maanantai 21. huhtikuuta 2014

Kai sä vieläkin oot auttamassa?

Mä haluisin nähä sen punasen Opelin viel kerran ajavan meijän pihaa. Kattoo mun huoneen ikkunasta ku astut autost ulos varovasti, ettei metsänvihree huopahattu tipu päästä. Haluisin viel kerran halata ja kuulla sun äänen. Haluun sen kaiken, mikä ei enää koskaa oo mahollista. Nauran ja itken vuorotellen. Oon onnellinen, ettei sun tarvii enää kärsii. Mut se muuttuu itkuks heti ku tajuun, että en enää koskaan saa nähä sua. En saa kuulla, ku kerrot kuin ylpee oot musta. En pääse siun kyyissä Porvoosee. En voi soittaa ku on hätä. Se ihminen, kelle on aina kaiken voinu kertoo, on nyt poissa. Haluun nähä sun naurusta vipattavat viikset vielä kerran. Miks tän piti mennä tällee? Oon kuitenkii vaa keskenkasvanun kakara, joka on ihan hukassa.

3 kommenttia: