Jalassani rikkinäinen lasikenkä,
mutta tämän sadun Tuhkimo ei ole niin viaton.
Sielussa haavoja, mielessä tahroja, menneisyydessä haamuja.
Tekoja, vailla ymmärrystä, ajatuksia ilman järkeä.
Tuskaa, vaikka se oli oikeasti aiheetonta.
Jos olisin ollut vahvempi, katsonu läpi sormien,
antanu anteeksi ja kävellyt pois hymyillen,
en olisi nyt sama ihminen.
Olisin se Tuhkimo.
Sellainen, kun muut tahtovat.
Kaunis, virheetön, ajaton,
hentoinen, puhdas, satuolento,
jolla voimavara loputon.
Aina valmis muita miellyttämään,
tietyt kriteerit täyttämään.
Olisin tyhjä kuori, tekemällä tehty.
Se kai olisi täydellisyyden hinta, menettää itsensä.
Nyt riisun lasikenkäni.
Mielummin kävelen paljain jaloin polkuni,
kuin muutun täydelliseksi Tuhkimoksi
ja samalla menetän itseni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti