torstai 9. lokakuuta 2014

Olen onnellinen, mitä sä luulit?

Eilen kello 11 reikäreikä aamulla pimputin Jessen ovikelloa. Jessen kämppis aukas oven sillävälin ku Jesse keräs ittesä unisena sängyn pohjalta. Annoin Nissanin avaimet Jesselle joka oli lupautunu toimimaan miulle kuskina ja sitten matka kohti etelää starttasi.

Päälle 600 kilometriä, päälle 12 tunti, yli 6000 kaloria. Nauramista, päättömiä läppiä, liikaa tupakkaa. En muista koska viimeks oisin nauranu niin paljo, mahan kipeeks.

Suunnattiin eka Porvooseen ja siitä asuntolalle moikkaamaan Ailia. Aili nauraa räkättii miun puheelle, ku tuo Savon murre on tupannu vähä näköjää tarttumaa. Kinttupolkua melkein Korialle asti. Jessellä oli vaikeuksia saada päähäsä miten se Koria oikein sanotaan, korja, koiria, korea. Mitä näitä nyt on. Siellä höpöteltiin hyvä hetki Saaran kanssa ja naurettiin vähä lisää. Ensimmäinen kysymys minkä Saara kysy ku päästiin pihaan oli, "paljo sä oot juonu?". En mitään, en tippaakaan, silti miulla oli aivan tajuttoman hauskaa. Ehkä väsymyksellä oli osuutta asiaan tai sitte se oli vaan hyvä matkaseura.

Korialta ajettiin Kausalaan morottamaan lisää ihmisiä. Ongelmoitiin paluumatkan syöpöttelyä ja lopulta päädyttiin Nastolaan täyttämään masuja. Jesse päätti vaatimattomasti vetästä Ylipäällikön ranuineen ja lippareineen. Pohjaton kaivo oli täyttynyt. Ehkä. Kuunneltiin koko matka hyvvee mussiikkii ja laulettiin iloisesti mukana.

Heinola- Jyväskylä välillä raikasi suomipoppi enemmän ja vähemmän. Minuu ei enää yhtää haitannu, etten osaa laulaa. Vedettiin niin tunteella jokanen kappale mikä radiosta tuli. Välillä kunnolla ja nätisti hoilaten ja välillä ihan päin helvettiä mouruten. 

Lopulta ku pääsin oman sänkyy nukkumaan oli olo omituinen. Jotenkin vaa koko miun mielen valtas puhdas onnellisuus. Olin rättiväsyny ja miun olemattomat vatsalihakset huus armoa 12 tunnin melkein taukoamattoman nauramisen jälkee. Laitoin silmät kiinni ja nukahin melkein samantien. Aamulla lähin vähä väsyneennä, mutta silti edelleen iloisella mielellä psykologille. Säälin kyllä hieman Jesseä, joka lähti kaheksaan kouluun ja tulee siellä viettämään kymmenen tuntia. Mutta se kesti minuu kakstoista tuntia, joten ei tuo koulupäivä sinänsä kuulosta pahalta, hahah.

En voi muuta sanoa ku, että oli aivan mahtava reissu ja todellakin tiedän kenelle antaisin maailman paras naapuri- palkinnon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti