Se suuri sana.

Oon huono tunneasioissa. En oikee osaa tuntee tai erottaa tunteita toisistaan vieläkään. Monesti oon miettiny osaanko oikeesti välittää, koska vihata en ainakaan osaa. Osaan kuunnella ku toinen puhuu siitä, että se välittää jostain, jos joku on vihanen, jos joku on surullinen, jos joku rakastaa. Mie kuulen ne sanat, ymmärrän ne. Luulin osaavani vaan samaistua suruun, että oisin edellee tunteeton ihan kokonaan. Se miten viime aikoina oon toiminu ja tehny viittaa vahvasti siihen, että oon tunteeton ja paha. Ihan kokonaan en tota rupee kieltämään. Häpeän tekojani, tavallaan. Pienissä määrin kyllä, mutta jos häpeäisin kokonaan ja todella syvästi kieltäisin iteltäni hyvän olon ja onnellisuuden. 

Aloin myös miettimään, onko onnellisuus tunnetilana ihmiselle outo ja vieras. Sellanen mitä on vaikee tuntee ja erottaa. Raja on niin häilyvä, ainakii miulla. Välillä pitää miettii oonko onnellinen vai en. Osaanko edelleenkään olla? Kyllä osaan. Siihen oon saanu varmuuden. Paskempi juttu vaan, että sitä varmuutta ja tunteita piti ettii muutaman mutkan kautta ja kolhia viattomia ihmisiä.

Joo tiiän, en oo viel ees nähny mun seittemättätoista kesää. Oon nuori ja tyhmä, mutten tunteeton. Oon käyny läpi vähä kaikenlaista. Mutta nyt oon oppinu sen, että pakosta ei voi rakastaa tai välittää. Ei vaikka haluais välittää jostain, sitä ei voi oppia. Sen pitää tulla suoraa sydämmestä, järjellä ei oo osaa eikä arpaa siihen.

Musta ei oo puhumaan rakkaudesta, koska ihmiset luulee, etten tiedä siitä yhtään mitään, ainakaan tän kaiken sekavuuden jälkeen. Mut tiedän siitä kuitenkii jotain. Rakkaus on sitä, että toisen ihmisen kipu tuntuu myös sussa itessäs, sitä, että tuntee ittesä hyväks jonkuu seurassa, pystyy olee omaittensä. Pelkää menettää, mutta silti uskaltaa välittää koko sydämmestää. Rakkaus on sellasta, että ei tarvii miettiä ymmärtääkö toinen ihan varmasti sun jokasen sanan, koska ei tarviikkaa ymmärtää, riittää se, että edes yrittää ymmärtää. Rakkautee kuulu se, että pystyy näkemään, hyväksymään ja elämään jonkuu ihmisen kaikkien puolien ja ominaisuuksien kanssa. Yksikään ihminen ei voi aina olla ilonen ja hymyillä. Jotkuu rypee välillä vähä syvemmässä surussa ja hymy on enemmän hukassa, mut jos välittää ja rakastaa ni kestää sen. Rakkaus on korjaava tunne. Se on ainut lääke, joka pystyy poistamaa arpia ja pitämää menneisyys haamut kaukana. Rakkaus on tavallaa pieni sana, mutta se pitää sisällään niin monta pientä asiaa, joilla on suuri merkitys. Rakkaus ja välittäminen on liimaa, joka pitää ihmisiä kasassa. Niin mie ainakii tän asian näkisin.