia tai ikkunoita. Sinä et sitä voi tietää, ennen kuin tajuat, miten ahdistit itsesi tähän nurkkaan jossa joka hetki kuolet sisälläsi uudestaan. Ei sinua kukaan pelasta. "sinä olet yksin", kuiskaa seinälista päin naamasi. Niimpä niin. Sinä säälittävä ihmislapsi, joka luulit olevasi yliihminen. Sinä, joka luulit selviäväsi. Luulit voittaneesi nämä demonit, kun ne olivat kadonneet sänkysi alka. Etkö sinä heiveröinen otus ymmärrä, nyt ne nukkuvat pääsi sisällä. Eikä sielläkään ole ovia tai ikkunoita. Älä vain nukahdata tähän taloon, muuten herätät ne. Toivotan kuitenkin sinulle hyvää yötä. Et ole niin vahva kuin itsellesi lupasit.