Haluan sut tänään,
haluan huomenna
ja halusin jo eilen.
En välitä pitkistä katseista,
enkä enää järky syyttävistä sanoista.
Annan kaiken virrata eteenpäin,
kunhan olet siinä vieressäni.
Lähellä,
sellaisella etäisyydellä,
että voin kietoutua sinuun.
Takertua tuhanneksi vuodeksi.
Kasvaa kiinni,
hukkaamatta itseäni.
Must tuntuu siltä, että elän. Kevät ja kaikki ikävät asiat, ainakii suuremmaks osaks vaa katos johkuu pois. Tuskaisuus ja pelko on poissa. En enää iltasin itkeskele ilman syytä, pystyn olee rauhallinen, ilman stressii. Kai oon jotenkii taas vähä vahvempi, luulisin. Tosissani pelkäsin, että masennus-rotta on tekemmässä comebackin, mut ei. Ei enää ikinä.
Oon luopunu lepsuilusta. Enää en aamusin jää sängyn pohjalle makaamaan, jos tuntuu väsyneeltä tai ei innosta. Nousen vaa ylös ja meen kouluu. Aina koulupäivän jälkee huomaan, että mulla olikii taas ihan törkeen hauska päivä. Johtunee meijän upeesta luokasta ( love ya guys ❤).
Hetkellinen epätoivo on poissa. Taas opin vähä uutta itestäni ja osaan olla kokonaisempi ihminen. Ja huomasin kuinka paljon oloa helpottaa ku vierellä on joku joka yrittää ymmärtää, kuuntelee ja antaa käpertyä syliin pieneksi kun on paha olla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti