torstai 8. helmikuuta 2018

Näin unta elämästä.

24.10.2014

Herään aamuyöstä näkemään ja elämään jo elettyä elämää.
Minä näen unta elämästä, silmät auki keskipäivällä.
Ei mikään kai ole sen ihmeellisempää.
Silmät kiinni tai auki.
Sokea olet kuitenkin, jollekkin ja jossain.
Jotakin sinulta jää aina näkemättä.
Voit katsoa, se ei tarkoita, että osaat nähdä.
Katson vapaana lentäviä lintuja,
vaikka linnuilla ei ole ilmietä,
tiedän, että ne ovat onnellisempi kuin kukaan ihminen ikinä tai koskaan.
Onnellisempi kuin mikään muu tällä planeetalla.
Vapaita, kauniita, siroja.
Jos linnut osaisivat puhua ihmistenkieltä,
ne nauraisivat ja ihmettelisivät, miksi ei jokainen ihminen ei lennä,
sillä jokaisella on siihen mahdollisuus.
Juuri nyt, en tahtoisi mitään muuta kuin laittaa silmät kiinni
ja nähdä unta elämästä.
Siitä päivästä kun vaaleanpunainen, hattaran pehmeä pilvi
laskeutuu minun maailmaani.
Siitä päivästä, kun saan karamellivärein värjätyt lasit naamalleni.
Hymyilen, olen onnellinen.
Tahdon nähdä unta siitä päiväst,
kun opin elämään.
Tahdon nähdä unta siitä päivästä, kun olen kokonainen.
Siitä hetkestä, minkä jälkeen olen terve ja voittanut pahimman viholliseni -itseni.
Siitä samaisesta hetkestä, jolloin olen selvinnyt pahimmasta pelostani, -elämisestä.
Minä tahdon nähdä unta elämästä.
Herätä ja elää uneni todeksi.