tiistai 7. huhtikuuta 2015

Voi vittujen kevät.

Täällä yksi väsynyt ihmisrääpäle naputtaa kannetavan näppäimistöä jälleen. Miulla on ahdistunu ja pelokas olo. Kevät. Hyi. Hienosti oon taas jaksanu esittää vahvaa ja itkeny vaan silloin ku oon yksin. Todellisuus iski viime viikolla hitoksee kovaan minnuu suoraa silimää. Menin ihan normaalisti töihin. Psyykkasin itteeni matkalla bilemusalla, että jaksan sen pari tuntii olla oma hyperaktiivinen itseni, jollasena miut toismistolla tunnetaan. Olin rättiväsyny ja ikävöin miun maailmanmatkaajaa, joka karkas Espanjan auringon alle. Istuin normaalisti koneen ääreen ja leväytin paperti näppikselle, kävin täyttämässä miun vesipullon. Heitin kaksmielistä läppää pomon kanssa ja palasin miun paikalle eli vastapäätä miun naurattajaa Markoa. En tiiä miten tuo hölmö saa miut aina nauramaan ja jaksaaa piristää, vaikka en omasta mielestäni ainakaa anna pahan päivän näkyy läpi. Marko kattoa miua hetken. Väänsi vahvimman tekohymyn naamalleni, minkä ikinä pystyin, naurahdin ja kysyin mitä Marko oikein kattoo. "Marikki, älä viitti. Mua sä et hämää. Kyllä mä nään, että sua väsyttää" Itkin. Ihan vaan muutaman hassun kyyneleen. En pystyny ääneen myöntämää, että Marko osu ihan oikeaan.

Sit aloin tunnustelemaa miun pääkopassa eläviä tunteita. Ihan niin ku olis tullu taas itelleni yllätyksenä, että oon poikki. Saatana. Mie pyydän, ei nyt tätä paskaa taas. Ei nytte ku kaikki oli muuttumas paremmaks. Oon löytäny just ihmisen, kenen kanssa saan tapella peitosta yöllä ja kenen kainaloon saan nukahtaa. Ihan tosissaa, ei tätä masennuspaskaa tähän väliin, en taho säikyttää tätä ihmistä pois. En haluu joutuu selittää jalassa olevii haavoja kenellekkään. Tai että ylipäätään kukaa joutuu jällee todistamaa ku mie sukellaan syvempään veteen. Eikä kaikki vika näköjää oo miun pään sisällä. On pari kertaa pyöriny maassa ku en saa henkee ja tuntuu, että joku repii sydäntä irti miun rinnasta. Huomenna olis tarkotus raahautuu lääkärii kuulemaan tuomioo. Kaiken tän kusipaskan keskellä päällimmäinen ajatus on jälleen "miksi minä..?" Ehkä oon huomisen jälkee vähä viisaampii sen suhteen mikä helvetti miussa on vialla. Omnom.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti