maanantai 16. joulukuuta 2013

Totuuden hetki.

Ehkä on korkee aika myöntää tosiasiat. Mie en selvii. En jaksa. En pysty. Oon loppu. Ollu jo kauan. Väsymys painaa mua kasaan. Eikä nukkuminen auta. tai no auttais jos pystyisi nukkumaan. Mutten pysty. Sain viime viikkolla uuden synonyymin sanalle pelko ja se sana on unihalvaus. Luulin, että oon tulos hulluks. Mut sitte selvis, että kysyyssä on unihalvaus. Viime tiistain jälkeen oon nukkunu yhtenä yönä enemmän kuin kaksi tuntia.

Pelko on liian suuri. Kaikkea kohtaa. Tänää sain päivällä paniikkikohatuksen ja heräsin Sokoksen lattialta ku joku myyjä herätteli mua. Se oli jo soittamassa ambulanssia, mut selitin hätäsesti jotain ja juoksin sieltä pihalle. Siel oli liikaa ihmisiä. Joka paikassa on. Koulussa, kaupassa, matkahuollolla, asuntolassa. Kaikkialla paitsi kotona. Oma sänky Kausalassa on tällä hetkellä turvallisin paikka maailmassa tai oman kullan kainalossa. En pysty muuhunku pelkäämään taas. Yritin jälleenkerran olla vahvempi ku mitä oon. Hajotin itteni. Nyt kasaamin on taas paljo vaikeempaa. Sirpaleita on enemmän ja ne on pienempii ku viimeks.

Itken hullun lailla. Itku helpottaa. Itken ku kuulen Henrin äänen puhelimessa. itken ku tajuun, että Henri on liian kaukana. Itken ku oon hukannu miun pehmosiilin. Itken sitä ku mua itkettää ku se siili on hukassa. Itken ku löydän siilin.

Enää pitäs saada apua. Tai edes hakee sitä. Kyllä tiiän tasan tarkkaa mitä miun pitäs tehä ja osaan muita lohduttaa ja auttaa, ketkä on samassa tilanteessa. Periaattees, en oo mikää ketää neuvomaa, ku en ite toimi niin ku neuvon muita.

Voisin vaan kirjottaa taas koko yön. Mut tiiän, että pitää yrittää nukkuu. Mut se ahistaa vaa enemmän ku pelottaaa. Tulee kylmähiki ja koko kroppa kramppaa. Ois niin paljo mitä haluisin kertoo ja kirjottaa, ihan vaa sen takii, että saisin ajatukset selviks.


Tulipas taas sekavaa tekstii. Pahoittelen. Nyt laitan vaa läppärin pöydälle, painan pään tyynyy ja otan miun pehmosiilin kainaloo :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti