torstai 9. tammikuuta 2014

Virtaavaa.

Istun suihkun lattialla halaten jalkojani. Vesi virtaa koko ajan. Se ei lopu, se jaksaa aina virrata eteenpäin ja antaa itsestään sen, mitä ihmiset haluaa. Lämpöisenä ja hellivänä se kulkee jokaista ääriviivani pitkin. Ikään kuin se halaisi minua, rauhoittaisi ja tekisi lupauksen paremmasta huomisesta. Juuri sitä mie tarvitsisin. Läheisyyttä ja turvaa. Tiiän, ettet oo liian kaukana, sillä oot tän saman taivaan alla. Sen laskelmoin rajaksi sille, kuinka kauaksi ikävä ylettää siedettävänä.

Hengitän tyynesti, minun on hyvä olla. Vaikka se on vain tämä hetki kun osaan nähdä kirkkaasti niin naurin siitä. Haluaisin niin kovasti nukahtaa siihen. Harmaalle kaakeloidulle lattialle. Antaa veden viedä virratessaan kaiken pahan ja lannistavan pois.

Kuljetan katsettani vasemmasta nilkasta reittä pitkin pysähtyen oikean puolimmaiseen kylkeeni ja siitä jatkaen vasempaan käsivarteen. Vesi kiertyy jokaisen kohtani ympärille ja valuu minua pitkin maahan. Se on kaunista, kirkasta ja puhdasta. Vesi voisi värjääntyä punaiseksi. Mieleni tahtoisi suuresti sen saavan tuon kauniin punaisen värin, samalla kirvelevän kivun, muistutukseksi siitä, että voin kulkea vielä eteenpäin. Ei tarvitse pysähtyä, peli ei ole vielä menetetty, vaikka mieleni minua siihen uskomaan huijaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti