perjantai 16. marraskuuta 2012

Miten handlaan tän situationin?

Istun mukavasti sohvalla kannettava sylissäni, olkkarin pöydällä on teemukini. Tee on jo kerinnyt haaleta, mutta se ei ole nyt suurin huolistani. Olen täysin vieraassa asunossa, mikä tuntuu silti heti kodilta. Outoa... Tämä tulee kylläkin olemaan kotini jonkin aikaa, sillä kotona tehdään remonttia TAAS. Nyt on kaikki hyvin, vietin taas eilen upen päivän upeiden ihmisten kanssa. Sain paljon uusia ystäviä, opin lisää itsestäni.

Kuitenkin tänään aamulla heräsin omaan itkuuni.Olin nähnyt pitkästä aikaa unta, tai no, painajaista. Kaiken lisäksi, siihen painajaiseen oli koottu kaikki pelkoni. Painajais-mörkö hyökkäsi kimppuuni oikein kunnolla. Jotenkin alitajuisesti tiesin sen koko ajan olevan unta, mutta pelkäsin sen olevan totta.

Unessa masennus tuli takaisin voimakkaampana kuin koskaan. En näyttänyt sitä ulospäin, peitin kaikki haavani, joita oli enemmän kuin koskaan. Varastelin kaikilta lääkkeitä, ja ryyppäsin. Kesken koulupäivän sain puhelun, iskä oli ottanu liikaa, ja niin no... Lopulta jäin kiinni Mikolle. Siinä unessa se jätti mut saman tien. Itkin ja huusin, raivosin, kärsin, mutta kukaan ei enää nähny miun pahaa oloo. Sitte hyppärin Porvoonjokeen ympäripäissäni. Tähän uneni katkeaa,sillä heräsin oman itkuuni. Itkin hysteerisesti ainakin tunnin verran putkeen. Juuri tällä hetkellä, en tiedä mitään kamalampaa kuin tuon unen.

Kai tää paikka jotenkii muistuttaa Pajutietä liikaa. Sitä paikkaa mihin muutettii heti porukoiden eron jälkee. Siellä en pystyny nukkumaa, olin tosi ahdistunu koko ajan. Joten mietin vaa pystynkö olee tääl? Oon muuttunu niin paljo ja oikeestaan tää tuntuu jo kodilta, ihan jees kämppä. Mutta pahana tapana kun miulla on aina miettiä, mitä jos... Jos vaa päätän, et selviin ja en anna tän vaikuttaa muhun millää taval. Onks tää sit sillä selvä? Sovitaan, että on. Nyt haluisin vaan Mikon viekkuun ja kertoo sille kuinka paljon välitän.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti